keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Ikean kirjahyllyköstä haaveilua


Napsin nämä kuvat jokunen aika sitten käydessäni Turun Ikeassa. Mietin tätä Liatorpin kokonaisuutta meidän olkkariin ja jotenkin ihastuin tähän ja varsinkin tuohon takaseinämän laudoitukseen. Ihanan maalaisromanttista. Intoa puhkuen näytin nämä kuvat sitten miehelleni kotosalla, että käydään ostamassa tämä ja arvatenkin taas normi vastaus. JUU EI TODELLAKAAN! Höh sanon minä! Tähän olisi niin ihanasti saanut tungettua noita tavaroita näytille. Meillä on nimittäin se ongelma, ettei ole oikein mitään tasoja eikä hyllyjä, mihin laittaisi juttuja esille.


Jouduin siis luopumaan tämän haaveilusta. Onneksi hätä ei ole tämän näköinen, sillä taas laitoin töpinäksi miehen ollessa poissa yhtenä viikonloppuna ja tiesin, että siihenkin vaihtoehtoon se sanoo, että sitä ei varmasti tule meille ;) Hih kävin sitten ostamassa sen ja kun sillä ei ollut minkäänlaista palautusoikeutta, joten siellä olkkarissa se nyt kököttää. Kuvia siitä tuloillaan sitten myöhemmin, että mihin ratkaisuun päädyin. Mielestäni jopa parempi valinta kuin mitä tämä olisi ollut ja se on käsityönä valmistettua täyttä puuta. Sen tuunailusta vilahtikin jo yksi kuva.
Pitäisi varmaan kohtapuolin ruveta siivoamaankin huushollia, kun perjaina meillä kokoontuu meidän kylän Marttakerho ja lauantaina pidän ensimmäiset Pomp De Lux -lastenvaatekutsut.

Kommentit on poimittu tähän Casa Blogien puolelta vanhasta osoitteesta, koska ne eivät muuton myötä siirtyneet tänne. Kommentointi toimii muuten ihan normaalisti tänne Bloggerin puolelle.

Kommentit


    Soili / DM Koti kirjoitti 27.2.2013 klo 10.54 
    Ihana sie :DD ♥ Miunkin pitäisi rueta siivoilemaan ja tökkii taas pahemman kerran. Laitoin ihan musiikit jo soimaan ja nostin imurimenkin lattialle, ja kyllä on nyt vaan niin kivaa vain tanssia musiikin tahdissa ja unohtaa liat ja pölyt :) Kivaa päivää siulle!
     
      Cride kirjoitti 27.2.2013 klo 21.56 
      Oi tuo oliskin hyvä keino, mutta kun meidän soitin sanoi sopimuksensa irti ja nyt ei tule musiikkia muusta kuin auton radiosta :( Huoh! Huomenna täytyy ottaa viimeinen spurtti siivouksesta. Lapset vaan sotkee siihen tahtiin, että paikat pysyy n. 5 min siistiä ja sitten taas täysi kaaos.
       
    Hannele kirjoitti 27.2.2013 klo 16.51 
    Hei! Nuo ovat kyllä niin näyttäviä kokoonpanoja! Mutta mielenkiinnolla odotellaan omaa ratkaisuasi! ;)
     
      Cride kirjoitti 27.2.2013 klo 21.58 
      Kuvia tosiaan valitsemastani ratkaisusta tuloillaan kunhan ehtisin vain kuvaamaan sen ja näpyttelemään tänne. Vähän erilainen kuin mitä tuossa kuvassa oleva ratkaisu.
       
    Minttu kirjoitti 27.2.2013 klo 19.55 
    Tuota samaista tv-tasoa olen myös minä ihaillut. Mutta kun olen päättänyt että puuta sen olla pitää, niin on se saanut jäädä Ikeaan.
    Mielenkiinnolla jäänkin odottamaan mihin sinä päädyit... :)
     
      Cride kirjoitti 27.2.2013 klo 22.01 
      Vähän sama juttu tuossa otti silmääni ja mielestäni huonakalujen tulee olla aitoa puuta. Nyt on täyttä puuta tämä ratkaisuni :) Vähän tosin pienempi, mutta mielestäni ihan kiva ratkaisu :)
       
    Jenni kirjoitti 27.2.2013 klo 22.46 
    Mielenkiintoista nähdä millainen lopputulos on. :)
     
      Cride kirjoitti 28.2.2013 klo 08.05 
      Siitä tosiaan kuvia tulossa ihan lähiaikoina, kunhan saan vaan kuvattua sen :)
       

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti