perjantai 29. marraskuuta 2013

Jouluisia gerberoita

 
Pistäydyin viime viikon perjantaina Tallinnassa työkamujen kanssa viettämässä meidän pikkujouluja. Oli ihan kiva lähteä vähän kauemmaksi viettämään noita kemuja ja samaan syssyyn kun sai vielä yhdistettyä shoppailun Tallinnassa, niin mikäs sen parempaa. Mitään kummallista tosin ei tullut ostettua, kun joululahjatkin on pääosin jo hankittu. Karnaluksissakin tuli käytyä  elämäni ekaa kertaa ja olihan sekin omanlainen elämyksensä. Niin monen monta kertaa on kuullut, kun joku tuttu on käynyt ostamassa sieltä lankoja ja muuta tilpehööriä, joten oli kanssa pakko käydä katsastamassa kyseinen tukku. Jotain lankoja sieltä sitten kotiutuikin.

 
Kiikutin Tallinnasta tämän ihanan joulunpunaisen gerberakimpun, joka komeilee nyt myös tuossa uuden karheassa joulubannerissa. Ensin kyllä ajattelin, että en minä mitään kukkia rupea sieltä asti raahaamaan, mutta sitten pyörsin kuitenkin päätökseni ja ostin tuon kimpun seitsemällä eurolla. Eihän siihen hintaan täältä meiltä mitään sidottua kimppua saa. Tuo God Jul teksti oli kotona valmiina ja tökkäsin sen vain tuohon kimpun kylkeen ja jouluinen kimppu olikin sitten valmis. Viikon verran se on nyt ollut maljakossa ja on edelleen kuin uusi. Myyjä sanoikin, että kestää varmasti ainakin parisen viikkoa hyvänä.

 
On nuo elävät kukat vaan niin ihania. Liian harvoin niitä tuleekin ostettua. Tulppaaniaikaan enemmänkin, mutta harvemmin sitä muita leikkokukkia tulee itselleen ostettua, ainakaan mitään sidottuja kimppuja. Jotenkin sitä tulee aina vaan ajatelleeksi, että en minä nyt itselleni kukkia viitsi ostaa ja sitten ne kuitenkin kuolevat heti ja vettäkin pitäisi vaihtaa jne :)

 
Tuleekos teidän usein ostettua leikkokukkia itselle?
 
Tänään taitaa olla muuten aika monella pikkujoulujen viettoa työrintamalla. Oikein railakkaita juhlia kaikille juhlijoille ja muistakaa varovaisuus! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti