sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Snö of Sweden ARVONTA


Kuten aikaisemmassa postauksessani kerroin että sain valita teille rakkaat lukijani Snö of Swedenin korujen maahantuojalta bloginiini arvontapalkinnoksi jonkun heidän koruistaan. Tällaiseen ihanuuten siten päädyin.


Koru on aivan superihana siinä mielessä, että yhdestä korusta muotoutuu sekä kaulaketju, ranneketju ja vielä nilkkaketju tai sitten voit pitää korua yhtenä pitkänä koruna. Nerokasta! Koru on hopeoitu.

Korun arvo on 66 euroa ja on juuri tulossa kauppoihin myyntiin eli ihan uutta mallistoa.




Arvonnan säännöt ovat seuraavat:
Saat yhden arvan mikäli olet julkinen lukijani tai klikkaudut sellaiseksi.
Mikäli haluat kolminkertaistaa voittomahdollisuutesi, niin kolme arpaa saat puolestasi siten, että olet julkinen lukijani tai klikkaudut sellaiseksi ja linkität arvonnan blogiisi ja jollet omista blogia niin facebook sivuillesi. Ilmoitathan arvassasi missä linkkisi on. Linkittämiseen voit käyttää tämän postauksen aloituskuvaa.

Tällä kertaa siis anonyymit ja sellaiset, jotka eivät ole julkisia lukijoitani eivät voi osalistua arvontaan.
 Arvonta alkaa nytten ja päättyy 31.5.2012. Juuri kesäksi sitten onnekkaalle ihana kesälahja itselleen J



Olkoonpä tämä arvonta nyt wapun kunniaksi ja sen, että tuhannen kävijän päiväraja meni rikki. Se on paljon se pienelle blogilleni.

Onpa kivaa arpoa näin ihana palkinto! Kiitos vielä palkinnon lahjoittamisesta!

182 kommenttia:

  1. Mukana ihanasssa koruarvonnassa! :)

    VastaaPoista
  2. aivan upea korusarja!mukana ollaan:)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana :)
    Yritetään voittoa kolmella arvalla, linkki arvontaan blogissani:
    http://sininentalojakissa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Kolmella arvalla ihanaa arvontaan mukaan.

    VastaaPoista
  5. Onpa upea koru! Niinkuin yleensäkin tällä merkillä, wow! Mukan yhdellä arvalla:)

    VastaaPoista
  6. Yhdellä arvalla mukana ihanan korun arvonnassa!

    VastaaPoista
  7. arvonnassa mukana yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  8. Liityin lukijaksesi, joten yhdellä arvalla mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  9. Ihana arvontapalkinto!!!
    Mukaan kolmella arvalla:)

    VastaaPoista
  10. Siis voi miten kaunis koru. Kolmella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  11. Ihana arvonta! Kolmella arvalla mukana :-)
    http://pikku-hiiri.blogspot.com

    VastaaPoista
  12. Kolmella arvalla mukaan ♥
    http://taikanunelmia.blogspot.com/

    VastaaPoista
  13. Olen lukijasi joten mukana ollaan :)
    sypa.blog@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Ihana palkinto!
    Kolmella arvalla mukana :)

    http://parrenpuikko.blogspot.com/

    VastaaPoista
  15. Mukana yhdellä arvalla. Aivan ihanan kauniin korun olet valinnut!

    VastaaPoista
  16. Osallistun kahdella arvalla. Upean ja tyylikkään korun valitsit arvontaa :)

    VastaaPoista
  17. Yhdellä arvalla mukana. Upea koru!

    VastaaPoista
  18. Yhdellä arvalla mukaan ihanan korun arvontaan.

    VastaaPoista
  19. Sulla on kiva blogi. Kuulun sun vakiolukijoihin :) Mukana arvonnassa 2:lla arvalla.

