perjantai 16. joulukuuta 2016

Piparkakkutalokylä



Meillä on kotona tv-kaapin päällä nyt oikea piparkakkutalokylä. Tällainen oikea hempeä Hannun ja Kertun ihmemaa pastellisävyineen ja karkkeineen. Arvatenkin lasten sormet syyhyävät koko ajan napsimaan noita karkkeja noista. 

Meillä oli viime jouluna kuvista näkyvä vaaleanpunainen piparkakkutalo, joka oli ihka ensimmäinen leipomani piparkakkutalo. Siitä innostuneena leivoin meille tänä vuonna vaaleansinisen version. Kuten kuvista näkyy, niin tuo vaaleanpunainen versiokin on vielä tallessa. Päätin testata, että säilyykö se hyvänä vielä ensi jouluun ja oli sen verran pölyinenkin joulun jäljiltä ja tuo paksulla pikeerillä kuorrutettu talo ei ole myöskään kovinkaan hyvän makuinen, että sitä ei olisi ollut kiva syödä. Piparkakkutalo todellakin säilyi ihan hyvänä varastossa siihen asti, kun kaivoin sen esille pöydälle odottamaan ja piipahdin ihan hetkiseksi yläkerrassa, niin eikös tuo meidän 2 v ollut mennyt repimään siitä katosta karkkeja, koko etuoven ja osan etuseinämää irti ja syönyt ne. Ei tullut itsellä edes mieleenkään, että hän olisi kiivennyt korkealle tasolle tuon kimppuun, mutta näköjään oli liian houkuttelevan näköinen. No onneksi tämä ns. takapuoli jäi ehjäksi, joten se pääsi vielä tänne piparkakkutalokylään esille.

Lapset koristelivat puolestaan valmiista piparkakkutalopaketista piparkakkutalonsa. Molemmat lapset saivat omat puolensa ja aikamoinen karkkitalo heidänkin kätösistään syntyikin. Se pääsi nyt näiden minun tekeleiden väliini piparkakkutalokylään.



Saas nähdä laitetaanko tuo meidän vaaleansinen talo nyt talveksi jemmaan odottamaan ensi vuoden piparkakkutalokylään pääsyä. Lasten piparkakkutalo ainakin kyllä syödään. Se on varmaa. Oli sitten vaikka kuinka pölyinen.

8 kommenttia: