maanantai 6. kesäkuuta 2016

Habitat Finland


Minulla oli ilo päästä mukaan Indiedaysin ja Habitatin yhteistyökampanjaan, jonka puitteissa pääsin tutustumaan Habitat Finlandiin hieman syvällisemmin. Näin Espoolaisena oma vierailun kohteeni oli Espoon Juvanmalmilla Vepsäläisen päämyymälän yhteydessä oleva shop-in-shop liike, joka on auennut syksyllä 2015. Shop-in-shopit löytyvät myös Turun keskustasta sekä Vantaan Porttipuiston Vepsäläisen yhteydestä ja itse päämyymälä Helsingin keskustasta. Habitatilla on myös oma verkkokauppa, joka on uudistettu hiljattain.

Habitat on yli 50 vuotta vanha eurooppalainen sisustusketju, joka on tunnettu erityisesti innovatiivisesta, modernista ja funktionmaalisesta designistaan. Pohjoismainen ja aasialainen muotoilu on nimenomaan Habitatin kulmakiviä. Euroopasta löytyykin yli 50 myymälää. Ensimmäinen Habitatin myymälä avattiin Lontooseen jo vuonna 1964, joten oli jo aika meidänkin saada tämä ketju tänne Suomeen. Ensimmäinen Suomen myymälä avattiin Helsingin Makkaratalon yhteyteen syksyllä 2014. 

Habitatin perusmottona on "hyödyllinen voi olla kaunista ja kaunis edullista". Liikkeestä tosiaan löytyy jokaisen kukkarolle jotain. Tuotteet ovat laadukkaita, mutta hinnat ovat kuitenkin suht edullisia.


Tässä muutama kuva Habitatin Espoon shop-in-shopista. Itselleni ainakin tuli yllätyksenä, että kuinka laaja mallisto heillä on huonekaluista piensisustustuotteisiin.




Sitten näiden omien hankintojeni pariin. Kaikkea kivaa todellakin löytyi ja melkeinpä tuli valinnan vaikeus kun mallisto on niin laaja erityisesti piensisustustavaroiden osalta. 



Näin lämmön ja auringon helliessä meitä, katoin Habitatin hankinnoilla kattauksen meidän terassille.


Yksi kiva löytö oli tämä viinicooleri, joka tosin meillä päätyi nyt kukkamaljakoksi. Olen vähän tuon tyylistä kukkamaljakkoa nimittäin etsinyt ja nyt löytyi sopiva. Tarpeen tullen voin ottaa sen sitten myös viinicooleriksi, mutta nyt saa palvella kukkamaljakkona.


Uusiksi tarjoiluastioiksi meille kotiutui nämä Mirra teräksiset astiat. Syvään kulhoon voi tehdä isommankin salaatin ja pienempiin Mirran veneisiin muut tarjottavat.


Ihastuin näihin karahveihin heti ensisilmäyksellä ja kun en osannut päättää, että kumman otan, niin nappasin sitten molemmat. Pitäähän sitä tarjolla olla kuitenkin yleensä vettä ja mehua, niin nyt on tyylikkäät karahvit molempiin. Viinin voi sitten laittaa tuohon meillä nyt kukkapurkkina toimivaan viinicooleriin.



Olen myös etsinyt ihan tällaista perusvalkoista jalallista kakkutelinettä ja tuolta Habitatistahan se tuli eteen. Sekin siis sai meiltä hyvän kodin.



Ostoskoriini päätyi myös tämä kuuden litran Cronos kattila ja siihen sopiva tyylikäs iso kauha, jossa on kätevä ripustuskoukku. On tullut useamman kerran eteen, että kotoa löytyvät kattilat ovat auttamattomasti liian pieniä ja nyt on kunnon kattila, jossa keittää sopat isommallekin poppoolle.


Tämä kätevä teekuppi oli myös huippulöytö. Näin vannoutuneen vihreän irtoteen juojana tuo kuppi tuleekin ahkeraan käyttöön. Monesti onkin ollut ongelmana, että mihinkä tuon irtoteen siivilän laittaa, kun tiputtelee kuitenkin alleen ja nyt onkin mukin mukana oma alusta/kansi sille, jonka voi myös laittaa kupin päälle lämpöä pitämään.


Tässä vielä oma top6 -suosikkini hankintani yhteiskuvan muodossa. Karahveja ja tarjoiluastioita tarvitaan aina ja erityisesti tuo teräksen väri sopii kaikkien kanssa yhteen. Lisäksi irtoteen vannoutuneena kuluttajan, löytämäni teemuki on yksi ehdoton top -suosikkini.


Vielä lopuksi mukava uutinen. Habitat tarjoaa kaikille lukijoille -15 % alennuksen verkkokaupan normaalihintaisista tuotteista. Alennuksen saa koodilla kesä2016 ja on voimassa kesäkuun loppuun asti. Huomaathan, että tuon alennuksen saa myös huonekaluista eli alennus voi näin ollen olla ihan tuntuvakin. 

Habitatin sivustolle pääset tästä.


*blogiyhteistyö*

4 kommenttia:

  1. Harmi kun asutaan niin kaukana pääkaupunkiseudulta, vai onko niillä netti liikettä, tuskin.
    Jos en ole jo pyytänyt sua arvontaan, niin tuu ihmeessä kastehelmi arvontaan mun blogiin.
    Oikein hyvää alkanutta viikkoa sullekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasithan, että Habitatilla on myös nettikauppa, joka on uudistunut juurikin hiljattain. Koodilla kesä2016 saa myös kesäkuun loppuun asti kaikki normaalihintaiset tuotteet -15 % alennuksella, joten kannattaa kurkata josko sieltä löytyisi jotai kivaa :)Täytyykin tulla mukaan arvontaan. Kiitos kun vinkkasit :)

      Poista
  2. Nuo teräksiset tarjoiluastiat ovat upeita <3
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat kyllä käteviä, kun sopivat minkä kanssa tahansa yhteen ja eivät mene rikki. Ainoa, että pitää vähän varoa, että ei kovin kouraise millään terävällä välineellä, etteivät naarmutu :)

      Poista

Ilahdun kommenteista!