perjantai 2. maaliskuuta 2012

Tommy Tabermannin sisustustarra

Ennen kuin aloitan tämän meidän talon esittelykierroksen täällä blogissa, niin ajattelin ensin esitellä vähän  lehtikuvauksia varten tehtyjä hankintoja. Ensimmäisenä esittelyvuorossa (tai oikeastaan toisena kun nuo Gantin ruskeat tähtityynyt tuli jo esiteltyä pari postausta aiemmin) on uusi olkkaria kaunistamaan laitettu sisustustarra, johon olen todella tyytyväinen. Tosin se olisi voinut olla hieman alempana mitä se nyt  on, mutta kun laitettiin sitä klo 24 kuvauksia edeltävänä iltana, niin ei hirveästi tullu sen paikkaa sen paremmin mallailtua.


Kyseessä on art4u:n mallistoon kuuluva Tommy Tabermannin runo, joka kuuluu seuraavasti "HAAVE
Tulla lujaksi. Pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle."  Halusin nimenomaan hieman erilaisen sisustustarran tuohon seinälle ja mikäs sen parempi kuin Tabermannin runo.


Haave sana on hopean värinen ja itse teksti tumman ruskealla. Kokoa tarralla on 47 cm x 118 cm. Voit itse periaattessa päättää mihin kohtaan tuon varsinaisen runon laitat. Meillä nyt osa runosta laitettu haave -sanan yhteyteen.


Käyhän kurkkaamassa art4u:n sivustoja tästä. Laadukkaita ja tyylikkäitä tarroja tarjolla, jolla saat persoonallista ilmettä kotiisi. Tuotteet valmistetaan aina asiakaskohtaisesti ja valittavana monesta eri koosta ja väristä. Tarjolla mm. Jukka Rintalan wall graphicseja sekä sisustustauluja ja silhuetteja omasta kuvasta. Silhuetti voisikin olla aika jännä jos vaan sopiva paikka löytyisi.

Saat -15% alennuksen aktivoimalla kampanjakoodin kristalli 15.3.2012
mennessä tehdyistä tilauksista.



Nyt sitten vain haaveilemaan!

15 kommenttia:

  1. Tykkään noist Tabermannin runoist, jotenki yksinkerttasen kauniita :)Olen käyttäny niit ku laitan, meihelleni kortteja ym :)

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo Tabermannin teksti ja ihania kuvia kauniista sisustuksesta!

    VastaaPoista
  3. Kaunis sisustus Sinulla kodissasi.
    Tabermannin runot koskettavat ja
    tarra sopii hyvin tuohon:) Siinä se muistuttaa joka päivä, että aina voi haaveilla.

    VastaaPoista
  4. Oi ihana täytyy käydä kattoon. Minä haluan jotain suomekielistä seinälle. En tykkää jos seinällä lukee esim "HOME".

    PS. tuo "tosita etten ole robotti" - tarkistus juttu muutunu ihan hrveeksi. Jääny monta kommenttia jättämättä sen takia ; (

    VastaaPoista
  5. Veit sanat suustani! =D Just eilen ihailin Artin sivuilla tuota kyseistä tarraa ja mietin miltähän se näyttäisi meidän sohvan päällä. :)

    Ja kaunishan se livenä onkin! Tosi upea sisustus teillä! <3 <3

    Ja ja ja, koska nyt sai vielä 15% alea niin tilaukseen meni! Kiitos siis maailman parhaasta vinkistä! <3

    VastaaPoista
  6. Käymässä ensimmäistä kertaa blogissasi - täällähan on aivan ihanaa!
    Minulla sisustustarrat ovat haaveiluasteella, joten mukava nähdä niistä erilaisia toteutuksia.

    ♥ Ulla / SisustEllen

    VastaaPoista
  7. Ihana runo ja hyvin sopii siihen, onnea lehtikuvauksesta ja mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  8. Teen postauksen tästä Haave-tarrasta omaan blogiini ja ajattelin linkittää sinun blogisi juttuun mukaan! :)

    Saanko lainata yhtä kuvaasi, linkin kanssa tietysti! Tarrasta saisi paremman kuvan ja koska omani on vasta matkalla en voi sitä kuvata, vielä *hih* :)

    VastaaPoista
  9. Johanna: Täytyy tunnusta, että nuo Tabermanin runot eivät ole ennestään kovinkaan tuttuja minulle, mutta nyt sitten seinällä yksi sellainen koristaa.

    Enya: kiitos kovasti kehuista.

    Hanne: kiitos. Tuo runo muistuttaa tosiaan joka päivä ja koskaan ei ole myöhäistä aloittaa haaveilu.

    Amalia: tuolla art4u:n sivuilla on monia suomenkielisiä tekstejä.Toivottavasti sieltä löytyy mieleinen. Voiko tuohon robotti vahvistamiseen jotenkin itse vaikuttaa? välillä se tuntuu tulevan koko ajan sitten taas ei.

    Miia- Oma koti valkoinen: hei hieno homma, että sait tilauksen menemään ja ilman muuta voi lainata kuvaani ja linkittää. Mielenkiinnolla jäänkin odottamaan postaustasi :)

    SisustusEllen: oi kiitos. Toivottavasti tulet toistekin kyläilemään tänne :)

    Ruususuun äiti: kiitos onnitteluista ja mukavaa viikonlopun jatkoa myös sinne!

    VastaaPoista
  10. Tuo on kyllä hieno ja sopii tohon seinälle kun nenä päähän <3

    VastaaPoista
  11. Heippa! pakko kysäistä mistä olet ostanut nuo lasiset kynttilänjalat? ihanat! :)

    VastaaPoista
  12. Kookos: kiitos kehuista. Vähän se tais mennä vinksalleen, jota itseään vähän vaivaa, mutta sen siitä saa kun ilman mittailua lätkäisee vaan seinälle.

    Anonyymi: heh, niistä on tulossa kanssa oma postauksensa kun ostin ne nyt kanssa. Ovat Riviera Maisonin mallistoa ja hankittu sisustus Biancosta Isosta Omenasta.

    VastaaPoista
  13. No,onhan se aivan mielettömän kaunis. :) Pitänee miettiä, että sopiiko se meidän asuntoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ainakin siitä tykätään. Huomasithan että 15.3 asti sai -15 % tilauksesta kun käyttää koodia kristalli.

      Poista
  14. Hienon näköistä. Ja noi tarrat on kyllä hienoja - täytyy itsekin hankkia. Minulla on konjakkilasit, joissa Tabermanin lyhyet runot.

    VastaaPoista