    VastaaPoista
  20. Ihana palkinto:)
    Olen kolmella arvalla mukana https://www.facebook.com/profile.php?id=1275528873

    VastaaPoista
  21. Hei vitsin nätti :-) Kolmella arvalla mukana - tai siis tilaan kolme voittoisaa arpaa - yksikin riittäisi :-))

    VastaaPoista
  22. Ihana koru!!! Koitan onneani yhdellä arvalla.
    Aurinkoa päivääsi:)
    toivoo -Hipsuvarvas-

    VastaaPoista
  23. Ehdottomasti mukaan arvontaan! Luotan nyt yhden arvan voimaan...bloggeri on niin uudistunut, etten tiedä osaanko enää linkittää...
    -k-

    VastaaPoista
  24. Oi, mikä ihanuus! Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  25. Kyllä kelpais tollainen kaulaan roikkumaan :)) Kaikilla mukaan, linkitän blogiin.

    VastaaPoista
  26. Ihana koru! Yhdellä arvalla mukaan!

    VastaaPoista
  27. Jonkin aikaa olen lueskellut blogiasi ja vihdoin sain klikattua itseni lukijaksi. Ihana arvonta ja aivan mahti palkinto! :)

    VastaaPoista
  28. Yhdellä arvalla osallistun korun arvontaan! Ihana koru!

    VastaaPoista
  29. Upea koru! Osallistun yhdellä arvalla arvontaan varpaat pystyssä :)

    VastaaPoista
  30. Yhdellä arvalla tavoittelen kaunista korua.

    VastaaPoista
  31. Yhdellä arvalla mukana kauniin korun arvonnassa!

    VastaaPoista
  32. Mukana ollaan. Tosi kaunis koru! Ja kahdella arvalla:)

    VastaaPoista
  33. Niin kaunis koru!! Yhdellä arvalla mukana! :)

    VastaaPoista
  34. Tuhannen kävijän päiväraja on kyllä ihan huikean hieno saavutus. Onnea. Koru on todella kaunis, osallistun ehdottomasti yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  35. Aivan ihana koru, ehdottomasti mukana arvonnassa! Ja kolmella arvalla mukana, linkki blogissani :)

    VastaaPoista
  36. Aivan unelma-arvonta :) ihailin Snö of Swedenin koruja laivalla..

    Jaettu fb:ssa, joten kolmella arvalla mukaan peukut pystyssä :)

    VastaaPoista
  37. Yhdellä arvalla mukaan! Upea palkinto jaossa!

    VastaaPoista
  38. Mukana arvonnassa, ihana koru!

    VastaaPoista
  39. Mukana ollaan, onnea kävijämäärän johdosta!

    VastaaPoista
  40. Mukana arvonnassa uutena lukijanasi :)

    VastaaPoista
  41. Oi ihana koru, tahdon voittaa! :D Mukana uutena lukijana.

    VastaaPoista
  42. Uutena lukijana mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  43. Oi miten mahtava palkinto.

    Uusi lukija ilmoittautuu ja on mukana kolmella arvalla (linkitän blogiini). :)

    VastaaPoista
  44. Yhdellä arvalla osallistun! Aivan ihana koru:)! Toivottavasti onni suosii!

    VastaaPoista
  45. Ehdottomasti mukana yhdellä arvalla :)! Ihana koru!

    VastaaPoista
  46. Voi miten ihana ihana ihana koru :).. yhdellä arvalla mukana !!

    VastaaPoista
  47. Ihana koru! Yhdellä arvalla mukaan!

    VastaaPoista
  48. Aivan ihana koru!
    Osallistun yhdellä.
    -päivi-

    VastaaPoista
  49. Moi! Uusi lukija ilmoittautuu ja samalla osallistuu yhdellä arvalla arvontaan :)
    Ihana koru kyseessä! Tykkään muutenkin Snön koruista valtavasti :)

    Ihastelin lastenhuoneiden kuvia ja samalla jäin koukkuun blogiisi :)

    VastaaPoista
  50. Aivan ihana ! Mukana yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  51. Ihana arvonta! Yhdellä arvalla mukaan :).

