maanantai 25. kesäkuuta 2012

Nyt löytyy!



Nyt äitin ja iskän yhteystiedot löytyvät taaperon matkasta. Muotokielestä tuli molemmalle vintiöille nimittäin omat taaperokyltit. Pikkumiehelle sininen ja pikkuneidille punainen kyltti. Kieleksi kyltteihin valitsin englannin, koska reissataan myös jonkun verran ja siellä jos missä on tärkeää, että on myös yhteystiedot lapsen mukana. Huomaa myös postauksen lopussa oleva lukijatarjous.


Näitä kylttejä sitten ihmeteltiin kun soviteltiin niitä kotosalla. Aikamoista pelleilyä oli taas kun äippä kaivoi kameran eteen ja sanoi, että olkaapas hetki paikoillaan. No tietäähän sen mitä se tarkoittaa....pelleilyä eikä todellakaan paikoillaan oloa :)


Kaivoin kaapin perukoilta pikkuneidille päälle tämän Burren punaisen paidan. Tuokin paita on ollut jo ainakin vuoden kaapissa odottelemassa neidin kasvamista. Ostin nimittäin tämään joskus Stokkan Hulluilta päiviltä 19.90 eurolla ja sai ihan kynsin ja hampain tästäkin taistella silloin sunnuntaina klo 12 kun tulivat myyntiin. No onneksi yksi mukava vanhempi naisihminen päätti, että ei otakkaan kahta ja luovutti toisen minulle, niin mekin saatiin oma paitamme. Tuli laitettua silloin Stokkalle vähän negatiivista palautetta asiasta, että miten voi olla mahdollista, että tuotetta jota mainostetaan jopa Hesarissa on loppu heti klo 12 kun kauppa aukeaa. Näin kävi kolmen muunkin tavaran kanssa, jotka tulivat myyntiin silloin ja yhtäkään en saanut. Paita on muuten kokoa 104 ja ihan sopiva meidän 92 kokoa käyttävälle hentoiselle neidille. Minkäköhän näköinen makkarankuori tämä oliskaan oikeasti 104 kokoisen päällä?!


Pikkumiehellä testattiin taaperokylttiä jo ihan tosielämässäkin kun oltiin Helsingin Kauppatorin vilinässä. Pikkumies on nimittäin aika tunnettu nopeista liikkeistään ja aina ei pysy menossa mukana. Onneksi olin laittanut tuon taaperokyltin käsilaukkuun odottamaan käyttöä.

 Muotokielessä on alkanut nyt kesäale. Hyviä tarjouksia mm. taaperokylteistä, joten käyhän kurkkaamassa. Muotikieli tarjoaa nyt lukijatarjouksena kaikki yli 10 euron tilaukset postikuluitta koodilla kristallinhohtoa. Tarjous on voimassa su 1.7.2012 asti. Esimerkiksi nuo meidän malliset taaperokyltit olivat nyt alessa 12,60 €.

8 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat lapsistasi.
    Taaperokyltit ovat oiva keksintö.

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin mukavaa viikkoa sinne. Täällä Länsi-Suomessa mökillä ainakin tuli juuri kaatamalla vettä :(

      Poista
  2. Nuo on kyllä toimivia ja meilläkin on noita roikotettu jo monessa paikkaa ja roikotetaan vastakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä tosi hyviä ja juuri eilen harmittelin kun oltiin isossa kauppakeskuksessa ja oli jäänyt nuo kyltit toiseen käsilaukkuun eikä ollu niitä mukana kun oltais tarvittu.

      Poista
  3. Mä laitoin kanssa stockalle silloin palautetta kyseisestä paita tarjouksesta ja me siis jäätiin kokonaan ilman... Jumbossa niitä oli varmaan 10 kpl myynnissä, niin ei kannattaisi paljon mainostaa
    Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi että tekään ette sitten saaneet sitä. Taisi tulla aika paljon negatiivista palautetta tuosta paidasta Stokkalle, mutta olihan se ihan syvältä kun hirveästi mainoksia paidasta joka puolella ja sitten sitä ei saa edes vaikka menee heti klo 12 kun kauppa aukesi.

      Poista
  4. Nuo olis kyllä käteviä!! Viimeksi eilen, oli meidän tutkiva neiti hukassa paikallisessa Prismassa. Onneksi on pieni kauppa, mutta kuitenkin. Itku neidiltä pääsi, kun löysin hänet.

    Pitääpä mennä katsomaan tuonne sivustolle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä suositella tuota lämpimästi. Olisi ollut juuri eilen kanssa meillä käyttöä kun oltiin isossa kauppakeskuksessa ja oli unohtunut nuo kyltit toiseen käsilaukkuun. Onneksi teillä kuitenkin päätyi hyvin tuo eksymistarina. Kyllähän sitä itsekkin rupeaa jo kaikkea kuvittelemaan jollei lasta löydy, että mitäs jos.....no ei mietitä edes sellaisia pahempia vaihtoehtoja.

      Poista