lauantai 10. syyskuuta 2011

Kirppistelyä ja maalaushommia


Mukava MLL:n kirppispäivä takana. Kauppa kävi ihan kivasti ja itsellekin tarttui mukaan taas kaikkea. Ehti kiertämään toisten myyjien kirppispöydät ennen kuin ovet aukesivat asiakkaille. Ulkona olikin ihan mukava jono klo 10 kun ovet aukesivat.

Heh...ei se tavara tällä tavalla kovinkaan paljon vähene, jos itse ostaa vastavuoroisesti kaikkea sieltä mitä eteen tulee. Pitäis päästä ensin vanhasta eroon ennen kuin ostaa uutta, mutta meikis näköjään ei ihan sitä periaatetta noudata. Vaikka vähenihän meidänkin tavara, mutta taas tuli myös lisää. Alla vähän mitä kaikkea löytyi.

Tämä hauska ritarilinna sotilaineen löytyi pikkumiehelle neljällä eurolla.

Iso kasa prinsessalinna legoja viidellä eurolla pikkuneidin leikkeihin

Eurolla nämä pikkuiset Bratzit. Menevät vielä odottamaan kaappiin vähäksi aikaan.

Eccon Gore-Tex kengät pikkuneidille kuudella eurolla. Kiitos Hannis vielä näistä. Menevät nyt ainakin alkutalven vielä ihan kivasti.


Me & I -paita pikkumiehelle eurolla. Aurinko teki paitaa kuvaushetkellä outoja varjoja, mutta älkää välittäkö niistä.

Mönkijä eurolla.

...ja tältä meillä näyttää tällä hetkellä tulevassa pikkuneidin huoneessa. Meikkis vähän intoutui huiskimaan tuota nukkekodin maalauksesta jäänyttä vaaleanpunaista maalia oikein urakalla. Mitäs sitä hyvää maalia laittamaan hukkaan, joten käytetään se nyt sitten kaikkeen mahdolliseen. Onpahan sitten ainakin samaa sävyä huoneessa. Maalausprosessin alla on nyt nukkekodin alle tuleva pöytä, seinälle kiinnitettävä hyllylauta, sängyn irtolaita jne....Mitäköhän sitä vielä keksis? Tosin taitaa tuo maali loppua ennen sitä, onneksi!

Nyt kävelylenkille kun vielä aurinko paistaa niin mukavasti!

Rentouttavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Mukavaa ja leppoisaa lauantai-illan jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihanan sävyinen vaaleanpunainen!

    Mukavaa viikonlopun jatkoa teillekin!

    VastaaPoista
  3. Minä en valitettavasti päässyt tuonne kirpulle, mutta olen kyllä kovasti sitä mieltä, että itselle tarpeeton kiertoon ja itselle tarpeellista tilalle! =)

    Hienoja löytöjä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille kommentin jättäneille ja oikein mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista