lauantai 25. elokuuta 2018

10 v synttärit


Meillä vietetiin alkukesästä esikoisen 10 v synttäreitä, mutta on näköjään unohtunut laittaa postausta tänne blogiin saakka. Kuvat ovat kyllä olleet jo pitkään luonnoksena, mutta kiireinen äippä ei ole vaan ehtinyt tekstejä kirjoittelemaan ja sitten asia vähän unohtuikin. 

Nyt tosiaan tuli pyöreitä vuosia täyteen ja pitihän synttäreitä tietysti juhlia ystävien ja kaveripiirin kesken. Tässä postauksessa on nyt molempien juhlien kuvia sikin sokin, kun olisi ollut jo liian haastavaa ruveta kaksi eri postausta kirjoittelemaan, jos tämä yhdenkin teko kestää näin kauan.

Meillä ei ollut synttäreillä varsinaisesti nyt mitään teemaa. Kevät- ja alkukesä oli sen verran kiireinen, että ei ollut aikaa paljon suunnitella näitä synttäreitä ja jäi kieltämättä valmistelut vähän puolitiehen ja leipomusrintamallakin mentiin vähän kevennetyin versioin ja paljolti valmisjutuilla. Synttärikakku oli Star Wars -teemalla, mutta muutoin olikin sitten hempeän vaaleansinistä. Tekemäni kakun kruunasi hauskasti palavat kakkukynttilät, joista itse sankari oli aivan otettu. Onneksi ei sentään tukka kärähtänyt, kun sen verran korkea valosuihku niistä tuli.














Syyskussa olisikin sitten edessä neidin 9 v synttärit, joita pitäisi kohtapuolin ruveta suunnittelemaan. Ehkä nyt pitää vähän jo ruveta ennakoimaan ettei käy kuin näissä synttäreissä, että pääsivät vähän yllättämään.

Ihanan aurinkoista viikonlopun jatkoa!


2 kommenttia:

  1. Upean näköiset synttärit olet loihtinut ja sankarikin näyttää oikein tyytyväiseltä.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Cride <3

    VastaaPoista
  2. Onnea päivänsankarille! Kivannäköiset juhlat ja upea kakku! Mutta noi kynttilät tosiaankin on melkein kuin tulenheittimet 🎂🎂🎂

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!