maanantai 29. syyskuuta 2014

Ulkotähti


Vaikka tähdet ovat nyt kuulemma ihan out, niin meille niitä vaan tulee lisää. Minähän olen muutenkin tullut aina vähän jälkijunassa, joten jatketaan siihen samaan malliin edelleen. Tämä Blossomin musta tähti päätyi meille sisustusliike Olivasta Espoon Sellosta. Nyt se koristaa meidän ulko-oven vieressä ja ilahduttaa aina kun saavut kotiin. Jotenkin tuo musta väri sopii erinomaisesti tuohon. Valkoinen olisi ollut liian erottumaton, koska taustana on valkoinen puuseinä. Musta onkin oikein passeli ja erottuu kivasti.


Nämä ulkokrysanteemit voivat vielä ihan hyvin, vaikka taisi parina yönä mennä ihan pakkasen puolelle. Ei taida tuohon kohtaa kuitenkaan heti ensimmäiseksi  pakkanen osua. Viikonloppuna ei tosin ollut enää pakkasesta tietoakaan ja eilen  sunnuntaina tarkeni ihan t-paidassa, vaikka kohta ollaan lokakuun puolella. Kohtahan meillä on jo Keski-Euroopan kelit täällä.

My Cinnamon Girliltä tuli vähän surullisia uutisia. He ovat lopettamassa toimintansa UK:ssa ja loppuunmyynti nyt käynnissä. Kaikki tuotteet -80-90 %. Sivusto sulkeutuu 30.9, joten pitäkäähän kiirettä. Heidän sivustolleen pääsee tästä klik klik

3 kommenttia:

  1. Siis ei ole totta. Olen etsinyt kaksi viikkoa netistä tuollaista tähteä :D Olkoot out tai ei, minä tykkään. Vaan en löydä sitä tuolta nettikaupasta, onkohan sitä siellä vai enkö vaan osaa etsiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sattuipa sopivasti :) Tuo minun tähteni on tosiaan itse liikkeestä, mutta kysyin heiltä, että saako sitä ostettua myös nettikaupan kautta. Sain heiltä seuraavanlaisen vastauksen "toimitamme kyllä postitse tuotteita, joita emme oloe ottaneet verkkokauppaan. Tähdet ovat mm. juuri sellaisia tuotteita valmistajalta, jolta otamme satunnaisesti tavaraa myyntiin emmekä siksi ole laittaneet niitä nettiin myyntiin.Mutta soittamalla meille tai meilaamalla voi tilata tuotteita, jotka sitten lähetämme postiennakolla." eli kannattaa laittaa viestiä info@oliva.fi tai soittaa numeroon 09 8533053. Toivottavasti onnistut saamaan oman tähtesi :)

      Poista