torstai 24. syyskuuta 2015

Kohti Pariisia!


Lähdettiin pikkuneidin kanssa sienimetsään ja saaliina oli nolla sientä, mutta saatiinhan me sentään mukaan nämä puolukan varvut ja masuun muutamat mustikat. Nuo punaiset puolukat olivat niin houkuttelevan näköisiä, että piti nyhtää niitä mukaan. Ehkä ensi kerralla paremmalla onnella sitten sienten suhteen.


Huomen aamulla olisikin sitten reissu kohti Pariisia. Lähdetään kuuden vanhan opiskelijaneitokaisen tai no en tiedä voiko meitä enää neitokaisiksi kutsua, kun taidetaan olla enemmänkin keski-ikäisiä mammoja, mutta silloin joskus opiskeluaikoina oltiin vielä niitä nuoria ja kauniita neitokaisia. Meillä on ollut tapana kokoontua vähintään kerran vuodessa ns. kokoustamassa tämän kaveriporukan kanssa ja todella hyvä, että tämä on joskus saatu sovittua. Ollaan laadittu ihan viralliset säännötkin meille ja yhtenä sääntönä on se, että vain aivan pakottavasta syystä saa olla pois tai muuten joutuu maksamaan sopimussakon. Hih, mitäs muuta voi juristiporukalta odottaa. Näinä ruuhkavuosina tuota yhteistä aikaa ei oikein tunnu löytyvän ja olisi yhteydenpito jäänyt huomattavasti huonommalle, ellei oltaisi tuota joskus saatu sovittua. Meillä on jopa ns. vuosikirja, johon kirjataan tarkasti mitä viime kokouksen jälkeen on tapahtunut, niin pysytään itsekin sitten kärryillä, kun joskus hamassa tulevaisuudessa kiikkustuolissa niitä tekstejä luetaan. Nyt tosiaan päätettiin yhteistuumin, että pidetään vähän tällainen pidennetty kokous Pariisissa ilman yhtään lasta ja miestä. Lähtö tosiaan huomenna heti aamulla ja paluu sitten ma yöllä. Tiedossa siis nauttimista Pariisin tunnelmasta hyvässä seurassa, shoppailua ja nähtävyyksien katsomista. Myös liput Lidoon hankittuna, vaikka olikin aika suolainen lipun hinta, mutta kerrankos sitä Pariisiin menee tuolla porukalla tai tiedä sitä vaikka innostuttaisiin enemmänkin. No seuraavalla kerralla sitten Moulin Rouge :)

Kuulumisiin!

2 kommenttia:

  1. Ai että, nauttikaahan reissusta! <3 Ja hyvä että on ihan mustaa valkosella että pois ei saa jäädä :)

    Hmmm.. kohtahan saa vääntää puolukanvarvuista ekat kranssit...

    VastaaPoista
  2. Kiitos reissutoivotuksista :) Reissu menikin ihan mahtavasti. Vielä kun ehtisi latamaan kuvat koneelle ja tekemään postauksen. Tuota puolukkavarpukranssia pitäisikin varmaan kanssa kokeilla. Eipä ole tullutkaan se mieleen, kun olen yleensä väkertänyt vain muista materiaaleista :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!