maanantai 3. marraskuuta 2014

Tunnelmavaloja


Nyt kun tuo Halloween meni, niin saa vihdoin jo ruveta fiilistelemään tulevaa joulua ja laittelemaan joulujuttuja. Jee! Nämä jouluvalotkin, siis öhöm nuo tunnelmavalot ovat palaneet meillä ulkosalla jo viikon verran. Yleensä olen meidän kulmakunnan ensimmäinen, kun virittelen nuo, mutta onneksi aika nopsaan moni sitten seuraa mukana. Vähän aina hävettää laittaa ne niin aikaisin, mutta tuovathan nuo niin kivasti tunnelmaa pimeään ja ankeaan syksyyn. Nuo callunatkin näyttävät niin paljon paremmilta, kun saavat vähän valoja kylkeensä.


Meidän kurpitsat jäivät sitten kokonaan kaivertamatta Halloweenia varten, vaikka siihen tarkoitukseen ne juuri ostin. Saavat nyt nököttää tuollaisina tuossa oven pielessä, kunnes homehtuvat tai kyllästyn niihin. Kumpikohan tulee ensin? Tai sitten ne vaan jäätyvät  tuohon ja löydän ne keväällä outoina kasoina sulaneen lumen alta. Hih, veikkaan tätä viimeistä vaihtoehtoa.


Vielä olisi muutama tunnelmavalo laittamatta, mutta ehtiihän tässä onneksi vielä. Vitsit mikä urakka noiden johtojen selvittämisessä muuten aina on. Vaikka kuinka mukamas laitan ne siististi pussiin ja säilöön, niin sellaiset sotkuiset myttykasat sieltä sitten aina löytyvät seuraavana vuonna kun kaivelet niitä esille ja hermot meinaa mennä niiden selvittämisen kanssa. Lisäksi viime vuosina nuo jouluvalot ovat jotenkin olleet tosi huonalaatuisia, vaikka en mitään halpiksia ole ostanutkaan. Palaisivat kyllä varmaan muuten vielä pitkäänkin, mutta joko niissä on hajonnut se "mokkulahässäkkä" tai sitten se johto on mennyt katki, joka tulee siihen "mokkulaan".  Eivät vaan tunnut kestävän koskaan luvattua aikaa. Meilläkin noita valoja on sen verran paljon, että ei joka vuosi viitsisi ostaa uusia valoja. Pitäisköhän yrittää jotain teippivahvistusta niiden juuren vahvikkeeksi? Olettekos te törmänneet tuohon ongelmaan?

Pitäisköhän muuten tunnustaa, että soitin jo parisen viikkoa sitten autossa Michael Bubleen joululevyä ja fiilistelin kun ajoin vähän pidempää matkaa. Oih, se on niin hyvä. Muistui mieleen viime joulu ja glögit pipareineen. Kyllähän sitä on kohta jo ruvettava pipareita leipomaankin. Lapset jo kovasti eilen kyselivät, että eikö äiti voitais leipoa jo joulupipareita :)

8 kommenttia:

  1. Todella kaunista tunnelmaa. Mullakin on ajatuksena, että Pyhäinpäivän jälkeen voi laitella vähän valoja. Ihanaa tuonne pimeyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä niin ankean pimeää ja tuo vesisadekin imaisee loputkin valot, joten kiva tosiaan saada vähän lisävaloa ja tunnelmaa. Kiva myös laitella valot siten, ettei ole ainakaan sormet jäässä, kun niitä laittelee :)

      Poista
  2. Ihanat tunnelmavalot, onkin jo niin pimeää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä niin synkän pimeää, että jotain piristystä tarvitaan :)

      Poista
  3. Kaunista! Ja tähti terassilla :D Tykkään kovin!

    Mukavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin mukavaa marraskuuta :) Tuo tähti on kanssa mielestäni tosi kiva tuolla terassilla. Niihin ei vaan voi kyllästystyä tai mahtaakohan sitä tulla jossain vaiheessa tähtiähky? ;)

      Poista

Ilahdun kommenteista!