perjantai 20. marraskuuta 2015

Päiväretki Fiskarsiin


Oi miten ihana päivä olikaan viikko sitten lauantaina, kun suuntasin Fiskarsiin yhdessä Kuulasta ja Kepeää -blogin Tuiren kanssa. Osalistuimme yhdessä bloggareille suunnatulle jouluiselle päiväretkelle historialliseen Fiskarsiin. Nyt onkin iso aukko sivistyksessä tullut korjattua ja tutustuttu Fiskarsin kylään hieman pintaa syvällisemmin. Olikin mahtava päästä mukaan reissulle, koska en ollut koskaan aikaisemmin käynyt Fiskarsissa, vaikka paikka sijaitsee niin lähellä pääkaupunkiseutua. Monasti on tullut mietittyä, että pitäisi käydä, mutta jotenkin se on aina vaan jäänyt pohdinnan asteelle. Tässä postauksessa teillekin päivän tunnelmia ja vinkkejä Fiskarsin tarjonnasta. Ehdottomasti käymisen arvoinen kohde ja tekemistä riittää ihan talviaikaankin.

Raaseporin kaupungissa sijaitseva Fiskarsin kylä tunnetaan suomalaisen muotoilun ja taiteen keskuksena, jossa asustaa vakituisesti 600 ihmistä. Entiset teollisuustilat palvelevat Fiskarssissa asuvien taiteilijoiden ateljeina ja studioina. Kylä tarjoaa myös korkatasoista majoitus- ja ravintolapalveluita sekä erilaisia työpajoja ja tapahtumia kaikkina vuodenaikoina. Kylästä löytyy myös lukuisia myymälöitä.


Päivämme alkoi maittavalla Kuparipajan joululounaalla Fiskars villagen ytimessä. Hih, oltiin muuten aika huvittava porukka vieraiden silmissä, kun kukin kaivoi aina kameran esiin uuden ruokalajin saapuessa ja kamerat räpsyivätkin tiuhaan koko päivän ajan. Mitäs muuta sitä voi olettaa bloggarijoukolta.






Lounas päättyi Fiskarsin Juustolan maittavien juustojen maisteluun, jotka meille tarjoili itse ranskalainen juustomestari Thierry Jung.


Tässä vähän Fiskarsin kylänraittien tunnelmaa, jonne tutustuttiin heti lounaan jälkeen. Aivan uskomatonta, että tällainen idyllinen kyläyhteisö vielä löytyy Suomesta.







  
Lounaan jälkeen suunnistimme yhdessä Kuulasta ja Kepeää -blogin Tuiren kanssa Fiskarsin Yläruukissa Hammarbackenilla sijaitsevaan Fiskarsin museoon oman oppaan johdattelemana. Museossa pääsee tutustumaan Firskarsin ruukin elämään 1600-luvulta 2000-luvulle saakka.


  
Museolla on oma pieni puoti, joka oli täynnä kaikkea pientä kivaa ja jouluista.







Fiskarsin museolla on oma joulukahvila ja olkityöpaja museon kupeessa, jossa voi tehdä esim. oman pienen himmelin. Kahvila ja työpaja ovat auki 28.11-13.12 klo 11-16 la-su.






Fiskarsin kylästä löytyy myös oma kynttilätehdas, jossa vierailimme museokierroksen jälkeen. Kynttilätehdas ja myymälä sijaitsevat vanhassa hienosti entisöidyssä navetassa. Desico on muuten Suomen vanhin yhtäjaksoisesti suomalaisomistuksessa ollut kynttilätehdas. Aikamoinen valikoima siellä olikin kynttilöitä ja värejä.




Kyläkierroksen jälkeen PetriS Chocolate Room tarjosi meille kaffet ja kakut. Olipas kyllä vaikea valita oma suosikkinsa laajasta kakkutiskivalikoimista ja valkatessa menikin jokunen tovi. Lautaselleni päätyi sitten vadelma tryffeli kakkupala kermavaahdon kera, joka oli muuten nappivalinta ainakin omaan makuuni. Perheyritys valmistaa käsityönä omilla resepteillä suklaaherkkuja ja ainutlaatuisia konditorialuomuksia.





Ehdimme piipahtaa myös pikaisesti tornikellorakennuksessa toimivassa Onoma shopissa, joka tarjoaa osuuskunnan käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden suunnittelmia valmistamia käyttö- ja taide-esineita.