    VastaaPoista
  52. Kolmella arvalla mukana arvonnassa.
    http://ruokonen.in/

    VastaaPoista
  53. Kolmella arvalla mukana, linkitän blogiini http://varjoistavaloon.blogspot.com/
    Tuo palkinto olisi aivan ihana eräälle nuorelle naiselle, joka vihitään kesäkuussa.

    VastaaPoista
  54. Yhdellä arvalla mukana ihanassa arvonnassa!

    -Tuija-

    VastaaPoista
  55. uusi lukija ilmottautuu, kahdella arvalla mukana =)

    VastaaPoista
  56. eikun siis kolmella arvalla mukana!

    nimimerkillä osaan laskea kolmeen =D

    VastaaPoista
  57. Kaksi arpaa, julkinen lukija ja facebook :)

    VastaaPoista
  58. Julkinen lukija sekä naamakirja :)

    VastaaPoista
  59. Täältä kolmella lahetään tavottelemaan koruihanuuksia :)

    VastaaPoista
  60. Täällä näyttää niin kivalta että piti klikata lukijaksi :)

    Yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  61. Vanha lukija;) yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  62. Vitsit mikä ihanuus! Täältä tullaan kolmella mukaan :)

    VastaaPoista
  63. Mukaan kahdella arvalla....Voi mikä ihanuuksien huipentuma tuo koru. Ihastuin siihen niiiiiiiiiiin paljon =)

    VastaaPoista
  64. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  65. Upea koru! Osallistun yhdellä arvalla, liityin blogisi julkiseksi lukijaksi juuri =)

    VastaaPoista
  66. Kaunis koru! Kolmella arvalla mukana.:)

    VastaaPoista
  67. Koru on täydellinen! Aivan upea.. Saisinpa sen omaksi :)
    Osallistun tietenkin kolmella arvalla..! Linkki löytyy blogistani!

    VastaaPoista
  68. Kolmella arvalla mukaan! Jaettu fb:ssa.

    VastaaPoista
  69. Mukana 3 arvalla. On kyllä kaunis ja monikäyttöinen.Nappi valinta

    VastaaPoista
  70. Uutena lukijana arvontaan mukaan haluan yhdellä arvalla. Toisen blogin kautta löysin ihanan blogisi:)

    VastaaPoista
  71. Ihana blogi sinulla! <3

    Kolme kappaletta arpoja osallistuu minun nimissäni. :) Aivan ihana koru, ihan hykerryttää miten sitä voisi yhdistellä tulevissa kesäjuhlissa... Oh! :)

    kuvitteleetta.blogspot.com

    VastaaPoista
  72. Yhdellä arvalla mennään!

    Pakko kyllä sanoa, että teidän koti on kuin sisustuskauppa! Aivan ihana!

    VastaaPoista
  73. Hui kun kaunis koru<3 Yhdellä mukana ja uusi lukija!

    VastaaPoista
  74. Ihanan blogin löysin ja ihan sattumalta :) Hurjan kaunista ja ihana arvonta. Yhdellä arvalla mukana ja uusi lukija ilmoittautuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  75. Yhdellä arvalla mukana. Mukaansatempaava ja ihastuttava blogi. :-)

    VastaaPoista
  76. Olipa täällä mahottoman ihana arvonta. Koitan onneani kolmella arvalla :)

    VastaaPoista
  77. UUsi lukijasi ilmoittautuu , toivottavasti olisi onni myötä =0)

    VastaaPoista
  78. Onpa ihana arvonta! :) Klikkauduin lukijaksi, joten yhdellä arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  79. Ihana koru! Yhdellä arvalla mukana! :)

    VastaaPoista
  80. Ai että miten kaunis koru - olen mukana arvonnassa, siispä klikkailen itseni lukijaksesi. :)

    pienilintu (at) gmail . com

    VastaaPoista
  81. Kerrassaan ihana koru. Mukana arvonnassa. -Ninnu-

    VastaaPoista
  82. Yhdellä arvalla mukana kauniin korun tavoittelussa.

