tiistai 18. elokuuta 2015

Kesäpäivä Porvoossa


Vuotuinen kesän Porvoon reissukin on nyt taas tehtynä, kun käännettiin lauantaina auton nokka kohti Porvoota. Päästiin ihan ilman lapsia liikenteeseen ystävättäreni kanssa ja vielä kun tuo aurinkokin helli meitä, niin päivä olikin täydellinen. Ensimmäiseksi tietysti suunnattiin Brunbergin tehtaanmyymälään hakemaan ne tärkeimmät eli tuliaiset kotiin. Hih, aika kasa sieltä tulikin sitten ostettua ja nyt onkin sitten joka päivä pitänyt käydä vähän napsimassa noita lapsilta salaa. Mukaan tarttui mm. 1 1/2 kg riisumurusuklaata, joka on muuten niin hyvää. Täällä me vaavin kanssa päivisin syödään sitä kourakaupalla ja tuo jättipussi ei ihan heti lopukaan. 

Brunbergin jälkeen rupesi jo kahvihammasta kolottamaan ja aloitettiin varsinainen Porvoon kierros torin laidalla sijaitsevasta kahvila Cabriolesta. Paikka olikin erittäin tunnelmallinen ja voin suositella lämpimästi. Aikamoinen kakkutiski siellä olikin suolaista unohtamatta. Nämä kakut olivat niin nättejä, että oli ihan pakko kuvata niitä tänne blogiin saakka. 


 


Vatsat kylläisinä aloitettiin sitten shoppailukierros vanhassa kaupungissa. Eihän tätä Porvoon ihanien puutalokorttelien putiikkien tunnelmaa voita mikään. Kauppa kaupalta edettiinkiin sitten taas kerran ja tehtiin ostoksia. Harmi, että meillä oli sen verran kiireinen aikataulu, että piti vähän juoksujalkaa käydä nuo putiikit läpi, mutta kyllähän sitä silti kaikkea mukavaa löysi.


 


 

Terveisiä vaan kaikille Porvoossa asuville lukijoille ja tutuille! Aivan ihana paikka teillä siellä! 

2 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat meidän kaupungista, täytyy kyllä itsekin lähtee sinne pyörimään...aina jotain kivaa tarttuu mukaan kotiin.
    terkkuja Monica

    VastaaPoista
  2. Porvoossa on tullut joskus käytyä kauan sitten. Täytyy ensi kesälle laittaa lomailukohteeksi. Nuo kakut on kyllä niin upeita, että vesi herahtaa kielelle jo niitä katsoessa. Upeita taidonnäytteitä!!

    VastaaPoista