torstai 5. marraskuuta 2015

Stockmann Muumi lautanen



Hih, tänään oli taas kaikki Muumi hullut liikenteessä ja saatiin Stockmannin verkkokauppakin nurin useampaan otteeseen. Tänään nimittäin klo 9 tuli myyntiin tämä Stockmannin Muumi lautanen.

Näin Stockmann kertoo uudesta lautasesta: 
"Tove Jansson suunnitteli Stockmannille oman Muumi-kuosin 1950-luvulla. Kuosissa seikkailevat Muumilaaksosta tutut hahmot ja kuosin erikoisuus on Muumimamman käsilaukussa näkyvä Stockmannin vanha logo. Kuosia on käytetty vuosien varrella muun muassa Stockmannin käärepaperissa. Vuonna 2012 Stockmann vietti 150-vuotisjuhlavuotta ja toi markkinoille oman Muumi-mukinsa. Tänä vuonna suosikkikuosi ja Muumi-mukitarina saavat jatkoa, kun Stockmann-tavarataloihin ja -verkkokauppaan tulee 5.11. yksinoikeudella myyntiin uusi Muumi-lautanen.

Stockmannilla ja Muumi-tuotteilla on pitkä historia. Ensimmäiset Muumi-tuotteet tulivat Stockmannille yksinoikeudella myyntiin vuonna 1956. Muumi-tuotteet ovat olleet kautta aikojen suosittuja. Ensimmäiset 1950-luvulla myyntiin tulleet tuotteet aiheuttivat asiakasryntäyksen, jota kutsuttiin yleisesti Muumi-kuumeeksi. Muumi-lautanen on suunniteltu vuonna 2012 myyntiin tulleen Muumi-mukin pariksi. Kyseessä on keräilyharvinaisuus, sillä tuotteita on valmistettu rajoitettu erä”

Mites teille kävi tämän Stockmannin Muumi lautasen hankinnan kanssa? Saitteko omanne? Itselleni meinaksi käydä köpelösti, kun olin juuri maksamassa, niin verkkokauppa kaatui. No sitten kun se taas heräsi eloon, niin eikös se kaatunut taas juuri kun olisin syöttänyt luottokortin tiedot ja eikä hyväksynyt maksutietoja. Kolmas yritys sitten tuotti tuloksen ja sain klikattua kolme lautasta ostoskoriin ja tehtyä tilauksen loppuun. Vähän kyllä jänskätti että menikö tilaus läpi, kun tilausvahvistusta ei kuulunut, mutta tulihan se sitten loppujenlopuksi. Nyt on sitten kaikille kolmelle lapsukaiselle tulossa omat lautaset. Itse mukeja meiltä löytyy vasta kaksi ja nekin ostin aika kiskurihintaan, kun en todellakaan kerännyt mitään Muumi mukeja vielä vuonna 2012. Tämä Muumi hulluus iski vasta vähän yli vuosi sitten. Tällä kertaa päätin olla nopea ja hankkia nuo heti ettei tartte sitten maksella kiskurihintoja myöhemmin.

Niille jotka jäivät ilman lautasta, niin huhujen mukaan niitä on tulossa vielä uusi erä myyntiin. Yritän kanssa infota täällä jos kuulen jotain tarkempaa aikataulua. Yhden lautasen hinta on 34,90 €.

EDIT:
Lautasia on tullut lisää myyntiin. 
Stockamannin sivuille pääset suoraan tästä klik 
ja lautasten kohtaan tästä klik.


2 kommenttia:

  1. Ostin pari lautasta ja pari mukia löytyy kaapista :) Ihana blogi, ihastelin jo instan puolella sun ottamia kuvia! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Terhi! Kiva, että löysit tänne blogiin asti tuolta Instan puolelta. Olen sitä Instaa vähän yrittänyt opetella käyttämään ja sieltähän löytyi ihan oma maailma :)

      Poista