    VastaaPoista
  83. Yhdellä arvalla minäkin, uusi lukijasi, mukana :)

    VastaaPoista
  84. Yhdellä arvalla mukaan! :) Olen kyllä lukijasi, mutta jostain syystä blogisi ei oikein päivity listaani :(

    VastaaPoista
  85. Ilman muuta mukana, yksi arpa tuokoon onnea!

    VastaaPoista
  86. Ihana arvonta! :) Lukijanasi olen mukana :)

    VastaaPoista
  87. Jos arvonnassa ei lykästä, voipi tulla reissu kauppaan - juuri sellainen koru, jonka haluaisin! Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  88. Yhdellä arvalla mukana, olen uusi lukijasi. Toivottavasti onni suosisi, snö:n korut ovat kauniita :)

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  89. Tahdon osallistua, indeed! Yksi kiitos.

    VastaaPoista
  90. Ihana koru! Löysin juuri blogiisi ja täytyy alkaa heti kahlata sitä läpi :) Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  91. Mukana ihanan korun arvonnassa!

    VastaaPoista
  92. Aivan ihana koru, arvontaan mukaan!

    VastaaPoista
  93. Liityin lukijaksi, blogisi vaikuttaa kivalta. =) Osallistun siis yhdellä arvalla, ihana koru!

    VastaaPoista
  94. Ehdottoman mukana yhdellä ISOLLA arvalla. Toivotaan, että on onni myötä!!!

    VastaaPoista
  95. kolmella arvalla mukana, linkitän blogiini:))

    VastaaPoista
  96. Voi, tälle olisi kesällä käyttöä...Osallistun siis yhdellä onnen-arvalla tähän upeaan arvontaan ja toivon pian olevani tuon superkauniin korun omistaja ;)

    VastaaPoista
  97. Mun edellinen kommentti ei ehkä tullutkaan perille? Hmmm.. Pakko varmistella siis, kun on sen verran hieno koru arvonnassa :) Ties vaikka kerrankin voittaisi :) Yhdellä arvalla siis mukana

    VastaaPoista
  98. Mukana kolmella arvalla :) Ihana koru. Linkitin facebookkiin ;)

    VastaaPoista
  99. Kolmella arvalla mukana. (blogi)
    Ihastuttava koru. :)

    VastaaPoista
  100. Kaunis ja herkkä koru, kuin kesä! Kolmella arvalla mukana (https://www.facebook.com/profile.php?id=1693674409)

    VastaaPoista
  101. Yhdellä arvalla mukana ja peukut pystyssä. Ihanan arvonta:)

    VastaaPoista
  102. Mukana yhdellä! Ihana koru... ♥

    VastaaPoista
  103. kolmella arvalla mukaan tietysti! Todella kaunis koru.!!! Kiitän myös samalla hienosta blogistasi!!!

    VastaaPoista
  104. Täällä uusi lukija myös :) Osallistun kivaan arvontaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  105. Yhdellä arvalla mukaan arvontaan. Aurinkoista äitienpäivää!

    VastaaPoista
  106. Arvalla mukaan ihanaan arvontaan! :) Mukavaa tulevaa äitienpäivää!

    VastaaPoista
  107. Ihan koru! Yhdellä arvalla mukana.
    http://prinsessaramapaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  108. Yritetään kolmella arvalla. http://yommblog.blogspot.com/

    VastaaPoista
  109. Ihana arvonta ♥!
    Mukana 3 arvalla, lukijana ja linkki blogiini!

    http://61nelioo.blogspot.com/
    ps. meilläkin arvotaan Marimekkoa...käykää kurkkaamassa!

