keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Kesän 2018 aurinkolasitrendejä

 
Olin  huhtikuussa Indiedaysin blogigaalassa, jossa oli esillä Instrumentariumin tämän kesän silmä- ja aurinkolasitrendejä. Tuli sen verran nopsaan vierailtua kyseisellä pisteellä, että itse ei tullut otettua sieltä yhtään kuvia, mutta onneksi paikanpäällä oli myös oma kuvaaja (Jere Viinikainen), jonka avustuksella sai napsittua itselleen muutaman kuvan muistoksi.
 
Itselläni on aika pienet kasvot, joten yleensäkin on vaikea löytää sopivan pieniä silmä- tai saatikka aurinkolaseja ja nyt kun vielä trendinä näyttää olevan, että aurinkolasit ovat aika kookkaat, niin se jos mikä tuo itselleni vähän lisähaasteita, mutta toisaalta mitä isommat kehykset, niin sitä vähemmän meikkiäkin tarvitsee ja on nopeammin valmis ns. kylille. Lisäksi antavathan ne myös hyvin suojaa silmille ja suojaavat jopa syövältä ja kaihilta, vaikka noita asioita ei niinkään tule ajatelleeksi. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että juurikin niissä etelän rantakojusta ostetuissa halpisaurinkolaseissa ei välttämättä ole riittävää suojausta linssin pinnassa, vaan päästävät silmään asti kaikki haitalliset säteet ja näin olleen vahingoittavat myös silmääsi. Silmä on tällöin avoinna tummien lasien takana eikä luonnollista siristystä tule, joten auringon haitalliset säteet pääsevät silmän pinnalle. Itse olen myös erittäin tarkka siitä, että ostan kaikki lasini aina vain silmälasiliikkeista, koska silloin ainakin on 100 % varmuus, että linssin pinnalla on tarvittavat suojaukset kunnossa.
 
Jollekin aurinkolasit ovat yksi osa asustusta ja mennään trendien mukana, mutta itse en ainakaan pidä aurinkolaseja vain tyylin vuoksi, vaan ne on hankittu oikeasti suojamaan silmiä. En voisi kuvitellakaan herkkäsilmäisenä olevani auringossa yhtään ilman aurinkolaseja ja autossakin pitää olla aina lasit valmiina mukana, jos sattuu paistamaan. Lisäksi kun normaalisti käyttää myös silmälaseja, niin valikoimasta täytyy löytyä myös aurinkolasit voimakkuuksilla ja sitten kun välillä on piilarit päässä, niin on tarvetta myös ilman voimakkuuksia oleville aurinkolaseille, joten äkkiä niitä aurinkolaseja sitten kerääntyykin mojova valikoima.
 
Oma valintani kuvauspistelle olivat nämä mustan tyylikkäät isohkot aurinkolasit. Musta väri pitää kyllä edelleen pintansa aurinkolaseissa, vaikka väripilkahduksiakin näkyy. Jotenkin sitä itse on vaan tykästynyt mustan tyylikkään väriin ja se on helppo yhdistellä kaikensävyisten vaatteiden kanssa.





 

2 kommenttia:

  1. Upea kuva! Minäkin tykkään suurista aurinkolaseista. Ja ne suojaa silmänympäryksen herkkää ihoa myös. Nyt olen käyttänyt enemmän ruskeita laseja. Seuraavaksi taidan hankkia taas mustat. Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni on vielä vähän totuttelemista noihin isoihin laseihin, mutta toisaalta suojaavathan ne herkkiä silmiä myös paremmin.

      Poista

Ilahdun kommenteista!