maanantai 2. marraskuuta 2015

Jouluistako?


Kävin pyörähtämässä Plantagenissa ja voi vitsit, mitä ihanuuksia sinne olikaan tullut. Siis vaaleanpunaisia minijoulutähtiä tai no eihän tuo joulutähden nimellä ollut, vaan taisi olla Princettia -nimellä, mutta ainakin tuo muistuttaa erehdyttävästi joulutähteä, vaikka väri onkin eri. Pakkohan tuo vaaleanpunainen ihanuus oli kantaa kotiin saakka ja ruveta haaveilemaan tulevasta joulusta. Kohtahan ne joulukoristeet saa kaivaa jo varastosta.


Saas nyt nähkä kuinka kauan tämä ihanuus pysyy hengissä meikäläisen hoivassa. Tuo on niin kivan värinen, että mikäs tuota pidempäänkin katsellessa. Samaiselta Plantagenin reissulta tarttui mukaan kuvissa näkyvä hopean värinen purkkikin. Harakka mikä harakka! Heti kun näkee jotain kimaltelevaa, niin onhan sitä iskettävä kiinni ja kun vielä viereen sattui vaaleanpunaista, niin lopputuloksen voi arvata.


Onkos tuo teidän mielestä liian jouluinen? Itse voisin ainakin ostaa tuon värisenä ihan ympäri vuodenkin, vaikka kyllähän siitä aika paljon kieltämättä jouluyhtymä tulee.

Niin ja hei olettehan muistaneet osallistua Meidän viikonloppu messulippupaketin arvontaan. Arvonta päättyy huomenna klo 24. Arvontaan pääset tästä klik.

7 kommenttia:

  1. Nuo syystähdet on kyllä upeita ja niitä löytyy niin monen värisiä nykyään. Menisi meillä ainakin läpi vuoden tuon värinen yksilö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nuo ovat tosi kauniita, mutta jotenkin ne on mielletty vaan jouluun. Ehkä asia on vähän muuttumassa ja saadaan nauttia noista kaunokaisista vähän pidempäänkin.

      Poista
  2. Syystähdet on ihania. Käy katsomassa miltä pricettiat näyttää marjakujalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos vinkistä! Täytyykin tulla kyläilemään ja ihastelemaan teidän tähtiä :)

      Poista
  3. Syystähdet on ihania. Käy katsomassa miltä pricettiat näyttää marjakujalla ;)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Mielestäni kanssa tuo väri peittooaa kyllä mennen tullen kirkkaan punaisen :)

      Poista