    VastaaPoista
  110. Oih, mikä palkinto <3!! Vakkari lukijana lähden mukaan arvontaan täydellä kolmella (3) lipukkeella :O) liveeverymoment-minna@blogspot.com

    VastaaPoista
  111. Kahdella arvalla lähdetään tavoittamaan ihanaa korua. Löysin blogisi ihan vasta ja vaikuttaa mukavalta eli, tässä se ilta vierähtää :)
    Pia

    VastaaPoista
  112. Yhdellä arvalla mukana :) kaunis palkinto!

    VastaaPoista
  113. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Osallistuin ensin yhdellä arvalla, mutta onnistuinkin lisäämään linkin blogiini joten olenkin kolmella arvalla yrittämässä ihanaa Snö of Sweden-korua! Mukavaa äitienpäivää! t mallamarj

      Poista
  114. Voi miten kaunis koru. Mukana yhdellä arvalla ja kiitos ihansta blogista! t. Fannyn mamma

    VastaaPoista
  115. Kiitos kommentistasi blogiini!

    Klikkasin itseni lukijaksi kauniiseen blogiisi ja osallistun ihanaan arvontaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  116. Lukija ja yhdellä arvalla mukana :) Mahdottoman kiva blogi sinulla.

    VastaaPoista
  117. Tämä olisi minulla täydellinen voitto, koska rakastan aidosti Snö-koruja ♥ Mukaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  118. Ihana ihana arvonta. Kyllà tuollaisella palkinnolla kelpaa!!! Ehdottomasti mukana yhdellà arvalla. Jos vaikka àitienpàivànà kirjoitettu viesti toisi enemmàn arpaonnea ;)

    VastaaPoista
  119. Ihana palkinto, pakko osallistua <3
    Yhdellä arvalla mukana! =)

    VastaaPoista
  120. Kivan näköinen :-) Kyllähän tuollaista olisi kiva pitää :-) Osallistun arvontaan. t: Sari

    VastaaPoista
  121. Hei, olen julkinen lukija. Mutta juuri nyt niin saamaton, että en jaksa ansaita ylimääräisiä arpakuponkeja. :D Eli näin laiskasti lähdetään kokeilemaan onnea yhdellä arvalla tällä kertaa. :)

    VastaaPoista
  122. Ihana koru! Mukana kolmella arvalla eli fb:ssä jaettu ja lukijaksi liitytty :)

    VastaaPoista
  123. Tyylikäs ja ihana koru. Osallistun yhdellä. -Eija E Naantalista

    VastaaPoista
  124. Onpa upea koru ja niin monikäyttöinen :)
    Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  125. Heipparallaa, aivan mielettömän upea palkinto, osallistun ensin tähän ihanaan arvontaan ja sitten menen tutkailemaan tuota kaulakoruasi, tahtoisin tämän palkinnon lisäksi myös sellaisen :) Olen lukijasi, mutta omaa blogia ei minulla ole. Aurinkoista viikkoa! (kahdella arvalla(ko) mukana)
    ڿஇtஇڿ‎

    VastaaPoista
  126. Yhdellä arvalla mukana ihanan korun arvonnassa.
    t.maija

    VastaaPoista
  127. Kahdella arvalla uutena lukijana mukana.

    VastaaPoista
  128. 3:lla arvalla kisassa mukana! =;o)

    https://www.facebook.com/profile.php?id=792703284

    VastaaPoista
  129. Kolmella arvalla mukana! :) https://www.facebook.com/profile.php?id=741439164

    VastaaPoista
  130. Mielelläni osallistun kauniin korun arvontaan 3:lla arvalla :)

    VastaaPoista
  131. Eksyin tänne toisesta blogista ja piti kyllä liittyä heti lukijaksi :) Snöt on aivan ihania! Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  132. Ihanaa kesänalkua! Kahdella arvalla mukana, olisi kyllä niin ihana koru :)

    VastaaPoista
  133. Uusi lukija ilmoittautuu ja onkin innoissaan mukana yhdellä arvalla ihanassa arvonnassa.

