perjantai 27. huhtikuuta 2012

Lapsimessuilla


Huoh, sanoo voivahtanut äippä. Oltiin sitten tänään 6 tuntia Lapsimessuilla Helsingin messukeskuksessa. Ensimmätiset neljä tuntia meni oikeastaan vaan noiden kahden vintiön perässä juoksemiseen ja sitten ne uuvahti ja nukahti ja meikäläisen shoppailuaika alkoi. Olipas taas kaikkea kivaa tarjolla.


Pikkupoikien unelmien täyttymys, päästä käymään poliisiauton sisällä, jutella poliisin kanssa ja istua vielä kaiken kukkuraksi poliisi moottoripyörän päällä. 



Pikkuneiti tyytyi vain liukumäkeen eikä uskaltanut lähteä Muumia halailemaan.

Murun valikoimaa


Yläkuvissa Kuopuksen osaston valikoimaa


Pitihän sitä tietysti mennä moikkaamaan Martzea Pikku Minean osastolle. Martzellahan on oma lastenvaateblogi  nimeltään Minean uudet vaatteet.


Ja voi herttileijaa, että näillä potkumopoilla mentiin lujaa ympäri messukeskusta. Tässä vaiheessa viimein meni ne loputkin hermon rippeet mitä oli enää jäljellä. Eihän noita saanut enää mitenkään pois noiden kimpuista. Loppujen lopuksi ostettiin sitten tuollainen vihreänä. Hinta näillä oli 30 euroa. Tässä kohdin iski sen verran pihius, että otin vain yhden tuollaisen menopelin ja arvatkaas vaan mikä huuto täällä on koko ajan kun kumpikin haluaisi ajaa sillä. Ehkä tuli taas väärässä kohdissa pihisteltyä :) Noi menee jopa yllättävän lujaa eli ei mitään Plaston mopoja, jotka ei kulje mihinkään vaikka kuinka lykkisi jaloilla. Kyseistä mopoa on saatavilla kahta eri kokoa ja niitä myy Sunkaa.



Oi ja niin ihanaa Metsolaakin oli edustettuna. Sieltä tuli hankittua alelaarista 15 eurolla tämä siilipaita. Ihanan pehmeää froteeta. Hauska yhteensattuma, että siinä on samanlainen vihreä mopo, joka ostettiin messuilta. Eikun siilipaita päälle ja mopottamaan!



Joo ja arvatkaas meninkö tuonne joukkoon enää mitään penkomaan, juu en! Me&I:n osastolla kuhisi ihan hirveästi.


Riemuli oli myös edustettuna ja sieltä tulikin hankittua alla oleva Maxomorran luomupuuvillasta valmistettu tähtipaita 19,90 €. 



Tämä  BeTimelessin luomupuuvillasta valmistettu paita ja housut oli puolestaan Naperonutusta alehintaan 15 euroa kpl. Samanlaista ihanan pehmeää froteeta kuin Metsolan vaatteissa. Aikaiste keltaisia vaatteita sitten tulikin pikkumiehelle ostettua. Eipä meillä ole oikeastaan aikaisemmin edes ollut mitään keltaista ja nyt tulikin sitten kolme paitaa kertarysyäksella. Sopii vaan niin kivasti tuon ruskean kanssa.


Tällaisia ankka kakun/muffinsin koristeita ostin myös kaksi tusinaa. Näitä törkitään sitten pikkuherran synttäreillä muffareihin ja ajattelin, että menevät myös pääsiäisenä vähän niinkuin pääsiäistipuina vaikka ovatkin ankkoja.


Tässä vaiheessa ajattelin jo pääseväni kotiin kunnes äkkäsin, että siellähän on vielä yksi halli kokonaan jäljellä. Siellähän sitten vierähti taas hyvä tovi näitä pienoismalleja ihastellessa.


Nukkekotiosastoa

Tämä Hello Kitty kauppa oli mun ehdoton suosikki. 


