sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Cookie pops


Meillä juhlitaan tänään toista päivää pikkuneidin 4-vuotis synttäreitä ja pyöräyttelin sinne Cookie popseja eli hieman erilaisia kuin Cake popsit. Cookie popsit tehdään keksistä eli tarvitse lähteä paistelemaan mitään kakkupohjaa, kuten Cake popseissa. Laiskalle ihmiselle siis parempi vaihtoehto kuin Cake popsit :)


Tämä Cookie popsien ohje on vilahtanut täällä blogissa aikaisemminkin, mutta laitanpa sen nyt kuitenkin uudelleen.

Cookie Pops
350 g Minttudominoa
1 paketti Philadelphia maustamatonta tuorejuustoa (200 g) (ei light versiota)
n. 1 levy tummaa taloussuklaata (tai valkoista)
strösseleitä koristeluun

Murskaa dominot tehosekoittimella tai nuijalla. Sekoita tuorejuusto joukkoon ja muotoile pienen lihapullan kokoisia pullia. Laita jääkaappiin kovettumaan. Itse olen tehnyt siten, että kovettumisen jälkeen ns. liimaan tikut ensin palleroihin, ennen kuin kastan ne kokonaan sulaan suklaaseen. Elikkäs kastan tikkujen päät ensin sulassa suklaassa ja laitan sitten palleroon. Sitten pallerot takaisin jääkaappiin odottamaan suklaan kovettumista. Näin tikut pysyvät paremmin palleroissa, kun dippailet niitä sulassa suklaassa. Koristele heti strösseleillä ja laita taas takaisin jääkaappiin kovettumaan.



Nämä ovat sen verran täyteläisiä, että yksi pallero riittää hyvin viemään makeanhimon.

Nyt takaisin synttärihälinöiden pariin. Eilen vietettiin onnistuneesti tarhakaverisynttäreitä ja tänään vuorossa sukulaiset ja ystävät.

3 kommenttia:

  1. Mmmmmmm...näyttää herkuilta. Näitä vois kokeilla, cakepopsit oli niin työläitä että never again!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuli kanssa kokeiltua noita Hello Kitty Cake popsien tekoa ja hoh hoijaa sanon vaan! Totesin kanssa, että ei tartte niitä ainakaan enää tehdä :)

      Poista
  2. Aika hauska, kun mieiti yhdessä postauksessa cake popsien tai vastaavien tekoa, meinasin ehdottaa sinulle näitä. Nämä sopivat myös minulle paremmin (en jaksaisi kakusta tehdä). Näyttävät herkullisilta.

    VastaaPoista