perjantai 26. syyskuuta 2014

Banaanikakku


Keittiön kulhossa odotti kolme ylikypsää banaania, joista intouduin leipomaan banaanikakun. Enpä ollut ennen sellaista tehnytkään, joten vähän jännityksellä odottelin, että minkäslainen siitä mahtaa tulla. Hyvähän siitä tuli ja sai hyötykäytettyä myös nuo muuten roskiin menevät banaanit. Itse suosin leivonnassa silikonista kakkuvuokaa, kuten nyttenkin. Tosin teen siihen aina puolisentoista annosta, koska yksi kakkuannos on siihen yleensä liian pieni. Nytkin muunsin ohjeen siis puolitoistakertaiseksi.


Banaanikakku

2 munaa
2 1/2 dl sokeria
2 kypsää banaania muussattuna
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
 2 tl vanilliinisokeria
8 rkl kermaa tai maitoa
150 g voita sulatettuna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
kanelia

Sekoita kaikki ainekset ja lisää oman maun mukaan kanelia. Taikina on aika löysää. Paista 200 asteessa n. tunti. Tosin jos teet puolitoista annosta kuten itse, niin huomioi tämä paistamisajassa. Peitä kakku leivinpaperilla, jos kakku tummuu liikaa päältä paistamisen aikana. Kokeile kypsyyttä tikulla. Kakku kannattaa säilyttää jääkaapissa ja maku vaan paranee. Tämä on siitä kiva kakku, että on erittäin helppotekoinen ja maukas.

2 kommenttia:

  1. Tämä on kivan helppo ohje ja tulee maukas kakku, ja tosiaan maku vaan paranee päivien kuluessa mutta harvoin tämä meillä montaa päivää säilyy 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Tuo maistuu niin hyvältä, että aika äkkiä tuo häviää jääkaapista parempiin suihin :)

      Poista