sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Muutto valmis! Tervetuloa!


Hello vielä tännekin! Tästä postauksesta lukien en siis enää kirjoitele tänne bloggerin puolelle, vaan minut löytää osoitteesta kristallinhohtoa.casablogit.fi. Ensi viikolla jossain vaiheessa tulossa automaattinen siirros tänne bloggerin puolelle eli tämä vanha osoite tulee viemään myös automaattisesti uuteen kotiini eli CASA -blogiportaaliin. Tässä nyt vielä tämä sama postaus, jonka siis löydät myös CASAsta. 
Habitare on onnellisesti takana ja Teuvon tenstistä on selvitty. Huoh! Nyt voi taas keskittyä tähän olennaiseen eli tähän blogin kirjoittamiseen.
Tämän näköinen daami lähti sitten kohti Habitarea tänään aamulla. Anoppi väänsi kikkurat tukkaan ja päällä turvallista musta valkoista. Eihän sitä oikein muita värejä osaa käyttää vähän fiinimmissä tilaisuuksissa.

Ihan Habitarea varten piti käydä ostamassa korkkaritkin. Mustia sopivia korkkareita ei oikein löytynyt, joten oli tyydyttävä näihin nuden värisiin popoihin ja olivat sopivasti -50 prosentin alessakin kesän jäljiltä. Hyvä löytö siis!

Sitten ihku Teukka, joka haastatteli meidät kaikki bloggaajat Habitaren lavalla. Huomaa kyllä, että kyseessä on kokenut esiintyjä ja hauska showmies ;)

Kuten kuvasta huomaa, niin hauskaahan meillä oli Teukan tentissä. Vierellä vasemmalla Vastarintama  blogin M.
Varsinaisia tunnelmia Habitare messuilta tulossa sitten seuraavassa postauksessa.

Kommentit on poimittu tähän Casa Blogien puolelta vanhasta osoitteesta, koska ne eivät muuton myötä siirtyneet tänne. Kommentointi toimii muuten ihan normaalisti tänne Bloggerin puolelle.

Kommentit

    Miia - OKV kirjoitti 16.9.2012 klo 23.10
    Wauwauwau!!!!
     
      Cride kirjoitti 17.9.2012 klo 17.58
      Harmi tosiaan, että et päässyt paikalle. Jännityksestä huolimatta kaikki meni erinomaisesti ja Teukka oli ihana :)
       
    Ihmettelijä kirjoitti 17.9.2012 klo 01.53
    Oot vetäny noi shadow-highlightit "vähän" kaakkoon näissä sun kuvissas :D hirveitä, mun silmiin sattuu! kantsis varmaan käydä joku photari-kurssi..
     
      Cride kirjoitti 17.9.2012 klo 18.01
      Ihan tarkoituksella kuvat on käsitelty tuollaisiksi. Ei tarvitse aina kangistua kaavoihin :)
       

1 kommentti:

  1. Wauwauwau!!!! <3 Kumpa olisin ollut paikalla. Voin vaan kuvitella teidän mahtavan fiiliksen, joka välittyy tuosta alimmasta kuvasta! <3

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!