tiistai 25. helmikuuta 2014

Vauvan virkattu peitto ja h-hetki



Meidän tuleva vauveli sai itselleen ihanan virkatun pinnasängyn peiton, joka kovasti odottaa jo uutta tulokasta. Laskettu aika olisi sitten tänään, mutta eipä ole kaverilla vielä kiire ulos. Kävin tänään itseasiassa synnytystapa-arviossa ja huomenna on mitä todennäköisemmin käynnistys edessä, mikäli vain synnytyssalissa on tilaa. Sitä soittoa odotellessa. Vauva nimittäin painaa jo arvion mukaan ainakin 4 kg, joten ei viitsisi sitä ihan hirveän kauaa enää kasvatella.

 Ihastuin Prinsessajuttu -blogissa tähän vauvan virkattuun peittoon ja nimenomaan tuohon Paju-malliin. Koska itselläni tuo virkkaus ei oikein onnistu, niin sain äitini suostuteltua tehtävään. Kävin vaan ostamassa langat ja hain mallin. Kyseinen Paju- malli löytyy 200 virkattua ruutua -kirjasta, joka löytyi ainakin meidän kirjaston valikoimasta. Aikamoinen valikoima siinä onkin noita malleja.


Paloja peitossa on muistaakseni yhteensä 66 palaa ja sopi passelisti juuri tuon pinnasängyn peitoksi. Palat yhdistettiin toisiinsa neulomalla ja reunaan äitini virkkasi vielä kivan pitsireunuksen, joka viimeistelee kivasti peiton.



Ihastuin tähän malliin sen verran paljon, että nyt on työn alla vielä pikkuneidille nuken peitto vaaleanpunaisesta langasta. Onneksi siitä sentään selviää huomattavasti pienemmällä työmäärällä. Siitä kuvia sitten myöhemmin.

Mahtaakohan sitä tulla uni ensi yönä ollenkaan. Sen verran jännittävissä tunnelmissa tällä hetkellä :) Jos haluat seurata viimeisimpiä käänteitä, niin yritän päivitellä tuonne Kristallin hohtoa -blogin facebookin puolelle enemmän tietoja miten sujuu. Tämä blogi voi olla jonkin aikaa hieman hiljaa.

Pitäkäähän peukkuja!

10 kommenttia:

  1. Kaunis peitto! Pidellään kovasti peukkuja!!! :)

    VastaaPoista
  2. Ompa ihana peitto!
    Ja voi että, siellä todellakin ollaan jännän äärellä! Täällä peukut pystyssä, isosti tsemppiä <3

    VastaaPoista
  3. Ihanat värit tuossakin peitossa! :)
    Kiitos linkityksestä blogiini ja hurjan paljon tsemppiä tulevaan, täällä pidetään peukkuja! :)

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä viimemetreille! <3

    Aivan ihana peite! <3

    VastaaPoista
  5. Onpas kaunis peitto ja söpöjä pehmoleluja! Tsemppiä h-hetkeen!

    VastaaPoista
  6. Peukut ja varpaatki pystys täälläkin:) Ihana peitto. Anne

    VastaaPoista
  7. Kaunis peitto! Voimia.
    blogin lukijasi Sinikka

    VastaaPoista
  8. Moikka! Veljeni sai juuri lapsen ja ajattelin virkata hänelle torkkupeiton. Tässä peitossa on kauniit värit, osaatko sanoa mitä lankoja ja värejä tähän on käytetty? :)

    VastaaPoista