keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Mailegin nisset


Joulukoristeet on taas kaivettu vaatehuoneneen perukoilta esille ja erityisen innolla odotan aina näiden Mailegin Nisse tonttujen esiin ottoa. Voi sitä ihanuutta, kun kaiken on saanut paikoilleen ja voi sitä tuskien taivalta, että ensin saa ne kaikki joulukoristelaatikot vaatehuoneen viimeisimmästä nurkasta esille. Koko kuluva vuosi on tietysti kasattu tavaroita niiden eteen ja päälle ja arvatenkin ne joululaatikot ovat aina siellä alimmaisena. 

Sitten kun tämä hikisin vaihe eli noiden laatikoiden saaminen esille on tapahtunut, niin sitten onkin kiva avata kaikki koristelaatikot ja ihmetellä, että ai meillä on tämmöinenkin. Mitä minä olen tämänkin unohtanaut. No ehkä tuo kertookin jo tarpeeksi, että noita koristeita on siis aikamoisesti, mutta kun en vaan voi mitenkään olla ostamatta kaikkia ihania joulukoristeita lisää. Lisäksi ollaan jo monen monta vuotta ystävättäreni kanssa käyty Köpiksessä jouluostoksilla ja tietysti kun Tanskassa ollaan, niin sieltä tietysti tarttuu mukaan aina vaikka mitä ihanaa jouluista. Tämäkään vuosi ei ollut poikkeus. Siitä tulikin mieleeni, että pitäisi varmaan tännekin saakka joku postaus reissusta näpytellä. Vielä kun ehtisi jossain välissä tekemään sen. No ehkä joululomalla sitten Tanskan maan joulutunnelmia.


 Jouluperinteisiin kuuluu myös näiden jokaisen lapsen nimellä kirjaillut joulusukat, jotka toimivat itseasiassa meillä lasten joulukalentereina. Mailegin Nisse tonttujoulukalentereita ei ole kuin kaksi, joten tasapuolisuuden nimissä nyt kaikilla on omat joulusukat, jonne tontut käyvät aina yön aikana laittamassa aamua varten uuden yllätyksen ja voih niitä aamuja, kun tontut ovat unohtaneet tehdä sen (= hajamielinen äippä ei ole muistanut tehdä sitä). Siinäpä on sitten selittämistä, että tontuilla on tainnut olla ollut vähän kiire ja eivät ole ehtineet meille sinä yönä tai oho, tontut ovat näköjään jättäneetkin ne tänne muualle (=äippä on kiireen vilkkaan sujauttanut ne jonnekin). Hih, ja tämä tarina menee vielä läpi kahdelle pienimmäiselle. Isoin on kerran nähnyt, että laitoin tuonne ylläreitä yömyöhään, mutta silti jotenkin vielä kuitenkin uskoo joulupukkiin ja tonttuihin. Ihanan söpöä! 


 

Jokos teillä on joulukoristeet kaivettu esille?


5 kommenttia:

  1. Ihanat Nisset!
    Mukavaa keskiviikkoiltaa Cride <3

    VastaaPoista
  2. Mailegin tontut ovat ihania :) Teidän tonttu on huonomuistinen eikä siksi muista aina täyttää lasten joulusukkia. Meillä joulukoristeet otetaan esille vasta pari päivää ennen joulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joo tänäkin jouluna tontut ovat olleet välillä vähän huonomuistisia ja yllätykset ovat välillä tulleet muualle :)

      Poista
  3. Heippa! Mistä nuo ihanat kalenteri nisset on hankittu? :)

    VastaaPoista