sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Tähtimokkapalat


Vähiin käy ennen kuin loppuu. Nimittäin huomenna olisi viimeinen työpäivä ja sitten mammislomalle. Masun kasvattelua siis vielä n. kk edessä. Ns. viimeisen työpäivän kunniaksi leivoin työkamuille mokkapaloja, jotka koristelin tähdillä. Yläkuvan mokkapalat olen koristellut joskus aikaisemmin tomusokerilla, mutta nyt päätin kokeilla strösseleitä tähtien tekoon, kun tuo tomusokeri tuppaa vähän sulamaan, jos joutuu säilyttämään mokkapaloja jääkaapissa ennen tarjoilua. Lisäksi kokeilin nyt toista mokkapalan ohjetta kuin viimeksi ja tuli paljon maukkaampia. Ei halkeillut tuo kuorrutuskaan ja pohja on ihanan paksu.


Tässä vielä teillekin tämä mokkapalan ohje johon tykästyin. Pohjasta tulee tosiaan hieman normaalia paksumpi, mutta itse pidän juuri sellaisesta. Lisäksi en pidä kahvin mausta, joten tässä ohjeessa ei juuri ollenkaan maistu tuo kuorrutteen kahvi, kun korvasin osan siitä maidolla. Jos taas on kahvin ystävä, niin kuorrutteeseen voi laittaa 4 rkl kahvia ja jättää tuo 2 rkl maitoa pois.

Criden tähtimokkapalat

Pohja:
300 g margariinia
4 kpl munia
 2 dl kevytmaitoa
6 dl sokeria
8 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria

Kuorrutus:
100 g margariinia
400 g tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
2 rkl kahvijuomaa
2 rkl maitoa
2 tl vaniljasokeria

Sulata voi ja anna jäähtyä. Vatkaa munat ja lisää maito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne munaseokseen. Lisää sulatettu voi ja sekoita. Paista 200 asteessa leivinpaperin päällä uuninpellillä n. 20 min. 

Sulata kuorrutuksen rasva kattilassa ja lisää muut aineet. Sekoita tasaiseksi massaksi. Levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle ja koristele.


Tähtien muotoiluun käytin tällaista pahvia, johon oli leikattu tuo tähden malli. Strösseleitä pitää vähän painella tuohon kuorrutteeseen sisälle, jotta pysyvät täytteen päällä ja vaatii vähän enemmän kärsivällisyyttä kuin tuo tomusokerin laittaminen, mutta ei pitäisi sitten sulata yhtä helposti kuin tuo tomusokerin. 

Nyt valmistautumaan huomiseen viimeiseen työpäivään. Toivottavasti mokkapalat maistuvat :)

19 kommenttia:

  1. Kiitos reseptistä, se tuli tarpeeseen! :) Tytön synttärit on tulossa ja ajattelin tehdä mokkapaloja mutta jotenkin niistä tulee aina liian ohuita. Kiva idea tuo tähti myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ohje tuli tarpeeseen. Tuolla ohjeella tosiaan tulee sellainen paksu kuohkea pohja, josta itse nimenomaan tykkään. Leipomisintoa ja mukavia synttäreitä!

      Poista
  2. Hei vau, toi tähti-idea on kiva! Kiitos vinkistä, pitääpä kokeilla:)

    VastaaPoista
  3. Nää on ihkut! Tähtifanina teen varmasti.;)

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköisiä ja varmasti hyvän makuisia! Ihanaa viimeistä työpäivää. Mulla taas mammaloma loppui pe ja nyt alkaa osittainen töihin paluu... aika rientää liian kovaa vauhtia. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mennään vähän ristiin. Minä jäin mammikselle ja sinä palailit töihin. Uusi arki teilläkin sitten koittanut. Tsemppiä työn aloitukseen! Täällä on vietetty ensimmäistä mammisloman päivää kotosalla :)

      Poista
  5. En ole tehnyt aikoihin mokkapaloja - pitääkin kokeilla ohjettasi:) Näyttää nimittäin houkuttelevan hyvältä...T. Sirpa

    VastaaPoista
  6. Herkullisen näköisiä! Mukavaa viimeistä työpäivää. Mun pitäis mennä töihin lokakuussa, mut ei ainakaan vielä ole semmoinen olo että haluisin sinne palata. Toivottavasti tässä käy tuuri, eikä tarvittis vielä palata töihin ;)

    Saija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kun viimeksi palailin töihin melkein 4 vuoden kotona olon jälkeen. Muutaman työviikon jälkeen tuntui siltä, ettei olisi koskaan ollutkaan pois. Toisaalta oli kyllä kiva palata silloin töihin, vaikka aluksi se kyllä ahdisti, mutta sitten kun huomasi, että miten mukavaa on viettää päivä ns. ihan rauhassa ja käydä lounaalla siten, että saa valmiin ruoan eteensä, niin kyllä siellä töissäkin oli ihan mukavaa. Tosin paljonhan tuo on työpaikasta ja myös työkavereista kiinni. Onneksi itsellä sattuu olemaan oikein mukava työyhteisö.

      Poista
  7. Ihana idea tehdä tähti nonparelleista!! Just tein mokkapaloja perjantaina joten ens kerralla kokeilen myös. Mulla on myös ihana ohje noihin mokkapaloihin. Tulee oikein paksu ja mehevä pohja:) Ne tähdethän vois tehdä kultaisista nonparelleista... Hmm.. Mut oikein ihanaa ja rentouttavaa mammalomaa toivottelen !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksista! Tänään on tosiaan ollut ensimmäinen mammisloman päivä. Mielelläni kuulisin myös tuon sinun hyvän mokkapalan ohjeen, jos joskus ennätät vinkkaamaan. Nimenomaan jos on tuollainen paksu ja mehevä pohja, kun niistä ohuista pohjista en niin välitä.

      Poista
  8. Kylläpä on niin herkun näköisiä että alko kovasti herkkuhammasta kolottaa:) mukavaa mammiksen alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tänään tosiaan olen viettänyt mammaloman ensimmäistä päivää kotosalla. Vielä on vähän totuttelemista tähän :)

      Poista
  9. Oi kuinka herkullisen näköisiä mokkapaloja! Ihanaa mammalomanalkua ja masun kasvatushetkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka tämän masun kasvu voisi jo pikkuhiljaa vähän hidastaa tahtia, kun ennuste on jo yli 4 kg, joten ei mikään pieni vauveli tulossa. Vähän jo pelottaa tuleva synnytys.

      Poista