sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Kalkkimaalilla marokkolaishenkinen seinä



Sain vihdoin ja viimein kokeiltua ajat sitten hankittua Vintron uutta kalkkimaalia inspiraatiokärpäsen iskiessä päälle. Maalit ehtivät lojuta kaapissa muutamisen kuukauden, kun on ollut vaan niin hirveä kiire, että ei ole kertakaikkiaan ehtinyt edes miettimään koko maalausta, mutta parisen viikkoa sitten tämä inspiraatiokärpänen sitten iski. Viikonloppuna oli sopivasti muutamisen tunti vapaata, joten päätin vihdoin ja viimein kaivaa Vintro kalkkimaalin esille ja aloitin maalaushomman tai oikeastaan töpöttelyn, koska maalasin seinän sabluunalla sienellä töpöttäen. Itse en ollut ennen kalkkimaaleja kokeillut, joten mielenkiinnolla lähdinkin testaamaan, että minkälaista tämä suuren suosion saanut kalkkimaali sitten oikein on. 

Kalkkimaali onkin aika erilaista mitä tavallinen maali ja ainakin tämä oli huomattavasti normaalia maalia paksumpaa ja peittävämpää. Maalatusta pinnasta tulee myös nimensä mukaisesti kalkkimaisen liitumainen, joka oli mielestäni erittäin kiva ominaisuus ja pinnasta saikin aika elävän. Kalkkimaalit ovat myös myrkyttömiä ja eivätkä tuoksu oikein miltään, joten sopivat useimmille allergikoille.

Olin ostanut viime Jenkkireissulta pari erilaista sabluunaa kotiinviemisiksi ja kaivoin niistä toisen nyt esille. Kalkkimaali soveltuikin erinomaisesti tähän sabluunamaalaukseen, koska maalaus sujuu myös hyvin sienellä töpöttäen. Kokeilin aluksi myös rullatelaa, mutta totesin tuon sienen huomattavasti paremmaksi vaihtoehdoksi ja sillä sai myös kivan eläväisen pinnan.

Värisävynä tässä Vintron kalkkimaalissa on Madame de Pompadour ja sanotaanko nyt ihan suoraan, että tarkoituksena ei kyllä ollut tulla ihan noin vaaleanpunaista seinää. Jotenkin värikartassa tuo ei näyttänyt ihan noin vaaleanpunaiselta kuin nyt seinässä, mutta muuten olen kyllä tuohon marokkolaishenkiseen kuvioon ja maalin ominaisuuksiin erittäin tyytyväinen. Tekisi mieli maalata tämä sama marokkolaishenkinen seinä myös olohuoneeseen tehosteseinäksi, mutta silloin värinä kyllä mielellään vähän neutraalimpi. Saas nähdä jaksanko siihen urakkaan ryhtyä, kun se ei sitten ihan näin nopeasti  valmistukaan.

Englantilaista Vintro Chalk Paint kalkkimaalilla voi maalata lähes mitä tahansa. Jos pinta kuitenkin joutuu kulutukselle, niin se kannattaa suojata sille tarkoitetulle omalla lakalla tai vahalla.

 Vintro Chalk Paint kalkkimaalia on saatavilla Värisilmä ketjuista.





Olettekos te kokeilleet kalkkimaaleja? Mitäs olette tykäneet ja mitä kaikkea olette maalanneet sillä?




8 kommenttia:

  1. Kalkkimaalia en olekaan vielä testannut. Tuosta seinästä tuli aivan ohana, kuvio on täydellinen.
    Ihanaa viikkoa sinulle Cride ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvio on kyllä mielestäni todella kiva, mutta tosiaan tuo värisävy olisi saanut olla vähän beigemäisempi.

      Poista
  2. Ai kuinka kiva tuli! Ja tuo vaaleanpunaiseen taittava sopii teille! Mä kans maalasin just olihuoneen kaapin kalkkimaalilla mustaksi ja tykkään just siitä kun se jää vähän liitumaiseksi se pinta. https://villavalko.blogspot.fi/2017/09/vakoinen-kaappi-mustaksi-final-episode.html?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi täytyykin tulla kurkkaamaan minkälainen siitä tuli. Minulle jäi tästä kalkkimaalista ainakin tosi positiivinen kokemus ja ehdottomasti käytän tuota myös jatkossakin.

      Poista
  3. Onpa kaunis seinä, ihana väri! <3 En ole eläessäni kokeillut kalkkimaaleja. Oli kivaa nähdä perjantaina, rentouttavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Oli tosiaan kiva nähdä messutunnelmissa. Koko päivähän siellä sitten vierähti mutta sain kun sainkin katsottua kaikki yhden päivän aikana.

      Poista
  4. Hei. Mistä olet ostanut sabloonan tähän? Upea seinä. 👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämän ostin Jenkkiläisestä nettikaupasta, jonka tilasin silloin Jenkkimajoitukseemme kun oltiin siellä lomailemassa. Näitä on kyllä nettikaupoissa hyvinkin ja hakusanalla stencil pitäisi löytyä. Katso vaan tilatessa, että sabluuna on sellainen, että värittyy ns. oikea osuus ja että se on tarpeeks iso. Huomasitko myös tämän makuuhuoneen seinän, jonka tein ja tämän lastenhuoneen? https://www.kristallinhohtoa.fi/2019/02/kalkkimaalilla-maalattu-seina.html ja https://www.kristallinhohtoa.fi/2020/03/diy-lastehuoneen-harleqin-seina.html

      Poista