tiistai 4. syyskuuta 2012

Me&I:n syysmallisto 2012




Suositulta Me&I:lta on ilmestynyt uusi syysmallisto muutama viikko sitten ja saatiin tutustua valikoimaan naapurin järjestämillä kutsuilla. Esittelijänä toimi aina niin iloisen pirtsakka Mari Sirva. Voin suositella häntä lämpimästi. Tämän postauksen lopusta löytyvätkin hänen yhteystietonsa, jos haluat järjestää omat kutsut.


Alla vielä tarkempia kuvia syksyn mallistosta. Tässä toki ei ole kaikkia myynnissä olleita, vaan poimin omasta mielestäni kiinnostavimmat.

Oikealla alhaalla näkyvä turkoosi pöllömekko on aivan ihana. Tuo väri on kyllä todella onnistunut.


Nämä siilit (spikey) ovat jotenkin kanssa aika herttaisia. Niitä onkin nytten aika monessa vaatteessa kuten alla näkyy. Vauvoille on myös tullut siilikuosinen peitto. Toinen puoli on pehmeää ruskeaa velouria ja toinen puoli siilikuviota. Näistä Me&I:n peitoista on kuulemma tullut oikein keräilyhitti ja hinnatkin ovat kohonneet kattoon.


Siiliä löytyy myös tämän haalarihousun takapepusta. Aika söpö pienen taapertajan päällä.



Omppuja löytyy myös tällä kaudella; bodyssä, housuissa sekä tunikassa.


Nämä taitavat olla jokaisen pikkupojan mieleen. Mikäs sen parempi kuin paloauto paidassa.




Sporttimiehen paita sekä kilpikonnapaita. Kilpikonnaa oli myös yllä olevan paidan lisäksi mm. leggareissa. Samainen kilpikonna kurkistaa myös tämän velour kankaisen tunikan taskusta.


Ja oi vitsit, miten ihana tämä pöllö on näissäkin. Tuo setti menee sekä pojalle että tytölle.


Nallekin on päässyt mukaan seikkailuihin. Itse tykkäsin ainakin vauva-aikana tällaisista kietaisupaidoista.


Aika pirtsakka setti tämäkin syksyn pimeneviin päiviin. Omppuja ja kilpikonna. 


Sitten päästään itse asiaan, josta olin todella iloisesti otettu. Ikinä en ole vielä löytänyt mitään ostettavaa Me&I:n naistenvaatevalikoimasta. Joko malli tai väri on ollut väärä, mutta siis nyt kertakaikkiaan naistenvaate saralla oli oikein onnistunut valikoima. Muutama lähtikin tilaukseen ja enemmänkin olisin tilannut jos olisin raskinut.

Malleina tässä toimivat illan emäntä ja esittelijänä toiminut. Kiitokset vielä poseerauksesta :) Tässä siis vain pieni otos naistenvaatteiden valikoimasta.


Vasemmalla kuvassa molemmilla jalassa Me&I:n uudet farkut. Oi vitsit kun olisi tehnyt mieli tilata ne, mutta päädyin sitten kuitenkin pariin yläosaan. Toivottavasti nämä farkut säilyvät vielä pitkään valikoimassa, jos sitten ensi kerralla raskisi ostaa. Yläosat ovat myös syksyn uutta valikoimaa. Eikös tuo vihreä olekin pirtsakka? Kieltämättä siitä tulee hieman Nanson kuosit mieleen, mutta mikäs siinä kun niistä tykkää.

Oikeanpuoleisessa kuvassa ylhäällä on pehmeää fleeceä oleva kietaisutakki. Menee hyvin kylmillä ilmoilla sisälläkin jos toimistossa sattuu olemaan kova ilmastointi tai viilenevällä ilmoilla ihan takkina ja mikäs sen parempi after ski asuste. Oikea lumikuningatar ;)


Vihreä paituli on myös kätevä kun rusettinauhaa voi oman mielensä mukaan siirrellä omalle vartalolle sopivaan kohtaan. Takana niskassa löytyy vielä sudenkorento aplikaatio. Tätä oikeanpuoleista tunikaa kuolasin myös. Ihanan romanttista tyyliä, jota rakastan.

Niille joille Me&I ei ole vielä tuttu, niin kyseessä on kahden ruotsalaisen äidin suunnittelema mallisto, joita myydään vain kotikutsuilla eli mistään liikkeestä et saa näitä ostettua. Mallisto vaihtuu kaksi kertaa vuodessa. Mikäli olet innostunut pitämään omat Me&I -kutsut, niin soitto tai sähköposti Marille, niin asia hoituu. Mari toimii esittelijänä n. 100 km säteellä Pääkaupunkiseudulta. Emäntä saa aina kutsujen järjestänä lahjan ja lahjojen saanti on sidottu osallistujamäärään, ei myyntiin. Kategoriat ovat 1-7 osallistujaa ja yli 7 osallistujaa.

Mari Sirvan tavoittaa numerosta 044-074 4649 tai sähköpostitse mari.sirva(at)meandi.fi

Omista ostoksista sitten myöhemmin kuvia. Vielä en paljasta mitä hankin :)

Viime päivät ovatkin menneet kirppiskamojen hinnoittelussa. Huomisesta lukien on nimittäin parin viikon ajan myyntipöytä varattuna Akselin kirppiksellä Mankkaalla, Espoossa. Pöytä 51, jos haluat käydä penkomassa. 

8 kommenttia:

  1. Oikein mukavaa syyskuun alkua <3

    VastaaPoista
  2. Keltaisen omppupaidan tilaisin meidän pikku pojalle oitis.
    Ja sullakin on sitten Akselissa pöytä. Tuntuu, että kaikilla on just nyt.
    Hyviä myyntejä ja kivaa syysviikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tänään juuri törmäsin tuttuun Akselissa ja kuulin, että aika monella meidän kylän mammoilla on juuri nyt pöytä siellä. Toivotaan nyt, että kauppa käy. Mukavaa viikkoa myös sinne! :)

      Poista
  3. Voi vitsi, niin ihania juttuja tossa syysmallistossa!!! Itellä kutsut puolen kuun aikaan, toivon mukaan kaikkia kokoja vielä löytyy sillon! Tulee vaan runsauden pula, kun kaikkea ei kuitenkaan voi tilata... Ja kaikki neljä lasta on tasapuolisesti huomioitava ;)

    Iloista viikonjatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein ihania kutsuja sinne! :) Sehän se on kun kaikkea ei voi tilata ja varsinkin naistenmallistosta olisi tehnyt nyt mieli tilata vaikka mitä. Lasten osalta sain pidettyä itseni kurissa kun niillä vaatteita jo ihan hirveästi, joten keskityin nyt itseeni ;)

      Poista
  4. Olitkin saanut oikein supermyyjän sinne :o) Lapsuudenkaverini, tai ihan nykyinenkin.. Pitää joskus itsekin tutustua noihin aikuisten vaatteisiin, kivalta näyttää!

    VastaaPoista