sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Halloween koristelua


Halloween pääsi vähän yllättämään tänä vuonna. Eilen tajusin, että hitsit, että nythän sitä taidetaan jo viettää täällä Suomessa, vaikka meillä pyhäinpäivä on vasta ensi viikonloppuna ja kaivelin äkkiä koristeet esille. Kurpitsa oli ostettu jo ajat sitten kurpitsalyhtyä varten, mutta eipä sitä tullut tänä vuonna  kaiverrettua lyhdyksi asti. Viime vuonna oltiin lasten kanssa sen verran ahkeria, että kaiverrettiin oma Jack O´Lantern, mutta nyt tämä Halloween vähän yllätti ja kaiverrusinspiraatio oli jossain karkuteillä. Viime vuoden kaiverrusnäytteen näet täältä. Niinpä meillä on nyt sitten vain tuollainen oikea kurpitsa möllöttämässä koristeena telkkarikaapin päällä.  




Muisittekos muuten siirtää kelloja aamulla? Ihanaa saada tuo lisätunti aamuun. Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille Halloween tunnelmissa!

lauantai 29. lokakuuta 2016

Pidennetty viikonloppu Budapestissä


Terveisiä Budapestistä muutamien viikkojen takaa! Oli ihana virkistävä pidennetty viikonloppu takana vanhojen opiskelutovereiden kera. Meillä on ollut tapana kokoontua kerran vuodessa pitämään ns. jurristikokousta ja vaihtaa vuoden kuulumiset. Osan kanssa nähdään useamminkin, mutta joidenkin kanssa ei tulisi ilman tätä tapaa pidettyä enää siten yhteyttä ruuhkavuosien keskellä. Selvennyksenä vielä todettakoon, että nimellä ei ole mitään tekemistä juomisen ja jurrin kanssa, vaan nimi juontaa meidän opiskelutaustasta eli ollaan kaikki juristeja ja nimettiin silloin opiskeluiden loputtua tapaamisemme jurristikokoukseksi, josta ei saa olla poissa kuin erittäin pakottavasta syystä. Vakavan leikkimielistä touhua ja kahta vuotta lukuunottamatta yli kahdenkymmen vuoden ajan ollaankin pystytty näkemään täydellä kokoonpanolla vuosittain. Arvatenkin nykyään on aika vaikeaa löytää yhteistä päivää saatikka kokonaista viikonloppua, joka sopisi kaikille kuudelle, mutta varattiin tämä Budapestin reissu jo melkeinpä vuosi etukäteen, joten jokainen osasi pitää nyt kalenterin sen osalta tyhjillään. Viime vuonna kokoustimme Pariisissa, mutta muutoin ollaan kyllä normaalisti oltu ihan täällä Suomen kamaralla missä milloinkin. 

Budapestin matkaan lähdimme torstaina iltasella, joten oltiin pirteänä heti perjantai aamuna heti valmiina tutustumaan kaupunkiin. Paluu meillä oli myöhään sunnuntai iltasella. Budapestissä riittääkin nähtävää ja koettavaa, joten tässä meidän pidennetyn viikonlopun Budapestin matkavinkit, jotka meillä oli ohjelmassa. Ensimmäisen päivän ohjelmana olikin itse kaupunkiin tutustumista, shoppailua Vaci kävelykadulla ja oleilua. Iltasella jakauduimme sitten kahteen osaan. Toinen porukka lähti katsomaan balettia ja minä ystäväni kanssa Tonavan iltaristeilylle dinnerin kera. 



Tonavan ylittävä ketjusilta on Budapestin symboli vuodelta 1849, joka tietysti pitää käydä katsomassa ja kulkea yli. Alakuvassa kuninkaanlinna, jossa on nykyään useita museoita. Aika oli kuitenkin reissulla rajallinen, niin vierailimme vain tuolla Budan puolella Linnavuorella linnan edustalla maisemia ihastelemassa.



Parlamenttitalo iltavalaistuksessa, jonka ohi lipusimme Tonavan iltaristeilyllä nauttien samalla hyvästä ruoasta. Oli muuten yllättävän maittavaa ruokaa tuollaiseksi risteilyruoaksi. Odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla, joten mikäs sen mukavampaa kuin yllättyä positiivisesti, toteaa ikuinen pessimisti. Alakuvassa samainen parlamenttitalo päiväsaikaan Budan linnavuorelta katsottuna. Tuonne olisi myös päässyt sisälle, mutta aika ei antanut siihen myöden, kun piti ehtiä katsomaan niin paljon muutakin.




