keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Nokkoslettujen ohje

Intouduttiin viime mökkireissulla hakemaan pikkuneidin kanssa vähän nokkosia ja tehdiin ensimmäistä kertaa nokkoslettuja. Viime kesänä tuli paistettua aika paljon pinaattilettuja tuoreesta pinaatista, joten päätin kokeilla tehdä samoja lettuja nokkosista. Nokkonenhan on vielä terveellisempi kuin pinaatti ja sitä kasvaa meidän luonnossa vaikka millä mitalla, joten on ihan ilmaista, kun vaan viitsii lähteä keräämään. Nokkonen sisältää mm. runsaasti rautaa, kalsiumia, magnesiumia, mangaania, piitä, foolihappoa, betakaroteenia sekä C-, D- ja K-vitamiinia. Lapset tykästyivät myös näihin nokkoslettuihin ja totesivat, että nämä ovat jopa vielä parempia kuin pinaattiletut, jotka olivat viime kesänä aikamoinen hitti lasten keskuudessa .

Nyt alkukesästä nokkonenhan on parhaimmillaan ennen sen kukintaa ja pienet versot kannattaa kerätä kokonaisina. Toki kannattaa muistaa ottaa ne hanskat mukaan, kun tuo kerääminen on huomattavasti mukavampaa ne kädessä. Välillä sai aikamoisia poltetujauksia jopa hanskojen läpi. Vinkkinä, että nokkosia ei kannata kerätä tienvarsilta ja läheltä komposteja, vaan jostain ns. puhtaammalta. Ryöpätyt nokkoset voi myös pakastaa, jos haluaa vaikka talvella paistella vähän terveellisempiä lettuja.


Nokkosletut

2 munaa
5 dl maitoa
3 dl jauhoja
 1 tl suolaa
n. 1,5 dl ryöpättyä nokkosta (tuoreeltaan n. 1 litra)
1 rkl öljyä tai voisulaa

Riko munat kulhoon ja sekoita joukkoon maito, vehnäjauhot, suola ja öljy. Ryöppää nokkoset siten, että keität niitä n. 5 min vedessä ja pilko joukkoon. Anna turvota n. puoli tuntia ja paista paistinpannulla voissa. Kannattaa muuten suosiolla tehdä heti kättelyssä kaksi annosta, kun ainakin meillä nuo tekevät niin hyvin kauppansa, että yksi annos ei riitä.  Tarjoile esim. puolukka- tai vadelmahillon kanssa. Meillä nuo maistuivat parhaiten vadelmahillon kanssa jälkkärinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti