tiistai 9. toukokuuta 2017

Elämä voittaa jälleen!


Jee elämä voittaa jälleen! Nyt kiitos riittää sairastelu vähäksi aikaa. Sairastuin nimittäin jo Roomassa viikon lomareissumme aikana ja iski kuume ja kaamea kurkkukipu päälle ja kun olin yksin kahden isomman lapsen kanssa, niin eihän sitä auttanut kuin heittää särkylääkettä nassuun ja lähteä liikenteeseen. Eihän nuo lapsukaiset olisi jaksaneet olla koko päivää hotellihuoneessa ja olisivat hyppineet jo seinille, jos koko päivän olisi pitänyt olla sisätiloissa. Kaiken kukkuraksi huoneessa ei jostain syystä toiminut netti ollenkaan, vaikka kuinka siitä reklamoimme, joten ei olisi päässyt edes netissä surffailemaan. Huone oli ilmeisesti jotenkin juuri signaalin katvealueella. 

Olo oli kuitenkin suht hyvä Roomassa kuumeesta huolimatta, kiitos särkylääkkeiden. Kaikki menikin siihen asti ihan hyvin, kunnes paluulennolla sitten jotain tapahtui laskeutuessa.  Vasemmalla puolella päätä sattui oudosti ja siitä lähtien pää jomottikin niin hirmuisesti, että jouduin käymään kaksi kertaa lekurissa ja lopulta sairaalassa saakka, kun kipu vaan voimistui, imusolmukkeet turposivat pienten luumujen kokoisiksi ja kuumekin nousi pahimillaan pitkälti yli 38. Loppujen lopuksi päästä jouduttiin ottamaan ihan TT-kuvat ja muuta ei ole löytynyt kuin turvotusta otsaonteloissa, vaikka tuntui, että koko pää räjähtää kohta ja siellä on aivan hirveä paine. Toisaalta tietysti hyvä niin, että mitään vakavampaa ei siellä näkynyt. Ilmeisesti turvotus oli niin paha, että se aiheutti tuon kaamean pääkivun ja en pystynyt laittamaan edes viikkoon päätä alaspäin ja kuumeen takiakaan ei jaksanut mitään. Onneksi isäni pääsi tulemaan melkein viikoksi auttamaan lasten kuskailujen kanssa. Ilmeisesti lentokoneen paine pahensi flunssan otsaonteloihin asti, kun kuulemma nimenomaan tuo lentäminen voi olla aika pahaksi flunssaisena, joten en yhtään ihmettele, että flunssaisena ei suositella lentoa.

Olo on päässä vieläkin ihan hömelö ja pieni jomotus jatkuu vieläkin, mutta onneksi se pahin pääkipu on poissa. Kaiken tämän kukkuraksi, juuri ennen vappua kun oma olo jo vähän kohentunut ja kuume poissa, pienimmäinen oli saanut tarhasta vatsatautitartunnan, jonka sitten tietysti minä vielä sain hänen jälkeensä kuumeen kera, joten siinä vaiheessa ei kyllä enää hymyilyttänyt yhtään. Onneksi muut säästyivät kyseiseltä vatsataudilta. Melkeinpä kolmisen viikkoa tässä rumbassa sitten menikin, mutta nyt kop kop toivottavasti ollaan voiton puolella ja kenellekään ei iske nyt mitään vähään aikaan. Kyllä tätä omaa terveyttä taas arvostaakin tuon rumban jälkeen ja muistui mieleen, että pitäisi oikeasti levätä kun flunssa iskee eikä vain mennä särkylääkkeiden voimalla. Ne ovat kuitenkin aika petollisia, kun laskevat kuumetta ja olo paranee ja sitten ei enää maltakaan ottaa rauhallisesti. Joten ystävät hyvät, muistakaa se levon tärkeys ja arvostakaa omaa terveyttänne!

Niin ja voi huoh! Taas näyttää satavan ulkona lunta. Kohta ollaan toukokuun puolessa välissä ja lämpötila on parissa asteessa ja maa valkoisena. Saas nähdä kuinka tätä oikein jatkuu. Toivottavasti saadaan kuitenkin lämmin kesä.





4 kommenttia:

  1. Onpahan sinua nyt koeteltu. Onneksi nyt voit jo paremmin.
    Mukavaa keskiviikkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Hih ja tämän jälkeen tulikin sitten vielä kaksi sairaalan päivystyksessä käyntiä pienimmän kanssa, joten jos nyt sitten vihdoin ja viimein päästäisiin sairastelukierteestä :)

      Poista
  2. No voi apua! Hyvä et menossa parempaan, mutta ei kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu onneksi tosiaan nyt tuntuu olevan kop kop -kunnossa. Tuossa jo yläpuolella totesinkin, että näiden jälkeen tulikin sitten vielä tällä viikolla kaksi sairaalan päivystyksessä käyntiä. Toinen Tyksissä ja toinen Jorvissa, mutta ehkä nyt ei tosiaan vähän aikaan mitään :)

      Poista