Matkaohjelmaamme kuului tietysti myös Budan puolella vierailu. Budapesthän on jakautunut Pudan ja Bestin puolelle, jotka olivat aikoinaan omia kaupunkejaan. Kaupungit yhdistyvät vuonna 1873 yhdeksi Budapestin kaupunki. Linnavuorelle pääsee kätevästi Pudan puolelta bussilla numero 16, joka jatkaa myös Budan puolella olevaan Mammut ostoskeskukseen, jossa pikaisesti piipahdimme. Linnavuorelle tulee myös köysiratavaunu, heti ketjusillan kupeesta, mutta kuten kuvista näkyy sille oli aika pitkät jonot. Myös rappusia pitkin pystyy kiipeämään tuonne vuorelle.



Budan puolen yksi kauneimmista rakennuksista on tämä Kalastajalinnake, joka tosin tuottaa vähän pettymyksen täällä Budan puolella vieraillessa. Se näyttää Pestin puolelta oikealta linnalta, mutta on itseasiassa vain tuollainen seinämä, joka on rakennettu 1900-luvun alussa vain katseen vangitsijaksi ja josta on aivan upeat maisemat Pestin puolelle.


Paikallista "munkkiherkku", jonka nimeä nyt en valitettavasti muista. Näitä kojuja on pitkin Budapestiä, joissa nämä paistetaan tuoreeltaan.


Matiaksen kirkko Linnavuorella, jossa erityisen kaunis vinoneliökatto. Valitettavasti ei päästy vierailemaan sen sisälle, kun oli juuri messu menossa. Vanhan kaupungin puolelta löytyy myös näitä herttaisia pastellin värisiä taloja.


Sunnuntai aamusella suuntasin pikaisesti ystäväni kanssa Szhenyin kylpylän lähettyville olevalle kirppikselle, joka taisi olla nimeltään Petofi Csanrok.
 Kirppis oli aika pieni, mutta kyllä me silti sieltä löydettiin ostettavaa. Mm. legoja oli paljon myynnissä ja niitä tulikin ostettua tuliaisiksi. Tästä kirppikseltä on lyhyt matka kävellä vieressä olevan Szhenyin kylpylään ja matka taittuu kätevästi puiston läpi, jossa sijaitsi myös jonkinlainen maatalousmuseo ja kauniita taloja. 




Oi miten ihana historiallinen tunnelma täällä vallitsikaan. Kiivettiin myös tämän museon yhteydessä olevan torniin katsomaan maisemia ja siellä oli myös kuvia miten kyseiset rakennukset olivat tuhoutuneet täysin sisältä sotien aikana. Olisi ollut kiva käydä myös itse museossa, mutta oli sitten jo sen verran kiire kylpylään, että jää seuraavaan kertaan. Tässä järjevellä on talvisin myös iso luistelukenttä. Oi mitkä puitteet tässä satumaisen Vajdahuyandin linnan kupeessa!


Meidän loman kruunasi myös rentouttava lekottelu Szechenyin kylpylässä, joka on Budapestin suurin kylpylä ja yksi Euroopan suurimmista. Kylpylä on rakennettu vuonna 1913 ja sillä on kyllä mahtavat puitteet ja sen ulkoaltaakin ovat ympäri vuoden käytössä. Sisäaltaita löytyy muistaakseni 13. Budapesthän on erityisen kuuluisa kylpylöistään, joten olihan sekin käytävä kokeilemassa, vaikka itse en mikään kylpyläihminen olekaan ja en tykkää lillua bakteerikammoisena tuntemattomien kanssa samassa vedessä, mutta oli kuitenkin ihan kiva kokemus. Muutama meistä otti myös rentouttavan hieronnan kylpylässä. Budapestin kylpylöiden vesi on erityisen terveysvaikutteista, koska se tulee kaupungin lukuisista kuumista lähteistä. Kaupungin alueella on yli 120 kuumaa lähdettä, joista saadaan valmiiksi lämmin vesi kylpylöihin. Vesi tosin haisee hieman pahalta ja on samean väristä, mutta ehkäpä terveellisen veden pitääkiin olla sellaista. Me ollaa ehkä totuttu liiaksi sellaiseen kloorilta tuoksuvaan vihertävän kirkkaaseen veteen, josta todellakin puuttuvat kaikki terveysvaikutukset.








Kylpylän käynnin yhteyteen kannattaa yhdistää myös vierailu tässä Sankarien aukiolla, joka on leveän puistobulevardin päässä.


Budapest oli tosi kaunis historialliseen upeine rakennuksineen, jokirantoineen ja vanhoine kylpylöineen. Hintataso oli myös edullinen kulinaristeille ja vaihtoehtoja todellakin riitti. Kaupungissa on myös helppo liikkua laajan metroverkoston turvin ja taksitkin olivat halpoja. Tilasin meille valmiiksi kuljetukset lentokentältä hotellille ja takaisin, joten oli kiva kun astui koneesta ulos, niin oli kuski odottamassa meitä ja mahduttiin kaikki samaan tilataksiin. Erittäin kiva pidennetyn viikonlopun kohde täältä Suomesta käsin pienelle irtaantumiselle.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Puttipajan kauniit kotimaiset kynttilät


Näin syksyn pimeydessä on kiva sytytellä kynttilöitä palamaan ja nauttia syksyn tunnelmasta. Puttipajasta tulikin uusia kynttilöitä ilahduttamaan meidän syksyä. Valikoin omaan pakettiini pari hopean hohtoista kynttilää sekä vaaleanpunaiset metallihohtoiset vekkikynttilät sekä vaaleanpunaiset pallokynttilät.

Puttipaja on nimenä varmaan monelle tuttu, mutta itselläni ei ainakaan ollut tietoa yrityksestä sen syvällisemmin, joten kaivelin vähän lisätietoja netistä. Puttipajan juuret juontavat 40 vuoden taakse vuoteen 1976 ja kynttilät tehdään vielä saman perinteisen reseptin mukaan. Puttipaja on täysin suomalainen kynttilöiden valmistaja ja heiltä löytyy nykyään myös sisustusverkkokauppakin, josta meille päätyi myös hauska kuppi/lautaspino maljakko. Kynttilät valetaan edelleen käsin Jyväskylän Vaajakoskella. 

Puttipajan kuuluisten kynttilöiden reseptiin kuuluu:

1 kpl lämmin sydän
2 rkl rentoutta
1 tl hyvää mieltä
Ripaus tuoksuja ja ropsaus tunnelmaa
Parafiinia ja steariinia

Näillä jos jollain syntyy suomalaisia avainlipputuotteita.





Kuten moni lukija jo varmaan tietääkin, että rakastan vaaleanpunaista, joten luonnollisesti valikoin myös vaaleanpunaisia kynttilöitä. Ne vaan sopivat niin kivasti kaiken kiiltävän ja hopean pariksi. Harakkahan kun rakastaa myös kaikkea kiiltävää.



Hih, nämä kynttilät olisi tietysti voinut sytyttää palamaankin näitä kuvia ottaessa, mutta eipä taas sitten siinä vaiheessa taas tullut mieleen, kun oli sen verran valoissa kun otin kuvia. No ei aina voi leikata heti ensi yrittämällä ;)

*blogiyhteistyö*

maanantai 24. lokakuuta 2016

Patyka luksusluonnonkosmetiikka + lukijatarjous


Minulta kysyttiin, että haluanko testata Patyka luonnonkosmetiikkaa ja eihän tällaiseen kyselyyn voi vastata kuin "ehdottomasti kyllä, kiitos" ja odottaa malttamattoman postipojan tuomaa pakettia, että mitä kaikkea sieltä tulekaan. Oi niitä riemun kiljahduksia kun avasin paketin, kun näin, että mitä kaikkea ihanaa sieltä paljastuikaan. Siis vau yksinkertaisesti miten kattava paketti tulikaan testaukseen! 

Patyka ei ollut itselleni ennestään tunnettu merkki, joten mielenkiinnolla otinkin tuotteet testaukseen. Patyka voi kutsua luonnonkosmetiikan Chaneliksi eli oikeaksi luksusluonnonkosmetiikaksi. Itsekin tuli käytettyä paljon Chanelin ihonhoidon tuotteita ennen luonnonkosmetiikkaan siirtymistä ja loput avaamattomat purkit myinkin sitten kirppiksellä pois, kun halusin siirtyä luonnonmukaisempaan kosmetiikkaan, joten kiva löytää tämä Patyka Chanelin korvikkeeksi. 

