lauantai 17. lokakuuta 2015

I love me messut 2015


I love me messut käyty ja täytyy kyllä todeta, että oli taas oikein onnistuneet. Eihän tuolta meinaa ikinä päästä pois, kun niin paljon katsottavaa. Kuvia tuli räpsittyä sieltä suun täältä ja tässäkin teillekin vähän I love me messujen tunnelmaa. 

Tarjolla on kaikkea kauneuteen, hyvinvointiin, terveyteen jne liittyvää juttua mitä nyt vaan voi keksiä. On jos jonkinmoista maistiaista (yleensä aivan ähky niistä, kun kaikkea pitää tietysti kokeilla), purkkia ja purnukkaa, lisäravinteita, smoothie baareja, hoitoloita jne. Itsekin kokeilin intialaista päähierontaa. Oli ihana istua hetkeksi alas ja olla hierottavana.

 



Aivan mahtavaa, että messuilla on ihan oma osastonsa luonnonkosmetiikkaan erikoistuneista edustajista.



Kaikille pikkutytöille ja miksei vähän isommillekin Victoria´s Secret faneille tiedoksi, että tuolla messuilla oli ihan oma myyntikoju täynnä heidän tuotteitaan. Meidän pikkuneiti ei vielä onneksi ymmärrä mitään noiden päälle.






Messuilta tarttui mukaan mm. tämä Muumi harja www.salon24.eu -osastolta, joka lanseerataan Suomeen marraskuussa. Mesuilta tosiaan se on nyt jo myynnissä. Hellävaraisessa takkuharjassa on monta eri värivaihtoa ja monen monta eri Muumilaakson suosikkihahmoa. 


Futmedin osastolta mukaan tarttui tämä luomu hierontakynttilä. Tätä pitikin kokeilla heti kotona, kun oli hartiat ihan jumissa. Kynttilää poltetaan n. 5-10 min, jonka jälkeen se sammutetaan ja kaadetaan sula kookosvaha iholle ja aloitetaan hieronta. Oli muuten oikein ihana ja miellyttävän tuoksuinen. Itse valikoin creme-vaniljan tuoksuisen kynttilän ja siitä jäikin miellyttävä tuoksu iholle.


I love me messut jatkuvat vielä huomenna su ja kannattaa ehdottomasti suunnata kohti Helsingin messukeskusta, jos yhtään kauneus, terveys ja/tai oma hyvinvointi kiinnostaa. Varmasti löytyy jokaiselle jotakin.

6 kommenttia:

  1. On mahtavat messut ja sua on aina ilo nähdä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Olet niin positiivinen ja hyväntuulinen aina <3 Tulikin mieleen, että täytyy kohta mennä kurkkimaan teidän tubetuksia ;)

      Poista
  2. Tänä vuonna en päässyt, mutta ensi vuonna olisi tarkoitus mennä :)
    Ihanat kuvat olet messuilta napannut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa käväistä seuraavalla kerralla. Vuosi menee niin äkkiä nykyään, että kohtahan taas ollaan vuoden päästä :)

      Poista
  3. Mua on ahdistanut nää messut niiden nimen takia, enkä ole sen takia koskaan mennyt :D Nyt tuntuu, että asian ydin alkaa pikku hiljaa osua ja upota muhunkin, joten ehkä täytyy seuraaville messuille yrittää päästä. Näyttää niin täydelliseltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, enpä ole muuten itse tuota nimeä aikaisemmin edes pahemmin miettinyt :) Ehdottomasti kannattaa seuraavalla kerralla mennä. Kaikkea kivaa tarjolla.

      Poista