lauantai 19. lokakuuta 2013

Suuri Snadi

Suuri Snadi markkinat ovat käynnissä nyt viikonloppuna Vantaan Energia Areenalla Myyrmäessä. Mukana mm. nukkekoteihin liittyviä tavaroita, pienoismalleja sekä pienoisrautateita. Itse piipahdin markkinatunnelmissa tänään ja oli mielestäni oikein onnistunut tapahtuma ja kaikkea sitä tulikin taas ostettua. Markkinat jatkuvat vielä huomenna sunnuntaina ja voin kyllä lämpimästi suositella, jos yhtään on näistä asioista kiinnostunut.


Tässä kuvapläjäys nukkekotitavaroista. Nämä ovat pääasiassa 1:12 mittakaavassa. Kannattaa pitää mielessä, että monet näistä kuvien tavaroista on kukin myyjä itse käsityönä valmistanut ja myy omia kädentaitojaan markkinoilla.








Markkinoilla oli näytillä myös erilaisia kilpailuasetelmia, joissa tämä alla oleva oli kyllä ehdoton suosikkini.




 










Markkinoilla oli myynnissä myös paljon vanhoja pienoisautoja. Hinnat tietysti niissä oli aika kovat, mutta olihan näitä kiva ihastella. 



Poikiakin hellittiin messuilla, sillä siellä oli lukuisia toimivia pienoisrautateitä näytillä. Oikeita pikkupoikien ja vähän isompienkin unelmia.





Oi kun ihana tunnelma tässä yllä olevassa kuvassa onkaan. Ihan tulee nostalginen olo.



 Tässä vielä muutama kuva mitä meille sitten kotiutui.


Nämä 1:87 koossa olevat minipikkuautot ostin pikkumiehen tulevaan joulukalenteriin. Molemmille lapsukaisille kun pitää keksiä 24 eri pikkujuttua Mailegin tonttukalentereihin. Pitää jo pikkuhiljaa ruveta keräämään näitä juttuja sinne. 


Meillä on vielä Lentsikat elokuva näkemättä, mutta tarkoitus olisi mennä katsomaan sitä. Markkinoilta löytyikin tämä hauska koottava pienoislentsikka, jonka ajattelin sujauttaa myös pikkumiehen joulukalenteriin.


Nämä Disney aiheiset pikkuautot veivät ihan meikäläisen sydämet. Muppet ja Pluto ovat 70-luvulta ja keskimmäinen Minni 80-luvulta. Nämä pääsivät koristamaan pikkumiehen hyllyä, vaikka kyllä niillä piti vähän kokeilla ajamistakin ennen koristeeksi laittamista. Näitä pitää saada lisää! Jos nurkissasi sattuu olemaan näitä joutilaana, niin laittele ihmeessä viestiä ja sovitaan kaupat :)


Tämä auto on puolestaan vuodelta 1991 olevaa uudistuotantoa, jonka ostin myös pikkumiehen hyllyä koristamaan. Eihän nuo ole mitään leikkiautoja sinällään, vaan enemmänkin koristeita, vaikka ihan toimivat renkaat niissä onkin.


Meidän nukkekotikin sai muutaman täydennyksen. Joulukin kun tulee, niin pitäähän sitä nukkekoti pukea myös jouluasuun tällä kranssilla. Tuoli täydennystäkin tuli ja vähän tuollainen isompi täytekakku, jonka ajattelin enemmänkin Barbie leikkeihin. Puisen korin ajattelin täyttää itse massasta tekemilläni omenoilla ja banaaneilla. Pitäisi vaan vielä saada lakattua ne.


Markkinat jatkuvat siis vielä huomenna, joten kannattaa pistäytyä!

13 kommenttia:

  1. Olisi ihana ollut päästä itsekin käymään tuolla, mutta onneksi saa ihastella näitä kuvia, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kuvista välittyi ihana markkinatunnelma sinnekin saakka :)

      Poista
  2. Voi että miten ihania kuvia. Olisi ollut kiva päästä markkinoille. Kiitos kuvapläjäyksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oikea kuvapläjäys tässä tulikin, mutta minkäs teet kun tykkään aina ottaa hirvittävän määrän kuvia, joten joudutte /saatte nyt sitten nauttia näistä tunnelmista useamman kuvan kera :)

      Poista
  3. Kun aloin lukemaan postausta mietin onkohan tuolla ollut myynnissä noita disneyn autoja :D mulla on niitä kans ja olen niihin hullaantunut. Yksi on minun omasta lapsuudesta säilytetty aarre <3 Toivottavasti saan myös itse niitä joskus lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuinka hauska sattuma. Mulle iski tuo hullaannus vasta tuolla enkä ollut yhtään ennen edes omistanut, mutta nyt kokoelma karttui heti kolmella autolla :) Oletko jostain tietystä paikkaa saanut noita kerättyä vaiko ihan sattumoisin välillä tullut eteen jossain?

      Poista
    2. Nyt vasta huomasin tämän sinun kysymyksen. Ihan vain sattumalta olen näihin törmännyt. Pitää kyllä ens kerralla ostaa useampi auto :) Ovat sen verran suloisia. Kumpa vain tulisi pian taas mahdollisuus ostaa näitä. Vinkkejä voi antaa jos sulle tulee eteen :)

      Poista
  4. Voi eikä, miten ihania minejä! Aivan uskomatoman ihania juttuja. Tässä tulee ihan itsellekkin nukkekoti kuume. Minulla on tallessa veljeni minulle tekemä nukkekoti jonka sain kun olin pieni...pitäisiköhän ruveta sitä tuunaamaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varoitan vaan, että siihen harrastukseen kun hurahtaa, niin se vie mennessään. Taitaa olla meillekin käynyt siten, että äippä on enemmän hurahtanut nukkekotijuttuihin kuin mitä meidän pikkuneiti ;)

      Poista
  5. Kiitos ihanista kuvista! Meidän perhe oli tuolla eilen ja kamera unohtui kotiin :(
    Minun ostokset ovat kuvattuna täällä: http://lissunnukkekoti.blogspot.fi/2013/10/suurisnadi-tapahtuma-vantaan-energia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan harmi, että kamera unohtui kotíin, mutta onneksi muiden blogeissa voi vielä käydä fiilistelemässä tunnelmia :) Täytyykin tulla katsomaan mitä kaikkea teille päätyi. Kiitos vinkistä :)

      Poista