perjantai 11. lokakuuta 2013

Puhtautta ekologisesti

Hellävaraista puhtautta ekologisesti. Uutena tuttavutena nämä Lillyś Eco Clean pesuaineet, joita meillekin nyt päätyi. Itselläni on sen verran herkkä iho, että millä tahansa pesuaineella ei voi lähteä pyykkiä pesemään. Mitkään tavalliset Omot tai vastaavat eivät tule edes kyseeseen ilman, että niissä on sensitive merkintää, ellei halua sitä efektiä, että vaatteet tuntuvat kuin hiekkapaperilta päällä ja iho kutiaa koko ajan. Kyllähän tuo pistää miettimään, että mitä kaikkea myrkkyjä noissa pesuaineissa mahtaa oikein olla. Eihän meille kuluttajille näistä vaan paljoakaan kerrota saatikka siitä mitä kaikkea meidän vaatteet sisältävät. Kaikki uudet vaatteethan tulisi pestä ennen käyttöä juuri tämän takia. Itselleni tuli esim. yllätyksenä se, että esim. ne lasten yöpaidat jotka olen ostanut Jenkeistä oli käsitelty jollain palonestoaineella, joka on oikeasti vahingollista elimistöllesi. Joissaikin osavaltioissa pitää myös sohvatkin olla käsitelty tällaisella aineella ja esim. se huonekalujen suojaspray mitä itsekin olen käyttänyt on erittäin vahingollista terveydelle. Enpä enää siihen aineeseen kyllä koske. Eipä ole kivaa istahtaa tällaisiin tuoleihin ja miettiä, että siinähän minä sitä ainetta joka kerta hengittelen elimistööni. Tästä lähtien saa olla mieluummin ne tahrat siinä tuolissa/sohvassa. Onneksi se sentää taitaa ajan saatossa siitä hävitä. No nyt meni tämä aihe vähän sivuraiteille, mutta tulipahan sanottua :)


Näillä pesuaineilla sentään voi huoletta pestä eikä ole pelkoon elimistöön päätyvistä myrkyistä. Astiat puhdistuvat tällä Lillyś Eco Clean luontoystävällisellä astianpesuaineella. Jo pieni määrä riittää riittää isoonkin tiskivuoreen. Tuotteessa on luonnollista sitruunaöljyä, joka toimii myös antibakteerisena aineosana.


Lillyś Eco Clean pyykinpesuneste on valmistettu korkalaatuisista kasvisöljypohjaisista raaka-aineista, jotka ovat hellävaraisia sekä sinulle että ympäristölle. Tuote ei sisällä väriaineita, keinotekoisia hajusteita, entsyymejä, kirkasteita tai kloriittia. Luomu Aloe Vera auttaa lisäämään hellävaraisesti pehmeyttä luonnollisesti puhtaalle pyykille. Pyykinpesuneste sopii myös käsinpesuun sekä villan ja silkin pesuun. Lisää pehmeyttä saat lisäämällä Lillyś Eco Clean luonnollista huuhteluainetta, jossa on hento appelsiininkukan tuoksu.

Nämä pesuaineet ovat myös siinä mielessä ekologisia, että niihin pystyy ostamaan täyttöpakkauksen eli ei tarvitse joka kerta ostaa uutta muovista purkkia .

Luonto ja oma elimistösi kiittää näistä valinnoista!

Lillyś Eco Clean tuotteita myynnissä mm. Ruohonjuuressa.

4 kommenttia:

  1. Aihe on ajankohtainen, kun olen miettinyt pesuaineita ja mihin ekologisempiin siirtyisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että aihe on ajankohtainen. Mukavaa viikonlopun jatkoa :)

      Poista
  2. Kiitos vinkistä! Kiinnostaa...

    VastaaPoista