sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Ihanaa äitienpäivää!




Ihanaista äitienpäivää kaikille äideille! Tänään on taas se päivä vuodesta, jona meitä hemmotellaan. Nautitaan siis koko rahan edestä! Aurinkokin hellii meitä tänään ja ainakin täällä Eteläisessä Suomessa on luvattu 20 astetta. Vielä kun nämä säät jatkuisivat pitkään. 

Meillä tämä äitienpäivä on vähän rauhallisempi, kun meillä on riehunut raju vatsatauti tiistaista lähtien. En taas muistanutkaan miten hirveä tuo tauti voi olla. Ensin tauti alkoi pienimmäisellä ja sen jälkeen minulla ja sen jälkeen kukin onkin ollut siinä vuorotellen aina yhtenä päivänä. Toisaalta olisi ollut ehkä parempi, että olisi tullut kaikille lapsille samaan aikaan itseä lukuunottamatta, niin olisi tauti hoidettu kerralla pois, kun tuntuu, että olen ollut sisätiloissa keskiviikko aamusta lukien ja meni plörinäksi kaikesta helatorstaista ja lämpimästäkin nauttiminen. Kaiken kukkuraksi sain samaisen vatsataudin vielä uudemman kerran. Miten ihmeessä voin saada saman vatsataudin toisen kerran parin päivän päästä, kun olin välissä jos suht terve? Näköjään kaikki on mahdollista. Onneksi on tosiaan vielä koko kesä edessä, joten eiköhän mekin saada tuosta lämmöstä vielä nauttia, kun ollaan ollaan terveitä. No tulipahan otettua tällainen pika laihdutuskuuri heti tähän kesän korville, vaikka ei se niin mukavasta päästä ollutkaan.

3 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista teidän perheelle!
    Oikein ihanaa äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Onneksi nyt tuntuu olevan ainakin toistaiseksi tauti selätetty, joten eiköhän tämä tästä jo.

      Poista
  2. No voihan kurjuus. Hyvä, että jo parempaan päin. Hyvää äitienpäivää hoikalle äidille! <3

    VastaaPoista