sunnuntai 19. elokuuta 2012

Miian sisustuskutsuilla



Suloinen Miia Oma Koti Valkoinen -blogista järjesti aivan ihastuttavat Perfect Home -sisustuskutsut eilen. Olipas kiva nähdä Miia ja muutkin bloggarit in livenä. Juttuahan tietysti riitti. Arvatenkin!





Pisteenä iin päällä oli tietysti päästä tutustumaan Miian kotiin. Makuuhuoneremppa oli juuri valmistunut ja saimme ihastella Miian taidokasta kädenjälkeä. 




Ne ketkä ovat lukeneet Miian Oma Koti Valkoista -blogia niin tietävätkin, että Miia on aikamoinen Eero Aarnio fani :) Onhan se suomalaista designiä parhaimmillaan. Oikeanpuoleinen kuva ei ehkä ihan tee oikeutta tv-kaapille kun sen päällä noita Perfect Home -tuotteita esillä vähän sekoittamassa siistiä tyyliä. No enpä sitten älynnyt ottaa kuvaa siitä esittelyn jälkeen. Taisin keskittyä liikaa juoruiluun kun unohtui.



Ihastelimme myös Avan huoneen uusia maalauksia. Älkää välittäkö kuvassa näkyvistä viiruista. Ne heijastuivat sängyllä olleista paljettityynyistä. Eivät siis kuulu kuvaan ja kun meikäläinen ei osaa niitä edes poistaa kuvankäsittelyllä, niin joudutte nyt tuijottelemaan niitä.



Paikalla bloggaajista oli mm yläkuvassa oikealla Vastarintaman M ja itse Miia näkyy hänen vierellään oikealla puolella. Alakuvassa näkyy myös White & Fresh -blogin Irina. 



Alakuvassa näkyvät Ritsikka -blogin Oona ja Petteri ja IMAGE Black & Whiten blogista. Mukana olivat myös Sisusta Siis Enne ja Maanvaiva blogista Hyvää ja Kaunista. Kaikki eivät näköjään eksyneet kuviin saakka.



Sitten vielä muutama kuvanen Perfect Homen valikoimasta. Uusi kuvasto on juuri ilmestynyt.


Vasemmanpuoleisessa kuvassa näkyvä valopallo on mielestäni todella kiva. Niitä oli kahta kokoa ja tämä taisi olla se pienempi versio.


Niin ja se joulukin sieltä taas tulee kovaa vauhtia. Myynnissä olikin jo joulutavaroita. Vähän vaikea ehkä virittäytyä oulutunnelmaan vielä näin elokuun helteellä.


Sydämiä ja lisää sydämiä.. 


Tämä lyhty oli mielestäni uusi. En ainakaan muista sitä viime kuvastossa nähneeni. Aivan ihana!


 Kiitos isäntäparille ja terkkuja kaikille mukana olleille! Kivaa oli! Toivottavasti nähdään taas pian!

19 kommenttia:

  1. Voi että mua harmittaa, kun en päässyt mukaan! Onneksi teillä oli tosi kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun harmittaa sun puolesta. Munkin mukaan pääsy selvisi vasta viime metreillä ja onneksi ehdin mukaan. Ensi kerralla sitten!

      Poista
  2. Kiva idea tuollaiset sisustuskutsut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kanssa pidin vastaavan merkin kutsun kesäkuussa. Suosittelen!

      Poista
  3. No hyvä ettei kaikki eksynyt kuvaan! Huoh! :))
    *oli kiva nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsin vitsit kun en sen tarkemmin katsellut niitä ottamiani kuvia siellä paikanpäällä ja ajattelin, että kyllähän kaikki ovat jossain kuvissa, mutta tänään kun purin ne kamerasta, niin vitsit. Osa ihmisistä puuttui kokonaan :( Oli tosiaan kiva nähdä :)

      Poista
  4. Kiitos murunen aivan ihanasta illasta! <3 <3 En osaa edes sanoin kuvailla kuinka upea ilta oli ja miten liikutuin teidän ihanien ihmisten tapaamisesta! Ja ehdottomasti otetaan uusiksi ja ilman sitä autoa. ;)

    leppoisaa sunnuntaita sinulle! Olet raksu! <3 <3 *halaus*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kun sä olet niin ihanan kultainen ihminen :) Haleja sinne kovasti ja toivottavasti ei ollut paha kankkunen aamulla ;) Joo ja ensi kerralla ehdottomasti ilman tuota auton pahusta ;) Kiitos mahtavista kekkereistä!

      Poista
  5. Oli ihana ilta ja tosi kiva tavata sutkin! :)
    Oona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta aivan ihana ilta ja kiva nähdä teidät molemmat. Toivottavasti matkanne sujui kotiin ongelmitta. Ensi kertaan!

      Poista
  6. Aika täydellinen koti!! Tuohon tyyliin itsekin pyrin!

    VastaaPoista
  7. Oli ihanaa tavata sinutkin, olinkin kuullut pelkkää hyvää susta aiemmin. Toivottavasti nähdään pian uudestaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana oli tavata ja toivottavasti tosiaan nähdään taas pian. Niin ja tsemppiä selän kanssa!

      Poista
    2. Kiitos! <3 Kyllä tässä selvitään :)

      Poista
  8. Aivan mielettömän ihanaa oli nähdä sinut livenä. <3 Se auto kyllä olisi voinut jäädä vaikka parkkiin. ;)
    Seuraavalla kerralla sitten... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu seuraavalla kerralla sitten jää parkkiin :) Tosi kiva oli nähdä :)

      Poista
  9. Oli mukava nähdä ja mahtavuutta, että en eksynyt kuviin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan kiva nähdä uusia tuttavuuksia. Itseasiassa osuit kyllä yhteen kuvaan, mutta en oikein voinut laittaa sitä tänne kun kuva ei ollut ihan edukseen. Oli sen verran hassu ilme eksynyt siihen kuvaan ja ajattelin, että et taida tykätä jos joku irvistys juuri päällä :)

      Poista