perjantai 23. syyskuuta 2011

Italian terveiset!


Terkut Italian reissulta! Tosin tultiin sieltä jo viime viikon sunnuntaina takaisin, mutta on ollut sen verran kiirusta, ettei paljon ole koneelle ehtinyt. Hätäisesti tein pikkuneidin 2 v päivänä postauksen, mutta muutoin koneen äärelle ei ole ehtinyt ollenkaan.


On se Italia vaan niin ihana maa ja voi vitsit sitä italialaista ruokaa ja VARSINKIN jätskiä! Kyllä Valion jätskit jää aika heikolle sijalle siinä kisassa. Se kyllä ihmetyttää, että miten ne italialaiset ovat kuitenkin niin siroja kun on tuollaiset herkut pitsoineen ja pastoineen. Meikkis paisuisi siellä kyllä kuin pullataikina, jos sinne jäisi pidemmäksi ajaksi.

Lennettiin Milanoon tai itse asiassa Bergamoniin Milanon kupeeseen Ryanairin halpislennoilla ja ihan toimiva systeemi oli tuokin. Voisi jopa kokeilla toistekin. Tosin ei tuota Tampereen terminaalia, josta tuo lento lähti, voi sanoa oikein terminaaliksi. Sitä on jossain haukuttu ladoksi, joka oli ihan sopiva kuvaus sille. Mutta toisaalta mitäs sillä on väliä jos siinä muutaman tunnin maksimissaan viettää.

Milanosta suunnattiin Torinoon, jossa oltiin kaksi yötä. Sai rauhassa kierrellä kauppoja yhden päivän ja toinen päivä menikin automuseoon tutustuessa. Alla muutama kuva sieltä. Oi oij mitä vanhan ajan romantiikkaa noissa autoissa onkaan.







Tämä BMW:n vuoden 2011 koseptiauto näytti muuten aika veikeältä. Tulee mieleen ihan Batmanin auto. Olispa hauska nähdä ihan liikenteessä.
Torinosta lähdettiin sitten ajamaan kohti Firenzeä. Matkan varrella sijaitsevassa Pisassa ei ehditty valitettavasti pysähtyä, mutta ehkä sitten ensi kerralla. Kaipa se torni siellä pysyy pystyssä siihen asti. Miehen siskon perhe nimittäin muutti juuri pariksi vuodeksi Firenzeen, joten mennään ehdottomasti toistekin sinne ja tutustutaan myös Firenzen ympäristöön.

Alla joitakin kuvia Firenzen tunnelmasta. Kaupunki meni kyllä ehdottomasti top 3 joukkoon Venetsian ja Rooman lisäksi.


Firenzen halkaisee Arno-joki.  Ponte Vecchio on merkittävin silloista, koska se ainoa silta, jota perääntyvät natsit eivät räjäyttäneet ilmaan vuonna 1944.


Duomo eli tuomiokirkko taitaa olla Firenzen kuuluisin nähtävyys.


Piazza della Repubblica -aukio


Taidokkaita katutaiteilijoita. Pikkuneidin sydän ei oikein lämmennyt näille kuten kuvasta näkyy.



Jos haluaa maistaa maailman parasta jäätelöä, niin suunta ehdottomasti tänne Vivoliin. Ulkoapäin paikkaa ei näytä miltään ja sen ohi kävelee ihan huomaamatta ohi. Tänne pitää osasta erikseen suunnistaa. Paikka sijaitsee Piazza S. Simonessa.




Kyllä tuo neljä yötä meni vaan liian äkkiä. Paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta, mutta sitten seuraavalla kerralla, jolloin pääsee toivottavasti tutustumaan myös maaseutuun ja viinitiloihin. Oi kun olis ihana yöpyä sellaisella.

Mukavaa alkavaa viikonloppua! Meillä se menee synttärihulinoissa. Palataan niihin sitten kunhan ollaan toivuttu härdellistä.

8 kommenttia:

  1. Varmasti paras aika vuodesta olla Italiassa. Olikos siellä ihan hellettä vielä?

    Mekin lennettiin viime kesänä Sisiliaan tuolta "Tampereen ladosta", ja hyvin toimi. Saatiin ihan riittävästi kamaa mukaan käsimatkatavaroina ja autokin oli heti siinä lähellä.

    Lämpimät onnittelut pikkuneidille ja tsemppiä äidille sinne touhuihin!

    VastaaPoista
  2. Ihana paikka! Hienoja kuvia:-)

    Mukavaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
  3. Olipa mukava katsella kuvia Firenzestä, koska se oli meidän honeymoon-paikka Roomasta käsin. Miten muuten satuitte menemään automuseoon? Minua vaan kiinnostaa, koska se ei yleensä ole tutustumiskohteena :)

    VastaaPoista
  4. Ihana kuvatuulahus lauantai-illan ratoksi :)

    VastaaPoista
  5. Ihana saada tuulahdus Italiasta. Sydän on siellä <3
    Tule kesäloma jo....;)

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia! Italia on veinyt munkin sydämen! .)

    VastaaPoista
  7. Nonna: Italiassa oli tosiaan vielä täysi kesä päällä. 30 astetta ja auringonpaiste. Kiitos onnitteluista. Nyt on synttärit vietetty onnistuneesti.

    Arja: Italia on kyllä niin ihanana paikka. Toivottavasti sielläkin on ollut onnistunut viikonloppu.

    Marita: automuseoon oikeastaan päädyin sen takia, kun olin jo puolitoista päivää talsinut Torinon katuja ja kauppoja ja halusin nähdä jotain muutakin ja jalkojakin jo jomotti. Sitten keksin tuon automuseon ja sen nostalgiset autot :) Teillä on kyllä ollut ihana honeymoon-paikka.

    Lovviisa: kiitos :)

    Kamomilla: älä muuta sano. Tulispa se kesä taas jo.

    Christina: Taitaa olla tuo maa vienyt aika monen sydämen ja en yhtään kyllä ihmette.

    VastaaPoista
  8. Hei! Löysin tämän sun blogin ihan äskettäin ja kas, täällä myös Italia-fani! Samasta Tampereen "ladosta" olen minäkin lentänyt Bergamoon. Ja hyvin toimi kaikki. Autolla huristeltiin Gardajärvelle ja siitä tutustuttiin lähiseutuun, mm Venetsiaan ja moneen muuhun paikkaan.. Ikuinen Rooma olisi haaveena seuraavaksi.. Ja totta puhut, jäätelö on niin herkullista että!! Italia on sydämessäni! :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!