keskiviikko 29. elokuuta 2012

Sisäpuutarha


Meidän keittiöön ilmaantui tällainen kapistus. Meille tuli nimittäin vesiviljelyyn perustuva sisäpuutarha, jota olen nyt kuukauden verran kokeillut. Kyseessä on suomalainen IndoorGarden -merkkinen laitteisto. Kyseiseen malliin voi laittaa kahdesta kolmeen ruukullista yrttejä. Ensimmäiseksi kokeilin rukolan, basilikan ja ihan lehtisalaatin kasvatusta ja kas kummaa! Sain jopa ne kasvamaan eivätkä kuolleet muutaman päivän jälkeen kuten yleensä saan kaikki yrtit tapettua vaikka kuinkas mukamas kastelen ja hoidan. 


Kyseisessä laitteistossa kiertää koko ajan vesi pienen pumpun avulla. Vesiviljelytekniikka perustuu siihen, että kasvit saavat juuri oikean määrän ravinteita ja vettä, kun ravinteikas vesi kiertää kasvialustalla ohuena kalvona. Tämän lisäksi tarvitaan kasvivalo optimaalisen kasvun saavuttamiseksi. IndoorGardenissa on energiasäästölamppu, joka kestää kaksi vuotta vaikka se olisi päällä yötäpäivää. Jos haluaa nopeuttaa kasvua, niin lampun voi pitää jatkuvasti päällä, mutta itse huomasin, että ei me ehditty käyttämään yrttejä ihan siihen tahtiin mitä ne sitten jo kasvoivat, joten olen nyt sammuttanut valon yöksi. Kukkivat/hedelmää tekevien kasvien osalta lamppu tulisi sammuttaakin yöksi, koska ne haluavat nukkuan yön.


IndoorGardenin käyttö on siinä mielessä helppoa, että vesi vain vaihdetaan 3-4 viikon välein ja lisätään yläkuvassa näkyvä pieni pussillinen lannoitetta. Välillä tulee vaan muistaa lisätä vähän vettä. 


Näin elokuun loppupuolella löysin kuin löysinkin vielä torilta minitomaatin, jota halusin kanssa kokeilla tuossa IndoorGardenissa ja hyvinhän sen näyttää siinä kasvavan ja tomaatit kypsyvät mukavaa vauhtia. Mä olen niin poropeukalo viljelijä, että en tosiaankaan tiedä, että pitäisikö tuon tomaatin kukan saada joku pölytys, mutta kyllä noita tomaatteja on vielä ainakin ilmaantunut kuin sieniä sateella vaikka se onkin ollut sisällä.


IndoorGardenissa voi kasvattaa omat yrttinsä myös ihan siemenistä. Siemenet tökitään vain tällaiseen ns. oasis-sieneen ja laitetaan itämään ensin ilman valoa. 

Mikäli sinua kiinnostaa hankkia oma IndoorGarden, niin sellaisen saa hankittua esim. suoraan IndoorGardenilta tai esim. Stokkalta, Plantagenista, Bauhausista tai Verkkokauppa.com:ista. Niin ja jos tuo valkoinen väri ei miellytä, niin vaihtoehtoina on myös musta, punainen ja vihreä IndoorGarden. Suositus ovh on tällä hetkellä 99 euroa ja punaisen ja vihreän osalta 109 euroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!