Tuotteet ovat todella tyylikkäitä ulkonäöllisesti, hienostuneita ja innovatiivisia. Raaka-aineet ovat Reilun kaupan periaatteita kunnioittavia ja ympäristöystävällisiä. Tuotteiden estetiikkka on saanut inspiraationsa pariisilaisrakennusten julkisivuista. Tuotteet ovat todellakin viimeisen päälle mietitty ja hiottu, joka näkyy mm. pakkausten ulkonäössä, tuoksuissa ja tuotteiden ylellisessä kostumuksessa. Tuotteiden tuoksuihinkin on saatu luksus hyvin esille. Vaikea kuvailla tänne blogiin saakka, mutta kertanuuhkaisulla tuon jo huomaa. Tuotteet eivät tuoksu voimakkailta, mutta ylellisiltä ja erittäin miellyttäviltä.  Koska kyseessä on luksusluonnonkosmetiikka, niin tuotteet ovat hieman tyyriimpiä, mutta mielestäni rahallensa saa kyllä hyvää vastinetta. Ei voi kuin tykätä näistä tuotteista. 

Patykassa on todellakin viimeiseen asti kaikki hiottu ja mietitty, että ei ihmekään, että myös maailman tähdet ovat löytäneet tämän merkin omakseen. Kiva miettiä näitä käyttäessä, että maailman staroillakin on samat purnukat kylpyhuoneen hyllyillä kuin itselläkin, tosin ehkä vähän hienoimmissa ja tilavimmassa kylpyhuoneissa.



Patykan tuotteiden pakkauksien design on myös hiottu viimeiseen asti. Pakkaukset aukeavat näin tyylikkääsi ja tuotteen tiedot hienosti pakkauksen sisällä päälipakkauksen sisäpuolella.



Sitten näiden ihanien tuotteiden pariin. Ensimmäisenä katseeni kiinnittyi tähän Patyka Pearl Grape Body wash suihkugeeliin. Tuotteen ulkonäkö oli vaan niin yksinkertaisen tyylikäs helmiäisen värisenä. Suihkugeelin koostumus on ihanan samenttisen pehmeä. E-vitamiinipitoinen vadelmavesi uudistaa ja korjaa ihoa. Koko vartalon ihonhoitoa on mukava jatkaa Patykan Marine Crystals suolakuorinnalla, jonka kuorivina rakeina ovat suolakiteiden lisäksi unikonsiemenet. Nyt täytyy kyllä tunnustaa, että olen niin laiska ihminen, että enpä ole juuri kuorinut paljonkaan vartalon ihoa, mutta nyt tämän tuotteen myötä vähän innostuin tuostakin, kun saa ihanan pehmeän ihon, joka on kiva viimeistellä Patykan Almond Blossom body milkillä. Tuote on aika kevyt ja nopeasti imeytyvä, mutta jättää kuitenkin silkkisen pinnan ja hienon mantelinpuun kukan tuoksun. Vaikuttavina aineina vartalovoiteessa on mm. aloe vera, karitevoi sekä aprikoosinkiviöljy. Tuote sopii myös herkälle iholle, jonka itsekin omaan. Tuotteiden täytyy todellakin olla hellävaraisia tai iho rupeaa punoittamaan ja kutisemaan.


Patykan puhdistus on kolmivaiheinen ihonhoito-ohjelma tarjoten ripauksen ylellisyyttä arkeen. Puhdistuksen jälkeen iho on raikas ja syväpuhdas. Itse en ole ennen käyttänytkään puhdistusöljyä ihon puhditukseen, vaan hinkkaillut aina perinteisillä puhdistusmaidolla ja kasvovedellä meikit pois. Patykassa ihon puhdistus tapahtuu ensin samettisella Biokaliftin puhdistusöljyllä. Öljyä hierotaan kuivalle iholle pumppauksen verran ja pyöritellään lempein ottein. Öljy poistaa hellävaroen meikit ja epäpuhtaudet.  Öljyä voisi käyttää myös ripsivärin puhdistukseen, mutta itselläni on tällä hetkellä vedenkestävä ripsiväri käytössä, joten sen poistamiseen tarvitaan vähän tujummat aineet. Puhdistusöljy sisältää runsaasti E-vitamiinia, kaktusviikunauutetta sekä ruusunmarja- ja hasselpähkinäöljyä.

