sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Viikonlopun brunssilta terkut

Siinähän tämäkin viikko sitten mennä vierähti. Piti tehdä vaikka mitä ja puolet jäi ainakin tekemättä. Kyllä niitä tunteja tarvittais kipeästi lisää päivään.


Tänään sunnuntaina oltiin taas pitkästä aikaa Salutorgetin brunssilla. Ei taaskaan tuottanut pettymystä vaan  sai pisteet kotiin. Oli kiva päättää osittain hieman rankkakin viikko siihen, että sai istua valmiiseen ruokapöytään ja nauttia. Tosin mitä sitä nyt ehtii nauttimaan 2- ja 3 -vuotiaan ollessa mukana syömässä :) Ne eivät vaan kovinkaan kauaa jaksa olla paikoillaan eli se siitä ruoan nauttimisesta rauhassa. 

Pääruokavaihtoehtona oli paahdettua lohta, muhennettua mustajuurta ja omenaa, tillivinegretteä sekä parmankinkkuun käärittyä kananpoikaa, paprikapyreetä, latva-artisokkaa ja salviakastiketta. Ulkona paistoi ihana auringonpaiste ja ajatelkaas, että lokakuussa ihmiset istuskelivat vielä terasseilla. Oikeaa Keski-Euroopan tunnelmaa meilläkin.


Kuluneen viikon aikana on tuo uni jäänyt aika vähiin. Joka yö jostain syystä kumpikin lapsista on herännyt monta kertaa yössä ja minä tietysti juossut niitä lohduttamassa. Jää nuo omat yöunet aika vähiin kun kestää itsellä taas nukahtaa kun joutuu nousemaan pystyyn keskellä yötä. Yksi yö meni jopa lastenklinikalla pikkumiehen kanssa kun heräsi yöllä niin pahaan hengitysvaikeuteen, että ihan pelästyttiin. Soitin lastenklinikalle klo 2 yöllä ja neuvoivat menemään ulos lapsen kanssa 15 minuutiksi ja jollei helpota niin sitten vaan lähtö klinikalle. Istuin sitten klo 2.30 yöllä pikku mies sylissä tuolla pihalla untuvatakki päällä ja pipo päässä ja pikkumies peittoon käärittynä. Tuli siinä sitten ihasteltua tähtiä ja hiljaisuutta. Onnneks naapurit oli kaikki jo nukkumassa kun olisivat varmaan vähän ihmetelleet, että mitä tuo naapurinmuija istuu keskellä yötä pikkumiehen kanssa ulkona pipo päässä :) Hengitysvaikeudet alkoivat taas heti sisälle tultaessa tosi pahoina, joten lastenklinikallehan sitä sitten joutui lähtemään. Diagnoosina pikkumiehellä oli  kurkunpään tulehdus, joka voi juuri kuulostaa siltä että lapsi tukehtuu siihen paikkaan ja siihen liittyy haukkuva/kumiseva yskä. Onneksi ei kuitenkaan niin paha miltä kuulostaa. Saatiin sitten hengitystä helpottavaa lääkettä lastenklinikalla ja päästiin kotiin takaisin nukkumaan klo 5.

Ravintolan Teatterin vip-bileissäkin tuli pyörähdettyä to tyttöjen kanssa. Kivaa oli, mutta seuraavan päivän väsymys ei ole enää niin kivaa kun lapsukaiset herää kuitenkin klo 7, vaikka nukkumaan pääsikin jo ennen puoltayötä. Ei näin vanha jaksa enää bilettää niin kuin silloin joskus nuorena ;)

Kohta alkaakin Tanssii tähtien kanssa -ohjelma. Kivaa! Sen jälkeen taidankin mennä pehkuihin nukkumaan univelkaa pois.No jorinat sikseen ja toivottelen intoa kaikille alkavaan viikkoon!

4 kommenttia:

  1. Jo on ollut happeninkiä!
    Hyvä, että pikku mies nyt parempi.

    Juuri postailin minäkin samoissa tanssii tähtien kanssa-tunnelmissa;)

    Mukavaa iltaa ja sitten kunnolla unta palloon! ;)

    VastaaPoista
  2. Onneksi pääsitte säikähdyksellä:-)

    Hyvää sunnuntai iltaa♥

    VastaaPoista
  3. Huh onneksi selvisitte säikähdyksellä!

    Tansseja täälläkin jo ootellaan!:)

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Kamomilla: heh, samat ohjelmat siis mammoilla :) Multa meni kyllä ohjelma vähän ohi kun tein miljoona muuta juttua samalla ja mukamas seurailin ohjelmaa.

    Arja ja Niina: onneksi tosiaan selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Oli kyllä kamalan kuuloista. Mukavaa alkavaa viikkoa myös sinne! Kamalan synkkä maanantai vaan täällä kun vettä tulee koko ajan.

    VastaaPoista