Hih ja jottei nälkä pääsisi yllättämään meitä, niin kaffitteluiden jälkeen suuntasimme Wärdshusetin Wärssy ravintolaan nauttimaan riistapainoitteisen menun paikallisen Rekolan panimon oluiden kanssa höystettynä. Vaikka en mikään oluiden ystävä olekaan, niin sopivat kyllä erittäin hyvin menun kanssa. Wärdshutes on muuten Suomen vanhin edelleen toiminassa oleva majatalo ja talo olikin ihan täynnä yöpyjiä. Juuret vievät vuoteen 1836 asti.

Menu oli seuraavanlainen:

Alkuruoka: Sorsaliemi, sorsamoussea, paahdettua briossia ja karviaishilloketta.

Pääruoka:
Fiskarsin hirvenlihapullia, puikulaperunapyreetä ja Rekolan Metsänhenkioluella paranneltua riistakermakastiketta & karpaloa

Jälkiruoka: Lakkasorbettia ja -kastiketta, karamellimoussea ja vadelmamarenkia





Ruokailun päätteeksi päästiin seuraamaan vielä Lux Helsinki valotaidetapahtumaa. Jokiranta olikin koristeltu kymmenillä uniikeilla lyhdyillä, jotka toivat ihanan tunnelman jokirantaan. 


Kiitos Fiskarsille ikimuistoisesta päivästä! Lisäinfoa Fiskars Villagesta löydät täältä klik.

Vinkkinä vielä, että Fiskarsin joulukausi avautuu 28.11 ja Helsingistä järjestään myös suoria bussikuljetuksia, jollei satu omistamaan autoa tai jos haluaa vaikka nauttia reissulla muutaman lasillisen viiniä. Fiskarsin joulunajan tapahtumat löydät täältä klik. Vinkkinä, että Fiskarsin kylässä on mahdollisuus osallistua myös joulukuusisafarille traktorin kyydissä, jossa voit käydä itse valitsemassa mieleisen kuusen kuusifarmilta ja saat sen pakattuna mukaan. Voi olla aika kiva elämys erityisesti lapsille. Harvoin sitä enää kaupungissa asuvat saavat hakea itse metsästä joulukuusta.

Bussit kulkevat seuraavasti:
Lauantaisin 21.11., 28.11., 5.12., 12.12. ja 19.12.
Lähtö Helsingistä Kiasman pysäkiltä klo 10.30, paluu Fiskarsista klo 16.00.Menopaluu: aikuiset 35 €, opiskelijat ja eläkeläiset 25 €, lapset 4-17 v. 17,50 €.

*Päivän tarjosi Fiskars Village*

12 kommenttia:

  1. Upeita kuvia hienosta miljööstä!
    Haaveissa on ollut päästä käymään tuolla joskus :)

    T. Virpi

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus! Oli taas niin hauska päivä! Olisi kiva mennä lastenkin kanssa Fiskarsiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuire ja oli taas todella mahtava päivä. Kiva oli päästä mukaan :)

      Poista
  3. Voi että! Iso aukko on minullakin vielä sivistyksessä tuonne on päästävä vielä käymään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsit! Sama vika oli meikäläisellä, mutta nyt onneksi tuo puute on korjattu. Toivottavasti pääset myös tuonne vierailulle piakkoin :)

      Poista
  4. Oi ihana postaus. Minulla on ollut haaveissa päästä Fiskarsiin vierailulle. Näyttä niin ihastuttavalta paikalta kuin ajattelinkin sen olevan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pelaguu! Paikka on kyllä todella mahtava ja voin suositella lämpimästi. Siellä on niin rauhallinen tunnelma.

      Poista
  5. Kiitos vielä mukavasta päivästä! Oli todella mukava tutustua ja nähdä myös mihin muut bloggaajat kiinnittävät samassa ympäristössä huomiota. Kiva lukea teidän kierroksesta, kun osan aikaa kuljettiin eri polkuja. Nälkä on tullut jokaista postausta lukiessa, mutta eihän sitä voi muuta odottaakaan kun herkut olivat ihan huippuluokkaa. Rauhallista ja mukavaa joulun odotusta teidän perheelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta seurasta myös sinne päin! Oli mahtava päivä! Tosiaan kiva katsoa, että miten kukin on nähnyt paikan ja lukea ja katsoa muiden kuvia päivän tapahtumista :) Ihanaista joulun odotusta myös sinne!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Hih, todellakin herkullinen päivä! Huh, että tulikin syötyä päivän aikana ;)

      Poista