sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Weisteen joulua

 Näin joulun alla kaupoissa ei voi olla törmäämättä Weisteen Christmas Legend tuotteisiin ja veikkaan, että aika monesta kodista löytyykin heidän tuotteitaan. Onhan kyseessä Euroopan johtavia ja vanhimpia joulukoristeita valmistava yritys. Weisteen juuret juontavat nimittäin vuoteen 1924 asti, jolloin K.A.Weiste perustettiin. Yritys on edelleen toiminassa oleva suomalainen perheyritys ja ainoa Pohjoismaissa joulukoristeita tekevä yritys.  

Minulla oli kunnia päästä vierailemaan Weisteen näyttelytiloissa Pukinmäessä muutamia viikkoja sitten. Jos kyseinen postaus on mennyt ohi, niin sen näet  täältä. Näin jouluihmisenä ei voinut kuin huokailla kaunista ja laajaa valikoimaa. Weisteen tuotteita päätyi meidänkin joulukotiimme tuomaan ihanaa jouluista tunnelmaa.  


Itselläni taitaa olla aikamoinen luistinfetissi päällä, kun taas meille päätyi uudet luistimet, jotka näkyvätkin yläkuvassa Mailegin Nissen kaverina. Meillä noita luistimia on eri versioina jo aika monta roikkumassa eri puolilla taloa, mutta kun ovat niin söpön ihania, joten en voinut vastustaa taas näitäkään.


Meidän joulukuusi koristellaan tänä vuonna täysin Weisteen joulukoristeilla. Tässä yksityiskohtaisemmin kuvia kuuseen tulevista koristeista. Itse koristellusta kuusesta sitten myöhemmin kuvia.

Weisteen tämän joulun uutuuksiin kuuluu tällainen romanttinen sarja, johon kuuluvat mm. nämä söpöt vintagehenkiset luistintyttö koristeet sekä romanttiset koristeelliset pallot.





Hih ja heti kun meikäläinen näkee tähtiä, niin ne on tietysti saatava. Nämä glitteritähdet ja pallot sopivat kuitenkin tuon romanttisen tyylin kanssa yhteen ja täytyyhän kuuseen saada myös bling blingiä.

Hyvää joulua -kyltti päätyi myös meille takan ylle joulusukkien päälle. Kivaa, että tuo teksti on vaihteeksi ihan suomeksi, kun yleensä markkinoilla on vain Merry Christmas tai God Jul -kylttejä.



Kupari on nyt aika in väri sisustuksen saralla ja tämä lyhty tähtikuvioinnin olikin aika nappi valinta. Se ehkä hakee meillä vielä vähän paikkaansa, mutta eiköhän se johonkin kohta kotiudu.


Jouluun kuuluu tietysti myös kuuset ja Weisteen valikoimassa onkin monia erilaisia tekokuusia. Meille tuli nyt tällainen luminen versio, johon ihastuin Weisteen näyttelytilassa. Kuusi päätyi nyt näiden suloisten keraamisten tytön ja pojan seuraksi tuohon RM:n tarjoilupöydän päälle. Noita lapsukaisia katsellessa ei voi kuin tulla hyvälle tuulelle ja ne taitavat jäädä meille esille nyt koko talveksi. Eivät ole kuitenkaan niin jouluiset tai yksistään jouluun liittyvät.


Kokeilin myös näiden lapsukaisten sopivuutta tv-kaapin päälle viime vuoden piparkakkutalon seuraksi, joka oli meillä varastossa odottamassa, kun oli sen verran pölyn peitossa, että jätettiin se sitten syömättä. Tosin kuten kuvasta voi nähdä, niin talo on vähän keno, kun meidän 2 v sitten keksi repiä siitä etuoven ja osan etuseinämää parempiin suihin. Takaosa on sentään vielä ehjä ja talo pysyy kuin pysyykin vielä pystyssä.


Pikkuneidillekin tuli omaan huoneensa vähän vaaleanpunaisen hempeää koristetta näiden enkelineitokaisten myötä. Toimivat nyt joulun leikkisinä suojelusenkeleinä.


Näillä on nyt meidän joulu tehty. 

2 kommenttia:

  1. Teidän joulu taitaa olla hopeinen, valkoinen ja ripaus vihreää <3
    Ihania joulukoristeita olet valinnut.

    VastaaPoista