lauantai 17. toukokuuta 2014

Ravintolapäivä

Tänään vietettiin ravintolapäivää eli ruokakarnevaalipäivää, jolloin kuka tahansa Matti Meikäläinen voi laittaa pystyyn päiväksi ravintolan vaikka omalle pihalleen. Meinasi mennä tämäkin kerta ihan ohi, vaikka niin monesti on pitänyt osallistua, mutta onneksi ystävättäreni muistutti tästä, joten äkkiä vilkaisu nettiin bongailemaan sopivia kohteita ja eikun menoksi.  


Suunnattiin lounaalle idyylisen puutalon pihalle syömään kanadalaista grilliruokaa. Menun vaihtoehtoina oli hampurilaisia grillatun itsetehdyn pihvin kera, ribsejä sekä wingsejä itse tehdyn bbq-kastikkeen, cole slawn ja maalaisranskalaisten kera. Oikein makoisaa purtavaa ja meidän perheen makuun.



 Nyt kun saatiin nauttia pitkästä aikaa oikein lämpimästä auringon paisteesta, niin kaivettiin jo kesäisempää vaatetta päälle. Pikkuneiti sai päähänsä uuden H&M:stä löytyneen söpön kesähatun. 


Lounaan jälkeen suunnattiin sitten Helsingin keskustaan jälkkärille. Monen kojun täyttikin nämä pirtsakat cup caket, joista tuli näpsittyä aika monta kuvaa.



Cake popit tulivat hyvänä kakkosena kuppikakkujen jälkeen. 





Oli oikein mukava päivä herkutellen ja ilma ei olisi voinut olla parempi. Masut kylläisinä ajeltiinkin kotiin. Haettiin vielä kotiin tullessa kesän ensimmäiset mansikat, herneet ja kirsikat. Mansikat nautittiin luonnolisesti vanhan ajan jätskin sekä suklaakastikkeen kera. Ehdottomasti osallistutaan ravintolapäivään seuraavallakin kerralla ja jopa hetken mietittiin, että pitäiskös sitä ensi kerralla laittaa omaan pihaan pop up -ravintola :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!