torstai 16. kesäkuuta 2016

LOMA!


Jee jee! Meikäläisen loma starttasi käyntiin ja ensimmäinen lomapäivä menikin eilen golfin parissa. Päätettiin lähteä äiti ja poika golfkierrokselle, kun kaksi pienimmäistä on vielä tarhassa/eskarissa tämän päivän ja sopivasti oma loma alkoi jo eilen. Voiskos enää parempaa loman aloitusta olla. Äiti poika laatuaikaa ihan kahdestaan auringon paistaessa. Hyvin meidän juuri 8 v täyttänyt nuorukainenkin jaksoi jopa koko 18 reikää, vaikka huomasi, että lopussa vähän väsyi painoi. Kyllähän se itselläkin rupeaa jo keskittyminen loppukierroksen aikana herpaantumaan, saatikka 8 vuotiaalla, mutta päästiin kuitenkin kierros hienosti loppuun. Eipä taida mennä enää kaukaakaan kun hän lyö pidemmälle kuin äitinsä ja sitten tuleekin kova kisa. 


Tänään onkin kiva ilta tulossa, kun olen menossa Hardy´s viininmaistajaisiin ja siinä samassa tutustutaan kriketin saloihin afternoon teen ja pienen napostelun parissa. Toivottavasti ei saada ihan hirmuista sadetta niskaamme, vaikka eikös tuolla Briteissä aika usein sada, joten siinä mielessä sopii myös tuohon tunnelmaan. Tästä sessiosta tulossa sitten ihan oma postauksensa ja kuinka monta kertaa meitsi veti sitten hudin. Ehkä minä keskityn enemmänkin noihin viineihin ja teehen.

Vaaleanpunaista torstaita kaikille! 

2 kommenttia: