sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Rauman kirpputorit

Kyllästyin mökillä pitelemään sadetta, joten suuntasin äitini, tätini, vaavin ja pikkuneidin kanssa Raumalle. Joka kesä tuolla ihanassa kesäkaupungissa pitääkin käydä kääntymässä. Harmi vaan, että senkin kaupungin sisustusliikkeet ovat vähentyneet ihan huimasti. Oi sitä aikaa, kun Rauman vanhassa kaupungissa oli lähes joka kulmassa sisustusliike. Onneksi sentään muutama liike vielä sentään jäljellä, joista teillekin muutama kuva. Sisustusliikekierroksen jälkeen kierrettiin vielä Rauman kirppikset, joista keräsin teillekin vinkkilistan, jos tuonne Raumalle suuntaatte. Muutama kirppis siitä ehkä puuttuu, kun osa paikoista ehti mennä jo kiinni ennen kuin ehdittiin kaikkiin paikkoihin. Pikkukaupungeissa kun moni paikka sulkee ovensa jo klo 17.






Sitten tähän Rauman kirppislistaukseen.


Torin Kymppi, Myllymäenkatu 3
Loosikirppis, jossa myynnissä myös tuunattuja huonekaluja.


Kirppis Retriikka, Hakunintie 10
Loosikirppis makasiinirakennuksessa, josta löytyy myös lahjatavarakauppa Valtava Kääpiö. Itse ihastuin nimenomaan näihin uusiin retrotuotteisiin, joista tässäkin muutama kuva. Valitettavasti kuvat ovat vähän huonolaatuisia kännykkäkuvia.





Ratamakasiini, Hakunintie 6
Kirppis, jonka yläkerrassa myynnissä myös huonekaluja.
  

Kirpputori Pomppunen, Teerentarhantie 2
Itsepalvelukirpputori lähellä Rauman golfkenttää. Täällä oli nyt aika hiljaista.



Lokki-kirppis, Satamakatu 2 ja 4
Rauman Seudun Työttömät ry:n kirppis. Myynnissä mm. vaatteita, astioita ja ym. kodin irtainta.


Lasten kirppis Karuselli, Sahankatu 2
Kauppakeskus Pick´n Payssä sijaitseva kirpputori, joka on keskittynyt lasten vaatteisiin ja tavaroihin.

Raumalta löytyy myös seuraavat kirppikset, joissa ei ehditty piipahtamaan:
Susivuoren kirppis, Köydenpunojanvahe 4

Puoti ja Wanhat Tawarat, 
Alapuoti: Karjalankatu 15, Yläpuoti; Valtakatu 10

Vanhan Tavaran Puoti Eveliina, Monnankatu 39

Seuraavassa postauksessa mitä kaikkea kesän kirppiskierrokselta on tarttunut mukaan tuonne meidän mökin lasten leikkimökkiin. Siihen asti heissulivei! 

10 kommenttia:

  1. Rauman paras kirppis jäi listalta uupumaan.
    Vanhan Tavaran Puoti Eveliina sijaitsee Kourujärvellä, osoitteessa Monnankatu 39.
    Eilen kävin kirppiskierroksella, muut kirppikset oli lähes autioita, mutta Eveliinassa oli parkkipaikka aivan täynnä ja hyllyväleissä oli tungosta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Täytyykin lisätä tuo tuohon listaukseen. Käytiin noita kirppikisä tätini muistin perustella ja kaikkia hän ei muistanut. Ehkä kesän aikana tuleekin tehtyä vielä toinen kirppiskierros tuonne Rauman suunnalle.

      Poista
  2. Kiitos vinkeistä. Ehdin varmaan piipahtamaan Raumalle ensi viikolla��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos vinkeistä on jotain hyötyä :) Mukavaa Rauman reissua!

      Poista
  3. Hurmaavia sisustuspuoteja!
    Vanha Rauma lumoaa aina!
    Lempeitä kesätuulia täältä Mantelilaakson helteestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha Rauma on kyllä todella kaunis ja mukava kesälomakohde. Ihana tunnelma siellä. Kiitos kesätuulista. Voisin kiitos ottaa vielä vähän niitä lämpöisiä tuulia tännekin kun ei tuo mittari vaan millään nouse yli 20 asteen. Vitsit mikä kesä!

      Poista
  4. Tutun näköstä, kävin siellä vasta pikasesti pyörähtämässä, mutta paljon jäi vielä nähtävää ja tämmöiset vinkit on aina tervetulleita, varsinki, kun kiireellä kiertää, niin helposti jää joku hyvä paikka hoksimatta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän meilläkin vähän oli, että kauhealla kiireellä piti mennä paikasta toiseen ja silti ehti paikat mennä kiinni ennenkuin kaikki ehdittiin käydä. Täytynee ehkä tehdä vielä toinen Rauman reissu kesän aikana. Rupeaa täällä mökillä jo tuo jatkuva kylmyys ja sadekin kyllästyttämään.

      Poista
  5. Voi kuinka ihanat nuo pikku ostoskärryt ylimmässä kuvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin. Meilläkin löytyy noita itseasiassa kaksin kappalein. Ostin joskus Dubain reissulta sellaiset molemmille lapsukaisille. Tosin toinen ostoskärry taitaa olla jo pyörätön :)

      Poista

Ilahdun kommenteista!