maanantai 15. syyskuuta 2014

Perunakappa


Kierros mökkikuntamme paikallisessa "romukaupassa" taas kannatti.Taidanpa olla jo kyseisen kaupan vakioasiakas. Nyt löysin mökille tämän vanhan perunakapan vuodelta 1937, johon sitten sujautin pelargonian koristeeksi. Sopi kivasti mökin leikkimökin edustalle vanhojen maitotonkkien kanssa. Jotenkin sitä tulee juurikin tuonne mökille nimenomaan haalittua kaikkea tuota vanhaa roinaa tai no eihän ne minulle ole mitään roinaa, vaan ihania elämää nähneitä esineitä. Niillä on jopa ehkä arvoa tulevaisuudessakin toisin kuin muilla kertakäyttöhyödykkeillä, joita kaikkien kodit ovat täynnä. Vielä kun tuo meidän muu perhe olisi samaa mieltä noista ostoksistani, mutta onneksi en anna sen lannistaa. Lisää roinaa tulee aina vaan! ;)


En uskaltanut lähteä istuttamaan tuota pelargoniaa tuonne perunakappaan sisälle, jotta säilyy hyväkuntoisena sisältäkin, vaan laitoin ihan altakasteluruukun kera sen sinne. Näin saa sen helposti nostettua myös talvehtimaan sisälle. Meillä on ollut mökillä nimittäin tapana nostaa nuo pelargoniat talven ajaksi sisälle ja mökin pieni peruslämpö talvella on oikein oiva säilytyslämpötila niiden talvehtimista varten. Keväällä pelargoniat sitten lähtevät taas uuteen kasvuun. Näin niistä saa nautittia useamman vuoden ja kasvavat vuosi vuodelta oikein muhkeiksi. Kaiken kukkuraksi säästyy vielä aikamoinen summa rahaakin, kun ei tarvitse ostaa joka vuosi uusia pelargonioita ja hih, voi käyttää senkin rahan taas uusien romujen hankintaan ;)

10 kommenttia:

  1. Upea kappa. Olen ihaillut niitä markkinoillakin. Isoimmat varsinkin ovat olleet aika hyvissä hinnoissa. Kukat sopivat kivasti sinne! Yritän saada myös pelargoniat talvehtimaan tänä vuonna. Vaja on toisaalta vähän liian kylmä, mutta ehkä sopiva kolo niille löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu vaja taitaa olla hieman liian kylmä tai jos sattuisi tulemaan lämmin talvi, niin ehkä sitten. Meillä on ollut mökillä sellaiset n. 10 astetta talvisin ja siitä lämpötilasta ne ovat tykänneet.

      Poista
  2. Tuohon kauppaan olisi päästävä! Ihana puulaatikko. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin meikäläisen vakikauppa aina kun tuolle suunnalle eksyn. Omistaja tuntee jo aika hyvin, kun vuosikaudet on tullut siellä käytyä :)

      Poista
  3. Hieno perunakappa, lapsuudenkodistani löytyy samankaltainen ja tuo muistoja mieleen :). Pelargonia sopii siihen kauniisti! Aurinkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monelle varmaan tuollaiset asiat tuovatkin ihania muistoja mieleen. Olispas joskus kiva käydä piipahtamassa siihen aikaan ja katsella miten silloin on toimittu. Ei olisi tätä nykyäajan teknologiayhteiskuntaa :)

      Poista
  4. Ihana perunakappa ja täydellinen tuon kukan kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen kyllä tyytyväinen tuohon löytööni.

      Poista
  5. Hienon löydön olet tehnyt! Hyvin vielä säilynytkin. Pitääpä nostaa omatkin pelargoniat varastoon talveksi, jos ne vaikka herää henkiin keväällä! Hyvä vinkki, kiitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosiaan kannattaa yrittää saada ne talvehtimaan. Meidän mökillä ne ovat talvehtineet vuosikausia ja kasvavat nykyään tosi isoiksi. Sellaisista saisi pulittaa kaupassa jo maltaita. Altakasteluruukku on ollut myös hyvä, kun tuolla mökillä ei kuitenkaan kovinkaan usein käydä talvella, niin voi silloin tällöin lorauttaa vettä ruukkuun.

      Poista

Ilahdun kommenteista!