torstai 30. tammikuuta 2014

Blogi 3 vuotta


Eilen iltasella tuli yhtäkkiä mieleen, että koskakohan minä tätä blogia aloitin kirjoittamaan. Piti ihan kaivaa ensimmäinen postaus esille ja kas eilenhän se 3 vuotta tulikin sitten täyteen. Kukapa olisi uskonut, että tätä niin kauan jaksan raapustella tai yleensäkään, että rupeaisin kirjoittamaan omaa blogia. Joskus kun tuli nimittäin vannottua, että en minä ainakaan mitään blogia rupea kirjoittelemaan ja kukas näistä mun jutuista nyt olisi edes kiinnostunut.

Jostain tuo kimmoke sitten kuitenkin lähti ja eihän sitä varmaan enää osaisikaan olla enää ilman bloggausta. Siitä on tullut yksi rakkaista harrastuksista ja samalla meidän perheen pienoinen päiväkirja, vaikka eihän toisaalta blogien sisältö yleensä ole kuin pintaraapaisu eletystä elämästä ja yleensä keskitytään vain positiivisiin asioihin. Kukas sitä nyt haluaisi toisten murheista hirveästi kuulla, kun niitä riittää varmaan kullakin ihan omastakin takaa. Mielestäni blogien tarkoitus on olla juuri nimenomaan positiivisia arjen pakopaikkoja, jotka saavat hyvälle mielelle ja olla inspiroivia.  


Kiitokset kaikille rakkaillaille lukijoille! Ihanaa, että jaksatte olla matkassa mukana. Enpä olisi uskonut, että teitä olisi kerääntynyt näin paljon vuosien varrella.  

Tämä vuosipäivä tuli nyt niin yllättäen, että en ehtinyt mitään arvontaa tähän hätää järjestää, mutta eiköhän sellainenkin saada aikaiseksi vuosipäivän kunniaksi sitten myöhemmin.

Näiden keväisten esikoiden myötä mukavaa torstaita! Pitäisi varmaan lähteä keittämään ns. kakkukaffet, vaikka en sitä kahvia juokaan. Ehkäpä kaivan Daim kakun pakkasesta vuosipäivän kunniaksi ja keitän kuumat kaakot sen kyytipojaksi :)

24 kommenttia:

  1. Onnea 3-vuotiaalle!
    Löysin ihanan blogisi uudelleen jokin aika sitten ja olenkin seurannut taas postauksiasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva, että löysit tiesi tänne vielä uudelleenkin :)

      Poista
  2. Onnea vuosipäivänä! Sun blogi on tosi kiva ja tykkään kun kirjoitat erilaisista asioista. Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja kiva kun jaksat seurata näitä höpinöitä :) Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Onnea, onnea 3-vuotiaalle ja kiitos innostavasta blogista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Toivottavasti viihdyt vielä pitkään näiden höpinöiden parissa :)

      Poista
  4. Onnittelut virstanpylväästä! Samanlaisia ajatuksia täälläkin. En nuorena pitänyt päiväkirjaa, mutta blogista on tullut kiva tapa sukeltaa inspiroivaan maailmaan ja koota samalla vähän omiakin tapahtumia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Blogia pitämällä saa vähän niinkuin huomaamatta pidettyä päiväkirjaa. Olen yrittänyt myös printata näitä juttuja talteen, kun eihän tätä kuitenkaan loputtomiin jaksa riipustella ja jäisi sitten edes jonnekin muisto näistä. Tosin tuo printtipinokin kasvaa aika isoksi aikojen saatossa, jos kaiken meinaa printata.

      Poista
  5. Onnea 3-vuotiaalle! :) Täällä vietetään pian blogin 2vee synttäreitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Sielläkin siis kohta synttäritunnelmissa. Onnittelut jo etukäteen!

      Poista
  6. Onnea 3-vuotillaa, itse olen muistaakseni ollut pari vuotta mukana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Aika kauan muistelisin, että olet jaksanut näitä höpinöitä seurata. Kiitos siitä. Toivottavasti taival jatkuu vielä ainakin toiset samanlaiset :)

      Poista
  7. Aika kuluu kyllä vauhdilla, justhan sä tän aloitit!
    Mutta onnea siis kolmevuotiaalle!! Näitä juttuja on ollut kiva lueskella!
    H-M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Mihin tämäkin kolme vuotta taas meni? Aika vaan lentää vauhdilla. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  8. Onnea kolmevuotiaalle blogille! <3 Muistin juuri, että mulla on vielä sulta saatu mekkohaaste tekemättä, täytyypä tarttua siihen pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Ei mitään stressiä siitä mekkohaasteesta. Teet jos jaksat/ehdit/muistat :) Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  9. onnittelut ja jaksahan edelleen kirjoitella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Vielä ei ole ainakaan loppua näkyvissä tästä blogin kirjoittamisesta, joten toivottavasti mennään vielä ainakin seuraavat kolmisen vuotta lisää :)

      Poista
  10. Onnea 3veelle :) seisottiin tänään ihan vierekkäin areenan sisäänkäynnissä... olin hyvin lähellä moikata kunnes tajusin ettet tunnista minua :) me täällä matkustetaan kotia kohti, oli mukava erilainen ilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsit! Olisit nyt vaan tullut vetäisemään hihasta. Olisi ollut kiva tavata :) ja apuvat olenko mä niin tunnistettava? Missäs kohtaa me silloin oltiin? Tosin ei minulla ole kyllä mitään hajua muista ihmisistä siellä. Toivottavasti teidän kotimatka sujui hyvin ja tykkäsitte showsta. Juuri julkaisin siitä muuten postauksen.

      Poista
    2. Mulla oli kyllä tosi hyvä tilaisuus sanoa jotakin, koska seisottiin siinä ulkona vierekkäin ja mentiin sisälle peräkkäin :) ehkä huomasit naisen joka oli kuin juuri sanomaisillaan hei :D Näit nimittäin minun ilmeen just sillon :D Mutta eipä tuolta varmaan ihmisiä muista. Tunnistin kyllä sinut, viimeistään kyllä siinä vaiheessa kun näin meidän lapset vierekkäin. Olisi vaan pitänyt uskaltaa sanoa jotakin. Kerrassaan ihania kuvia olit ottanut. Taisitte istua ihan lähellä.

      Poista
    3. No hitsin vitsit! Mulla ei ole kyllä mitään mielikuvaa, että kuka olisi meidän vieressä seisoskellut kun mentiin sisään. Nyt lyö ihan tyhjää. Sen verran oli tungosta siinä ja lapset aika kylmissään :) Seuraavalla kerralla sitten ainakin tulet moikkaamaan jos satut tunnistamaan :) Eihän sitä tiedä missä sitä taas voi törmätä. Vaikka Turun torilla :) Meillä oli paikat rivillä 6, josta näki ihan kivasti.

      Poista

Ilahdun kommenteista!