sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Mökillä meren äärellä


Oi ihanuus! Kesä, aurinko ja kesämökki. Onpa ihana nauttia taas näistä mökin maisemista, vaikka vähän viileää on ollutkin. Tämän postauksen kuvat ovat viime kesältä, jotka löytyivät bloggerin luonnoksistani. Unohdin nimittäin oman kannettavani kotiin ja samaisessa laukussa oli myös kameran johto, joten en saa siirrettyä yhtään juhannuskuvaakaan tänne järkkäristäni. Onneksi sentään tabletti ja työkannettava mukana, joilla saa edes tämän postauksen näpyteltyä. No kotiinpaluu on ensi viikon lopulla, kun menen taas muutamaksi päiväksi töihin ennen kuin pidempi kesäloma alkaa, joten siirrellään sitten juhannuskuvat tännekin saakka.

 Nämä merenrantaterassin kuvat on otettu viime kesänä mökiltämme ja tänä kesänä tuo maisema on saanut vähän jo muutosta, kun isäni rakensi pikkumiehen kanssa laiturin tuonne minihiekkarannan viereen. Kiva, että pääsee nyt uimaan ihan laiturista. Tänä kesänä pitäisi tilata vielä vähän lisää hiekkaa tuon kesäterassin ympärille ja multaakin pitäisi tilata aikamoinen määrä, jotta saa laitettua nurmikon terassin viereen saven päälle. Lisäksi tämä meranterassikin pitäisi hioa vanhasta maalista ja laittaa uusi maali pintaan ja öljytä uusi mökin terassikin, jonka isäni rakensi viime kesänä ja ja ja.....Taitaa olla tämä kesän things to do -lista aika pitkä, mutta onneksi olen sitä sorttia olevaa ihmisrotua, joka ei osaa olla paikoillaan ,vaan aina pitää puuhastella jotain ja käsillä tekeminen on toisaalta myös aika terapeuttista, vaikkei kaikkien mielestä siltä tunnukaan.
 
Nyt kuitenkin nautitaan! Kukin omalla tavallaan. Toinen puuhastellen ja toinen relaten, yksi matkustellen. Onneksi meitä on moneen eri junaan, mutta pääasia on nyt on KESÄ! Mutta se lämpöaalto olisi kyllä vielä kiva saada.

Iloista ekaa lomaviikkoa kaikille niille, jotka aloittivat loman nyt juhannuksesta.





2 kommenttia:

  1. Teillä on ihana mökki ja ranta. Toivotaan, että ilmat lämpenevät myös täällä Suomessa. Juhannus onkin ohi ja kesäloma jatkuu.

    VastaaPoista
  2. Voi miten kauniita rantakuvia. Ihanaa viikkoa sinulle Cride, toivottavasti saadaan sitä lämpöäkin lisää!

    VastaaPoista