torstai 26. joulukuuta 2013

Joulun kuulumisia

Toivottavasti teidän joulun vietto on sujunut leppoisissa merkeissä. Täällä on ainakin massut täynnä hyvää jouluruokaa ja lekottelukiintiökin rupeaa olemaan jo täynnä. Lapset ovat häärineet intoa täynnä joululahjojensa parissa ja lahjamääristä voisi päätellä, että ovat olleet aika kilttinä, vaikka tämä äippä voi olla vähän eri mieltä aika ajoin :) Pikkumies rakentaa innoissaan legojaan ja pikkuneiti jaksaa vaan tunti toisen jälkeen meikata ja lakata kynsiä. Hänen hartain joululahjatoiveensa oli saada meikkejä ja kynsilakkaa. Löysinkin sellaista lapsille sopivaa vesiliukoista kynsilakkaa ja kun setissä on vielä kuutta eri väriä niin arvaatte varmaan, että kaikkien meidän kynnet on lakattu monta kertaa joulun aikana ukki ja iskä mukaanlukien ja jokainen kynsi eri värillä. Myös pikkumiehellä on nyt siniset kynnet. Heh, onneksi tosiaan tuo lähtee pesussa pois. Aina salaa sitten hiippaillaan vessaan pesemään kynsilakat pois, kunnes pikkuneiti taas äkkää, että sullahan ei ole enää kynsilakkaa ja hakee setin esille. Kukaan ei näin jouluna ei helly sanomaan ei hänelle, vaan taas saadaan uuden väriset kynnet :)

 

Nämä jouluiset tunnelmakuvat nappasin muutama viikko sitten Loviisan Aitasta. 

Voikaahan hyvin ja mukavaa joulun jatkoa! 

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Se tapaninpäiväkin tuossa mennä hurahti ja nyt uutta vuotta odottelemaan. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti sielläkin on ollut oikein rentouttava joulu ja valmiina uuteen vuoteen. Kohtahan tuo vuosikin sitten taas vaihtuu. Mukavaa joulun jatkoa, jos sitä nyt tässä vaiheessa vielä voi toivottaa edes!

      Poista
  3. Mä voin niin kuvitella pikkuneidin lakkauspuuhissa:) Meillä neiti sai oikeita ;)
    Oikein ihanaa perjantaita teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, onneksi meillä ei tosiaan ollut aitoja kynsilakkoja, kun olisi ollut aikamoinen uurastus saada ne aina pois, kun ei tuo 4 v:n tähtäys ole kovinkaan tarkkaa ja yleensä aika paljon lakkaa myös kynsien ulkopuolella. Apua sitten kun nuo loppuu ja haluaa lisää kynsilakkaa. Löysin nimittäin nuo vesiliukoiset lakat Dubaista, joten vähän haasteellista saada samaa merkkiä ainakaan lisää. Kaipa niitä luulisi täällä Suomessakin olevan myynnissä, jos vaan osaa metsästää oikean paikan. Lasten meikitkin ovat olleet ahkeassa käytössä ja hih minkä näköistä jälkeä tuleekaan kun hän itse laittaa itselleen luomiväriä ja poskipunaa :) Mukavaa viikonloppua ja vuoden vaihtumiset!

      Poista