keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Pitkähihaista päälle

Hui! Meillä on kylmä! Auttais varmaan jos laittelis noi kaikki patterit päälle, mutta tässä odottelen, että jos toi mies sais vaihdettua ilmastointilaitteen talviasentoon ja ilmanlämpöpumpun putsattua, niin sais senkin päälle. Minähän en noihin härveleihin mene koskemaan ihan periaatteesta. Ne on niitä miesten juttuja, joten ei auta kuin odotella kiltisi! Ilmanlämpöpumpusta tulee kyllä niin ihanasti lämpöä yläkertaan, että on ihan jopa kuuma. Mitä sitä siis turhaan pattereita vielä rämpläämään, vaikka kyllä mä ton alakerran lattialämmityksen väänsin kyllä jo tehokkaammalle ettei pienet jalat ihan kylmety. On tuo laattalattia sen verran kylmä kuitenkin, jollei ole lämmitystä siinä päällä.

Piti kaapista kaivaa jo jotain pitkähihaistakin päälle. Ei enää tarkene täällä sisällä t-paidassa taikka ulkona takin alla. Nyyh! Kaapista ilmaantuikin ihan uutukainen paita, jonka ostin kesäkuun Hollannin reissulta. Oli unohtunut kaappiin muiden paitojen väliin. Kertonee ehkä sen, että on liikaa vaatteita kun sinne hukkuu vaatteet. Pitäis tehdä kunnon suursiivous sinne. Juu ja millä ajalla ja energialla?! Sitä odotellessa!

Nyt nukkumaan ja innolla uuden päivän kimppuun hyvin nukutun yön jälkeen! Kivaa tulevaa torstaita kaikille!

2 kommenttia:

  1. Kyllä täytyy minunkin sanoa, että vähän alkaa olemaan jo kylmä, että mieluusti vetää sisällä töpsyt jalkaan. Kaunis pusero sinulla päällä.
    Yöterkuin, Ekaterinan ajatuksista Katja

    VastaaPoista
  2. Oi nyt se lämpöaalto saapui. Ihanan lämmin sää tuolla ulkona ja nyt on meilläkin jopa kuuma sisällä :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!