perjantai 25. toukokuuta 2012

Uutta Creamiä


Jee! Nyt saa vatsamakkarat hyvin peittoon tällä uudella Creamin kolttuulla. Isäni kun näki tämän niin ensimmäinen kommentti oli, että "onko sulla yöpaita päällä. Ei kait tuolla mihinkään ihmistenilmoille vaan mennä ?" :) 


Minkäs sille voi jos olen höyrähtänyt tällaisille pitsijutuille?! Creamin tunikamekon hinta oli 109 euroa eli kyllä tämä päällä joku kerta täytyy ihmisten ilmoillekin mennä kun sen verran tyyriskin oli, vaikka vähän yöpaidalta näyttääkin.


Ostin vielä tuon kolttuun alle nämä rusettikalsarit tai kauniimmin sanottuna leggarit. Hintaa niillä oli 44 euroa.


Täällä on synttärivalmistelut jo kovassa vauhdissa. Pikkumiehen 4-vuotis synttärit nimittäin tulossa viikonloppuna. Onneksi kakkupohjat jo leivottu ja nyt alkaa koristelu. Vielä pitäisi mennä väsäämään porkkanamuffinssit ja juustokakku. Onneksi mummi ja ukki saapuvat tänään jo avuksi, että ehtii noita leipomuksia tekemään.

Iltasella olisi tarkoitus suunnistaa naapurille Feng Shui -iltaan. Pitääkin printata jotain kuvia mukaan sinne. Hauska viettää tuollainen ilta ystävien kesken ja kuulla oman kämpän tuomio.

Mukavaa alkavaa viikonloppua! Ihanaa hellettä luvassa!

14 kommenttia:

  1. Voevoevoe, kuinka ihana!!! <3
    Miehillä ei ole sitten minkäänlaista käsitystä vaatteista :D

    VastaaPoista
  2. Heh, onkohan meillä sama isä?? ;o)

    Ois kyllä mekko niin mun mieleen... Aivan ihana!

    VastaaPoista
  3. Ohh.... Kyllä on kaunis "YÖPAITA" ja hintakin. T:) Koralli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllähän tuo vähän mietitytti, että olenkohan mä vähän hullu kun tuollaista "yöpaidasta" tuollaisen summan maksan :)

      Poista
  4. Aah kun ihana:), mä en vaan omiin vaatteisiin jaksa satsata yhtään, neiti on sitten eri asia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mulla oli sama juttu että en kotona ollessani jaksanut panostaa vaatteisiini, mutta nyt jotenkin sai tuon inspiraation takaisin kun palasi töihin ja ehkä se vaikuttaa myös vähän, että saa taas sitä PALKKAAKIN :)

      Poista
  5. Oi joi miten ihanat vaatteet! Kylläpäs on sun isä jutun lohkassut! Tosin, voisin kyllä ihan saman kuvitella kuulevani oman isäni suusta! :oD

    Ihanat pitsit, ja leggareissa on aina niin kiva, että niissä on jokin pikku juju, etteivät ole ihan vain "kalsarit". :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, isät on aina isiä :) Noissa leggareissa on just kiva kun on vähän tuota jotain eikä ihan sellaiset suorat tylsät.

      Poista
  6. Aivan ihana!! Minä myös tykkään kovasti Creamista. Meilläkin on sunnuntaina synttärijuhlia, tosin tämä mamma ei ole vielä aloittanutkaan leivontaa... Meidän neiti täyttää 13v. maanantaina... :) Mukavaa synttäriviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivottavasti teillä on ollut ollut oikein onnistuneet synttärit ja onnittelut myös teidän neidille :)

      Poista
  7. Onpas ihana mekko / tunika, aivan mun tyylinen, itse tuo vaatemerkki on mulle uusi tuttavuus, täytyypä googlata heti :)
    ☼ ڿஇtஇڿ‎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuolla Creamillä on musta niin ihanan romanttisia pitsiunelmia. Hinta on vaan aika suolainen, mutta kuitenkin huomattavasti halvempi mitä Odd Mollyllä.

      Poista