torstai 8. marraskuuta 2012

AmandaB:n hurrikaani


  

 Casa Blogien ja AmandaB:n yhteistyön myötä sain valita mieleisen tuotteen AmandaB:n valikoimasta ja tämä hurrikaani oli valintani. Siis se on oikeasti todella näyttävä ja ensimmäinen kommenttini olikin, että voi hurja, onpas se iso! Tämä komentti kyllä ihan positiiviessa mielessä. Ei ole todellakaan mikään pieni kynttiläkippo vaan komistuksella on korkeutta 55 cm. Nyt kun tuo joulukin jo kohta on ovella, niin laitoin hurkkikaaniin pohjalle vähän tuollaisia havun tapaisia oksia kynttilän ympärille. Pitäisi käydä vielä ostamassa vähän korkeampi kynttilä tuohon komistukseen. Ikeassa olis ollu todella korkeita kynttilöitä, mutta kun ei silloin taas tullut tuo mieleen, että ne olis juuri tuohon hyviä. Ostin sieltä mielestäni paljon normaalia korkeamman kynttilän, mutta kun sen laittoi tuohon, niin ei se sitten enää niin iso ollutkaan. Pitänee kipaista hakemaan vielä sellainen superpitkä kynttilä sieltä.
Täältä eteisen lipaston päällä tämä komistus löysi itselleen hyvän kodin. Tarpeeksi korkealla, ettei lapset ylety siihen ja näkyy kivasti jokapuolelle alakerrassa. Meillähän tuo koko alakerta on avointa tilaa eli ei ole väliseiniä ollenkaan paitsi tietysti vessan ja kodinhoitohuoneen kohdilla.
Hih ja en malta olla vielä kertomatta pikkuneidin kommenttia tästä hurrikaanista. Tässä ei ollut silloin vielä kynttilää paikoillaan ja se oli meidän ruokapöydän päällä. Selän takaa kuului 3-vuotiaan suusta "äiti, mitä sä olet voittanut kun olet saanut tuollaisen pokaalin?" :)
Postaus toteutettu yhteistyössä AmandaB:n kanssa
Kommentit on poimittu tähän Casa Blogien puolelta vanhasta osoitteesta, koska ne eivät muuton myötä siirtyneet tänne. Kommentointi toimii muuten ihan normaalisti tänne Bloggerin puolelle.

Kommentit


    Katja kirjoitti 8.11.2012 klo 08.27
    Vitsit se on kyllä upea "pokaali" :) Ja noi havut on muuten aivan mahtava idea, ihanan jouluinen ♥
      Cride kirjoitti 8.11.2012 klo 16.06
      Komia on pokaali tosiaan :) Saksin noi "havut" mukaan mun vanhempien luota kun siellä sattui kasvamaan tuollaisia puita pihassa. Noissa pysyy väri aika hyvin vaikka kuivahtavat.
    Riikka kirjoitti 8.11.2012 klo 09.12
    Hei, meillä taitaa olla samanlainen makkarissa takan päällä! Olen haaveillut laittavan hurrikaanit portaikkoon, näyttäisivät upealta siinä, mutta kestäisivät ehjänä ehkä tunnin :)
      Cride kirjoitti 8.11.2012 klo 16.07
      Hyvä maku teillä :) Joo ei taida olla siellä portaikossa kovinkaan kauan ehjänä, jos sinne sen sijoittaa. Sen verran arvokas kuitenkin, että harmittaisi ihan hirveästi jos menis rikki.
    Miia - OKV kirjoitti 8.11.2012 klo 09.35
    Tuo on upea! ♥ Olen sanaton. :)

    Ihana sinun tytön kommentti. :)
      Cride kirjoitti 8.11.2012 klo 16.07
      On tosiaan upea ilmestys tuo "pokaali" :) Tykkään!
    Sabuska kirjoitti 8.11.2012 klo 09.49
    Ihana pokaali :-)))
    Minä taas kiinnostuin noista kärpässienistä, mistä sellaisia saa, kävis hyvin meillekin!
      Cride kirjoitti 8.11.2012 klo 16.08
      Ne on ostettu itseasiassa Tukholmasta vanhasta kaupungista. Teinkin niistä postauksen muutamisen viikko sitten, jos haluat käydä kurkkaamassa.
    Irina - White & Fresh kirjoitti 8.11.2012 klo 22.11
    Ihana havuasetelma, nyt munkin pitää saada jostain havuja! :D
      Cride kirjoitti 10.11.2012 klo 17.30
      Kiitos :) Onneksi meillä on metsät havuja täynnä. Tosin tuossa omassa asetelmassani oli jotain sellaista puuta, joka on istutettu vanhempieni pihalle, mutta kyllä havu varmaan saman asian ajaa.
    leena kirjoitti 8.11.2012 klo 22.53
    Ihana! Vau! :-) Suloinen teidän neidin kommentti. ♥
      Cride kirjoitti 10.11.2012 klo 17.30
      Hih, joo aikamoisen voiton olen kyllä saanut ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!