Öljy puhdistetaan täyteläisellä ja syväpuhdistavalla Biokaliftin puhdistusvaahdolla. Puhdistusvaahto levitetään ilman vesipesua öljyn päälle. Nämä kaksi puhdistustuotetta tunnistavat toisensa ja sekoittuvat keskenään kermavaahtomaiseksi mousseksi, joka sitten pestään vedellä pois. Antioksidanttipitoinen vadelmauute hellii ihoa, vaahto suojaa ja elvyttää uudistaen ihosoluja. 

Ihon puhdistus viimeistellään vielä Biokaliftin kasvovedellä, joka on helposti suihkutettavassa pumppupullossa. Kasvovesi sisältää seitsemää erittäin tehokasta ikääntymisen merkkejä ehkäisevää aktiiviainetta. Kasvovesi puhdistaa vielä viimeisetkin epäpuhtaudet ja stimuloi ihoa. Tuote sisältää aloe veraa, joka korjaa ja suojaa ihoa, biosaccharide Gum-1 vähentää ärsytyksiä sekä kosteuttaa ihoa muodostaen "vesisermin" iholle. Kauran poloysakkaridit puolestaan napakoittavat ihoa ja damaskuksen ruusun hydrosoli kirkastaa ja supistaa ihohuokosia. Hexapeptide 11 parantaa ihon väriä, appelsiininkukkavesi kosteuttaa ja parantaa ihon elastisuutta.

Kolmivaiheisen puhdistuksen jälkeen iho on todellakin kirkas ja puhdas, jolle onkin hyvä levittää sitten hoitotuotteet.




Patykalla on täydellinen kasvojen hoitosarja myös kosteutuksen puolelta. Patykan Sacred Lotus rauhoittava kasvovoide sopii herkällekin iholle ja lievittää ihoärsytystä ja punoitusta. Itse kärsin couperosasta ja iho punoittaa tosi helposti ja tuo voide on kyllä vähän tasoittanut tuota ihon väriä. Tuote imeytyy nopeasti ja olen nimenomaan käyttänyt sitä meikin alla. Kasvovoide sisältää manteliöljyä, joka ravitsee, vahvistaa ja suojaa ihoa ja antioksidanttipitoinen intianlootus rauhoittaa. 

Silmänympärysiholle Patykan Biokaliftin Radiant silmänympärysvoide sopii vaativallekin silmänympärysiholle. Tuote sisältää yli kymmenen aktiivista luonnon aktiiviainetta, joilla on ikääntymisen merkkejä ehkäisevät vaikutukset. Silmänympärysvoide kirkasti silmänympärysihoa ja toi pehmeyttä ja se sopi myös hyvin meikin alle. Kamomillankukkavesi ja ruiskaunokinvesi pehmentää, rauhoittaa ja kirkastaa. Gotu Kola stimuloi mikroverenkiertoa, vähentää turvotusta ja kirkastaa tummia silmänalusia sekä parantaa kollageenin muodostumista ja ihon elastisuutta. Tattariuute ja Euroopan pyökkiuute kiinteyttää ihoa. Silmänympärysvoidetta on helppo annostella pumppupullosta.

Patykan Absolis Huile öljyseerumin voidaan sanoa olevan Patykan kruununjalokivi, josta koko tuotesarja on saanut alkunsa. Tuote on erittäin monikäyttöinen eli sopii kasvojen lisäksi koko vartalolle ja myös hiuksille, mutta itse en kyllä ole raskinut laittaa sitä hiuksiini. Sen verran arvokasta tavaraa kuitenkin, vaikka eihän sitä hiuksiin kyllä toisaalta paljoa voi laittaa ja tuo 50 ml pullo on myös aika iso seerumiksi. Tämä öljyseerumi uudista ihoa yhdentoista eteerisen öljyn ja kasviöljyn cocktaililla. Tuote lupaa palauttaa iholle sen luontaisen elinvoiman. Koiranruusu sisältää stimuloivia Omega-rasvahappoja, jotka uudistavat ja vahvistavat ihoa. Vehnänalkio- ja oliiviöljyt antavat syväkosteutusta, jojobaöljy nopeasti imeytyvää kosteutta ja oliiveista saatava skavalaani rauhoittaa ärsytystä ja tulehdusta. Tuote sopii kaikille ihotyypeille ja vaikka onkin öljymäinen, niin tuote imeytyy ihoon kuitenkin yllättävän hyvin ja yksi pumppauksellinen riittää koko kasvojen iholle. Itse olen käyttänyt tätä nimenomaan öisin ja aamuisin sitten puolestaan Sacred Lotus rauhoittavaa kasvovoidetta meikin alla. Aamuisin ja iltaisin luonnollisesti myös aina silmänympärysvoidetta.