    VastaaPoista
  134. Yhdellä arvalla olisin mukana tässä ihanan ihanassa arvonnassa :)
    Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  135. Voi mikä ihana arvonta! Kolmella arvalla mukaan!!=)

    VastaaPoista
  136. Kahdella arvalla mukana. Linkitän tämän omille sivuilleni:) Olen käynyt tätä sun blogia lukemassa usein.

    VastaaPoista
  137. hei, uusi lukija olen ja yhdellä arvalla mukaan :) ihana arvonta! ja kiva blogi :)

    VastaaPoista
  138. Aivan ihana koru, kahdella arvalla olen mukana! :)

    VastaaPoista
  139. Osallistun ihanan korun arvontaan yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  140. Aivan ihana! Mukana yhdellä arvalla :)
    -LauraB-

    VastaaPoista
  141. Ihana koru, sopisi kesähäihin kivasti!

    VastaaPoista
  142. Just mun tyylinen koru! Osallistun yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  143. Osallistun tämän ihanan korun arvontaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  144. Mukana ollaan, yhdellä arvalla :) on kyllä kaunis ja ajaton koru!

    VastaaPoista
  145. Ihana koru! Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  146. Todella kaunis koru! Yhdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  147. Ihana koru, kolmella arvalla mukana! :)
    http://pieni-palapeli.blogspot.com/2012/05/summer.html

    VastaaPoista
  148. Oi kuinka ihana palkinto! Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  149. Upea palkinto! Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  150. Yhdellä arvalla mukana

    -----almis-----

    VastaaPoista
  151. Moi! Kolmella arvalla mukana, olen jäsen ja blogisi on liitetty oman blogini "seuraan"-listalle: elamanlanka.blogspot.com

    VastaaPoista
  152. Jaettu fb:ssa, joten mukana ollaan kolmella arvalla :)

    VastaaPoista
  153. Meinasin missata tämän joten yhdellä mukana.

    VastaaPoista
  154. Ilman muuta mukana arvonnassa. ehdin vielä :)

    VastaaPoista
  155. Todella upea koru :)
    Osallistun kolmella arvalla. Blogistani löytyy linkki.

    VastaaPoista
  156. Yhdellä arvalla mukana ihanassa arvonnassa.

    VastaaPoista
  157. Ihana arvonta, johon melkein unohdin osallistua. Kiitos muistutuksesta! :oD Osallistun kolmella arvalla. Linkki blogissani.

    VastaaPoista
  158. Ihana palkinto!!kolmella mukaan!!:)

    VastaaPoista
  159. Kahdella mukaan, aivan ihana palkinto!!
    Yhtään Snö of Sweden korua minulla ei olekkaan.

    Yritin tuossa katsoa näkyykö naamaani arvonnassa. Eli jos se on jo ĺistalla, niin poista tämä!!

    VastaaPoista
  160. Upea arvonta!! Yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  161. hei hei mitä hauskaa kilpailu todella haluan olla kanssasi. Otan 2 lippua kiitos! Ole hyvin! kiitos Loistava blogi!

    pernilla
    pernillaeriksson1@hotmail.com

    VastaaPoista
  162. Mitä hauskaa arpajaiset. Haluaisin olla! ihana mukava voitto! Otan 2 korttia.
    halata
    Alexandra
    stjarna_93@hotmail.com

    VastaaPoista
  163. Herranjestas missä mun kommentti?
    Oon kyllä ottanu osaa mut en löydä enään kommenttiani.
    Mukana 2 arvalla, enään ei kantsi linkittää.

    VastaaPoista
  164. Höh, nyt olin väärillä tunnuksilla liikkeellä ^^
    Eli Arja mukana:-))

    VastaaPoista
  165. Arvalla mukaan ihanaan arvontaan

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!