Sitten oli näitä aikuisten lasten pienoisratoja. Tässäkin mennä puksutti juna vaunuineen ja voihan vitsit sitä radan pituutta. Aika monta tuntia on tuonkin parissa vierähtänyt. Kyllä ne miehetkin näköjään tällaisia väkertää eikä vain naiset nukkekotejaan.



Lopuksi käytiin otattamassa vielä muotokuvat. Pikkuherra ei vaan oikein ollut hymyilytuulella.


Ekaa kertaa olikin nämä yläosat kaveruksilla päällä. Pikkuneidillä oli tämä Jenkeistä ostettu vaaleanpunainen Ralph Laurenin palmikkoneule ja pikkuherralla Gantin villatakki. Kiva muisto jäi noista kuvista!

Hyvää messupäivää, jos olette vielä menossa tuonne!

6 kommenttia:

  1. Kumman kokoisen mopon ostitte, pienemmän vai isomman? Oliko niissä paljon kokoeroa eli minkä koon ottaisit 2-vuotiaalle? Kiitos kivasta postauksesta, melkein kuin ois itse päässyt paikalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otettiin tuo isompi versio. Kokoa eroa niissä oli loppujen lopuksi tosi vähän, mutta myyjä suositteli suosiolla isompaa. Kiva jos tästä postauksesta oli iloa :)

      Poista
  2. Miten mä en siis ole nähnyt ketään? No joo, Marzen ja muut yrittäjät kyllä, mutta blogisteja! Tai ihmekös tuo, kun vahtii Nöpöä silmä kovana =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sama vika, että yhtään blogisti tuttua en nähnyt paitsi ne parit kaverit, joiden kanssa sovin treffit erikseen, mutta eivät hekään kovinkaan kauaa meidän perässä jaksaneet juosta kun oli vähän härdelliä noiden lapsukaisten kanssa kun eivät oikein pysyneet paikoillaan ja juoksivat vähän väliä ympäri messukeskusta ennen kuin nukahtivat :)

      Poista
  3. Teillä oli kanssa onnistunut reissu ja ihania ostoksia sä kanssa teit!
    Opin tuosta käynnistä sen verran, että ensi kerralla katson ja suunnittelet etukäteen standit, missä ehdottomasti käyn ja sitten kävelen vapaasti. Mä meinaan unohdin TÄYSIN etsiä Pikku Minean tuolta ja ottaa nyt niin paljon pannuun, kun olin luvannut käydä häntä siellä moikkaamassa. Kun on pari tuntia aikaa käydä kaikki messut läpi, ei siinä pää sitten enää toiminutkaan.
    Mutta kiva reissu oli kyllä!
    Mä en nähnyt ketään tuttuja siellä.
    Me & I ostastolla oli viime vuonnakin aivan sairas kuhina. Nyt ehdin sinne ennen kuin kuhina alkoi. Olin 11 maissa siinä ja sai ostaa ihan rauhassa. Ihanat ostokset teinkin. =)

    VastaaPoista
  4. Heippa,
    Ja kiitos jutusta mopoista!

    Minä tiesin, että tulee mopoista riitaa... mutta ehtii kyllä hankkia lisää Hakaniemestä, Ekopuodista löytyy myös mopot tai Tikkurilastakin voi noutaa.

    Toki postituskin onnistuu, 1-5 mopo lähtee 8 euron postikuluilla.

    Koosta: 1-3 vuotiaalle lapselle sopii paremmin pienempi koko, ja 2-5 vuotiaalle isompi. Kannattaa pienelle hankkia pienempi, ja se menee kyllä pari vuotta ihan hyvin. Sitten voi vaihtaa isompaan...

    Seuraavaksi osallistumme Kierrätystehtaalla, Kaapelitehtaalla 5.-6.5. eli ensi viikonloppuna. Sinne on vapaa pääsy, ja voi kokeilla ja ostaa mopoja.

    Kannattaa tuoda takaisin vanha potkumopo, saa 5 € alennusta uuden mopon hinnasta. Vanhat mopot menee Pelastakaa Lapset Ry:lle.

    Eli nähdään Kierrätystehtaalla Remake EkoDesignin / Ekopuodin osastolla!

    VastaaPoista