Patykan Biokaliftin Radiant Exfoliating kirkastava kuorintanaamio on tarkoitettu tasoittamaan pieniä juonteita, uudistamaan ihosolukkoa ja antamaan iholle tervettä hehkua. Kuorintanaamion tarkoituksena on parantaa kollageeninmuodostusta, kiinteyttää ja jättää ihon pinnan kirkkaaksi. Ruusuvesi tasoittaa, kosteuttaa ja uudistaa ja avokado-ja jojobaöljyt korjaavat ja ravitsevat ihoa. Kuorintavoiteen rakeet ovat jauhettua bambua ja miedot hedelmähapot kuorivat ihoa entsymaattisesti. Naamio levitettään puhtaalle iholle ja annetaan vaikuttaa muutama minuutti. Naamiota voi pitää myös 10-15 minuuttia, jos haluaa tehostaa vaikutusta. Vaikutusajan jälkeen kostutetuilla sormenpäillä rakeita pyöritellään iholla ja huuhdotaan vedellä pois. Tätä kuorivaa naamiota suositellaan käytettäväksi kerran viikossa. Itse olenkin nyt ottanut sunnuntai illan ohjelmaksi tehdä vähän tuollainen perusteellisempi ihon puhdistus kuorinnan kera, jotta iho on sitten freesi aloittamaan uuden työviikon raikkaana ja kuulaana ja jotta sekin jaksaa tämän ruuhkavuosien keskellä pyörivän mammam mukana vielä pitkään elinvoimaisena. 

Kuorintanaamiossa on myös näin hieno innovatiivinen annostelumekanismi. Nyt ei käsien pöpöt livahtele purkkiin ja tuote säilyy paremmin pidempään. Enpä ole aiemmin tällaista nähnytkän.


Patykan tuotteet ovat ehkä hieman normaalia hintavampia, mutta toisaalta meneehän sitä rahaa hirveästi kaikkeen muuhunkin turhuuteen ja tässä sentään rahoilla ns. sijoittaa itseensä ja en muutenkaan käytä markettien päivittäiskosmetiikkaa, vaan nimenomaan hieman kalliimpia merkkituotteita, joten niihin verrattuna nämähän ovat ihan samaa hintaluokkaa, mutta erona vain, että nämä ovat luonnonkosmetiikkaa ja sisältävät moninkertaisesti enemmän tehoraaka-aineita, kasviuutteita ja aktiivisia aineosia kuin systeettiset normaalit ihonhoitotuotteet.  Näissä saa rahoillensa täyden vastineen ja vaikuttavat aineet ovat suoraan luonnosta.

Juurikin ihonhoidossa kannattaa panostaa vähän laadukkaampiin tuotteisiin, jos kukkaron nyörit antavat vaan myöden tai sitten syödään vain vähän aikaa kaurapuuroa. Mutta niihän se vaan on, että laadukkaat raaka-aineet myös maksavat ja useinmiten hyvää ei saa halvalla nykyajan maailmassa. Nyt kun löytäisi vielä luonnonkosmetiikan meikkipuolelta tällaista luksuskosmetiikkaa, kun se alue tuntuu olevan aika haasteellinen ja itselläni edelleen etsinnän alla toimiva ja pysyvä meikkivoide, kajali ja ripsiväri. Ehkäpä nämä iän tuomat rypyt ja kesäisin ilmaantuvat kaameat maksaläiskät/pigmenttimuutokset vaativat kaikki mahdolliset kemikaalit ja silikonit silottamaan ja peittämään ihon paremman näköisiksi, mutta vielä en luovu toivosta. Ehkä ne odottavat jossain tuolla nurkan takana löytymistään.

Huh, tulipahan hehkutettua tätä, mutta kun tykästyin niin tähän merkkiin.

