maanantai 6. helmikuuta 2012

Maanantai on kiva päivä!


Siis ihan oikeasti maanantai on kiva päivä. Ensinnäkin olet saanut levätä viikonloppuna (tai siis periaatteessa mutta käytäntö voi olla sitten ihan eri) ja puhkut uutta intoa täynnä uuteen viikkoon. Maanantai iltasella on myös aina zumba, jonka jälkeen onkin ihana mennä saunaan. Sen jälkeen pieni iltapala ja tuijottamaan telkkarista Good wife -sarjaa, joka on niin mun makuuni. Koko kausi on odotettu, että Alicia saisi tokaistua  sille Willille, että se on ihan lääpällään siihen ja jee, viime jaksossa vihdoin ja viimein tapahtui jotain. Meinasin jo luopua toivosta sen suhteen, kun jäätiin vain paikoilleen tuon suhteen. Tosin osa sarjan viehätyksestä/jännityksestä varmaan perustuu tuohon jännitteeseen. Täydelliset naiset oli ennen mun lempparisarja maanantaisin, mutta tämä viimeine tuotantokausi on jotenkin niin ahdistava, että meni vähän maku koko sarjasta. Good wifen jälkeen sitten telkkari kiinni ja nukkumatti kutsuukin sitten jo. Sitten se tiistai sieltä tuleekin, joka ei olekkaan enää niin kiva päivä ;)



Ja kuvassa taas yksi vähän erilainen talolyhty. Tämä on jo seissyt parisen vuotta tuossa keittiön saarekkeella.

Tsemppiä uuteen viikkoon!

3 kommenttia:

  1. Ihana asenne Cride!
    Maanantaisi kuulostaa oikein hyvältä aloitukselta viikolle.

    Tsemppiä myös sinun viikkoosi! <3

    VastaaPoista
  2. Kamomilla: Tsemppiä myös sinne naapuriin :) Pakkanenkin onneksi vähän hellitti.

    VastaaPoista