Mikäli sinua kiinnostaa testata myös Patykaa, niin Jolie tarjoaa nyt lukijoilleni 31.10.2016 asti koodilla kristallinhohtoa  -15 % alennuksen Patykan tuotevalikoimasta.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

I love me messutunnelmat


Onnistunut I love me -messuviikonloppu takana ja voi nyt huohahtaa hetkisen, kunnes täytyy ruveta käymään messukasseja läpi. Olin messujen VIP-bloggaaja, joten uusia kontakteja tulikin aikamoisesti ja taitaa mennä tovi niiden parissa, kun niitä testailee ja kirjoittelee kokemuksistaan. Ihan kivaahan se on, vaikka vähän stressiä rupesi jo pukkaamaankin, kun katson tuota kassivuorta kodin lattialla.

VIP-bloggaajan aloitin messut pe aamuna heti klo 9 lehdistötilaisuudella ja olin ottanut vapaapäivän tätä tapahtumaa varten. Lapset lähtivät mummolaan syysloman viettoon, joten ei ollut kiirettä kotiin ja hakemaan lapsia tarhasta ja koulusta. Perjantaina viihdyinkin messuilla klo 19 ja oikeasti ehdin käymään messuista alle 1/3, kun jäin joka paikkaan suustani kiinni. Alunperin olin ajatellut, että kävisin siellä vain yhden päivän, mutta olihan se sitten vielä lauantaina mentävä koko päiväksi, kun tosiaan olisi jäänyt muuten suurin osa messuista näkemättä. Juoksujalkaa lauantai iltapäivällä meninkin sitten loput ständit, jotta olisin edes ehtinyt jotenkin vilkaisemaan koko messujen annin ja tuntuu, että siltikin jäi vielä niin paljon näkemättä. Tänään sunnuntaina ei sitten enää messuille asti viitsinytkään lähteä, kun lapset tulivat mummolasta ja ei ollut edes lapsenvahtia ja eikä lasten kanssa tuosta messuilusta tahdo tulla mitään, kun eivät jaksa siellä kierrellä, varsinkin kun äippä pysähtyy joka paikkaan. Oli myös sen verran väsy noista kahdesta messupäivästä, että tarvitsee yhden lepopäivän ennen uuden työviikon alkua, kun tosiaan oli tuossa hälinässä kaksi päivää ja kotiin pääsi vasta klo 20 jälkeen molempina päivinä.


Perjantaiaamun lehdistötilaisuuden jälkeen oli terveyskaupan trendikatsaus sekä vuoden 2017 terveystuotteiden palkintojen jako ja jäin kuuntelemaan niitä hetkiseksi. Oi miten mahtavaa kuulla, että luonnonkosmetiikka on suuressa nousussa. Jee! Vihdoinkin ihmiset rupeavat heräämään sen suhteen. 

Yläkuvassa Suomen Bioteekin edustajat pokkaamassa vuoden 2017 terveystuotteen palkintoa, jonka he saivat Probiootti Comp-tuotteestaan. Näitä löytyykin nyt messukasseistani, joten kiva päästä testaamaan niitä käytännössä.


Vuoden 2017 hoitotuotteen palkinnon sai Hyvän olon maailma Oy ihon hoidon ihmesienestään. Yksi sieni päätyi minulle myös kotiin testattavaksi.



Yksi kauneimmista ellei jopa kaunein messuosasto oli tämä Jolien ja Mia Höydön luonnonkosmetiikan messuständi. Ihanan valoisa ja tuo katosta roikkuva kukkameri kruunasi kokonaisuuden.



Suomen markkinoille on hiljattain tullut Helein kauneusravintolisät, jonka mainoksia varmaan olette bongailleet telkkarista. He olivat myös hienosti edustettuna messuilla. Mainoskasvona toimii niin kaunis Kalastajan vaimo -bloggari.



Silk Oil of Marocco kutsui osastolleen pikameikkaukseen ja olikin kiva istahtaa hetkiseksi ja nauttia vaan laittautumisesta heidän tuotteillaan.



Remingtonilla oli messuilla myös iso ständi ja styilisti Outi Broux piti hiusnäytöksiä.


Foodin osastolla meni myös jokunen tovi ja nyt onkin sitten kassillinen terveellisiä tuotteita täällä kotosalla. Kassin sisällöstä sitten myöhemmin lisää.



Suomalaiset marjatkin ovat lähtenee valloittamaan pikkuhiljaa maailmaa ja Biokian osastolla piti käydä tutustumassa näihin lähemmin.


Biancanaven ständiltä löysin hyvän urheilukorsetin, josta sitten kanssa myöhemmin lisää. Nyt saa kurvit ojennukseen tai siis enemmänkin nuo läskit tungettua tuonne sisään ja saa kurveja näkyviin.


Terveyspuolella messuilla sai käydä otattamassa erilaisia tutkimuksia itsestään ja kävinkin otattamassa itsestäni B-vitamiinitason, jonka tulokset tulevat sitten kotiin myöhemmin. Onneksi oli sen verran ahdas koppi, missä tuo verikoe otettiin, että vaikka olisin pyörtynyt, niin olisi ollut suoraan seinä sivustalla. Itselläni kun on hirvittävä neulakammo ja pitää aina katsella kattoa verikoetta otettaessa tai muuten tämä daami voisi tipahtaa tajuttomaksi. 

Tässä Diacorin pisteellä kävin maksuttomassa kehonkoostumusmittauksessa. Ei onneksi tullut ihan hirveän huonoja tuloksia, vaikka niin vähän ounastelin tuon sisäelinten rasvaprosentin osalta.


Biozell oli myös messuilemassa oikein isosti ja heidän osastollaan tehdiin myös kampauksia, jonne olikin aivan hirmuisen pitkät jonot.


Me VIP-bloggaajat pääsimme perjantaina myös kosmetologipuolen ammattipäiville, joka olikin kiva kiertää ilman hirmuista ryysistä. Siellä ihastelinkin pitkään näitä Duroyn siveltimiä ja uudet meikkiharjat päätyivätkin kotiin. Niitä täytyykin testata pikapuolin.


Masajo oli kutsunut myös vierailemaan osastolleen tutustumaan tarkemmin tuotteisiinsa ja kassillinen tavaraa sieltäkin kotiutui mm. näitä jaksamisleipiä, jotka olivatkin jo ennestään meille tuttuja ja kuuluisaa intiaanisokeria ja ruususuolaa. 


Merrel oli myös edustettuna näillä uusilla Arctic grip talvikengillään, jotka todellakin pitävät pystyssä liukkaalla jäällä. Näitä onkin tullut testattua ja omatkin löytyvät jo kotoa.



Kristallihoitola Enkeli & Pumpuli on kutsunut myös osastolleen tutustumaan heidän aromaattisiin öljyihin ja tuotteisiinsa. He kutsuivat myös tutustumaan heidän hoitoihinsa, jotka tehtiin hotellihuoneessa poissa messukeskuksen hälinästä. Perjantaina kävin tunnin pituisessa aromahierontahoidossa, joka tehdiin Lolan luomulaatuisella öljyllä, joka sisälsi mm. eucalyptysta, piparminttua, meiramia ja rosmariinia. Nyt pitäisi flunssa pysyä sitten vähän aikaa poissa. Lauantaina messut lopetinkin sitten kahden tunnin aromaterapiapohjaiseen kasvojenkohotushoitoon. Sanotaanko, että oli ainakin erilainen kokemus ja kyseinen laite oli tosi jännä, jolla aineet imeytettiin iholle syvällisemmin. Piti jopa vähän pelottavan kuuloista sähkösirinää ja lopuksi sieltä tuli sinistä savua, jolloin iho ns. desinfiointiin. Hoito pitäisi tehdä muutaman kerran peräkkäin, jotta saisi parhaimman tuloksen. Kristallihoitola Enkeli & Pumpulilla on uusi toimipiste Tampereen keskustassa.


Monella muullakin osastolla tuli vierailtua ja oli aivan hirmuisen hyvät messut. Olisi tosiaan vielä kyllä tarvinnut kolmannen päivän messujen läpikäymiseen, mutta hyvähän se on sentään pitää yksi lepopäivä noiden kahden hetkisen päivän jälkeen. Kuvia ei tullut ihan hirmuisesti loppujen lopuksi otettua, kun melkeinpä unohdin koko kameran, kun oli sen verran enemmän katselu/juttupuolella tuo minun messuiluni, mutta ehkä näistä kuvista jotenkin pääsee messutunnelmiin. Tulikos teidän käytyä tuolla messuilemassa ja mitäs tykkäsitte?