keskiviikko 15. elokuuta 2018

Äipän uusi makuuhuone


Tämä uusi makuhuoneeni alkaa pikkuhiljaa hahmottua. Vielä on vähän tekemistä, mutta sentään seinä ja ovi on saatu paikoilleen, verhot saatu ikkunaan ja mikä tärkein sänky saatu kotiin. Oli vähän ruljanssia nimittäin tuon sängyn kanssa ja olin hankkinut sen jo varastoon ennen kuin mies vei eron myötä vanhan sänkymme pois ja minun sänkyni oli vanhemmillani varastossa 160 km päässä. Sopivasti silloin isäni sitten sairastui vakavasti ja joutui useaksi viikoksi sairaalaan, kun vanha sänky lähti ja oli vähän rumbaa ja selvittelyä, että mitenkä se sänky saadaan sieltä vanhemmiltani minulle, kun isäni ei pystynyt auttamaan ja mistä saataisiin kantoapua molempiin päihin. Onneksi pienten tai aika isojenkin setvimisten kautta sänky saatiin kotiin saakka ja paikoilleen, ettei tarvinnut enää lattialla nukkua vieraspatjalla. Tosin lapset olivat kyllä silloin aivan innoissaan ja kaikki kolme lasta halusivat raahata patjansa äipän patjan viereen, joten oli oikein siskonpedit lattialla ja tiivis tunnelma. 

Tämä nykyinen makuuhuoneeni oli joskus aikojen alussa meidän arkiolohuone ja siinä ei ole ollut seinää. Viimeiset vuodet se on ollut meidän neidin huoneena, mutta nyt vaihdoin huoneen päittäin entisen makuuhuoneen kanssa. Neiti oli oikein iloinen uudesta huoneestaan, koska hän sai ranskalaisen parvekkeen ja minä taas olen puolestani tyytyväinen, koska sain isomman huoneen ja nyt voi sängynpäädyn laittaa suoraan seinään nojaamaan. Vanhassa makuuhuoneessa oli nimittäin patteri ikkunan alla ja se oli sen verrann pitkä, että sängynpäätyä ei saanut laitettua seinään kiinni ja väliin jäi hieman tyhmä rako. Nyt tuokin ongelma on ratkottu ja kaikki ollaan tyytyväisiä.

Vielä olisi vähän tekemistä tässä huoneessa. Lamppu puuttuu vielä kokonaan katosta, sängyn päätyseinä pitäisi vielä maalata ja nyt seinällä roikkuvat taulutkin ovat neidin vanhat, jotka jäivät vain roikkumaan tuonne. Lisäksi pitäisi vielä vastakkaisella seinällä olevaa hyllyä siirtää ja ehkä jossain vaiheessa teettää siihen kiinteä kaapisto, kun sitä tavaraa tuppaa olemaan ja varsinkin vaatteille kaivattaisiin lisätilaa. 

Makuuhuone on sisustettu pitkälti Lennolin tuotteilla. Sängynpeitto ja saman sarjan tyynyt ja torkkupeitto ovat Lennolin Anette sarjaa, pitkulaiset koristetyynyt ovat Lennolin Aada sarjaa ja isot tyynyt ovat Lexingtonin. Pimentävät verhot löysin Ikeasta ja ne sopivat täydellisesti tuohon makuuhuoneen seesteiseen sisustusmaailmaan. Samaiset pimentävät verhot koristavat myös lasiovia, jotka saa sopivasti tarpeen tullen vedettyä lasiovien eteen ja on välttyy uteliailta katseilta. Ensin mietin oviin sälekaihtia, mutta totesin, että verhot ovat ehkä kätevämmät ja jopa nätimmät. Verhot on solmittu Lennolin Diamante verhopidikkeillä, joita meillä oli aiemmin jo muutama ja nyt tuli vähän lisää. Niillä saa kivasti solmittua verhot ikkunan edestä pois ja saa ripauksen bling blingiä myös makuuhuoneeseen.

Makuuhuoneen ikkunaa koristaa myös joskus tekemäni lyijylasityö, jossa on Aalto maljakossa punaisia tulppaaneja. Ihan tuo ei kyllä nyt sovi makuuhuoneen värimaailmaan, mutta saa nyt roikkua siinä kuitenkin. Onhan se joskus tullut tehtyä suurella vaivalla, joten ei sitä oikein kaappiinkaan viitsi laittaa ja ei oikein sovi muuallekaan sen enempää.








Olen kyllä aivan ihastunut näihin minun uusiin lasioviin ja seinään, jotka isäni kävi alkukesästä rakentamassa minulle toivuttuaan sairastelusta. Lasiovet tuovat kivasti valoa makuuhuoneeseen ja avaruutta, mutta kuitenkin saa tarvittaessa yksityisyyttä kun vetää verhot eteen. Nappivalinta sanoisin!

2 kommenttia:

  1. Makuuhuone näyttää aivan ihanalta. Tekemäsi lyijylasityö on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3 Itse olen vähän jo kyllästynyt meidän kodin lyijylasitöihin, kun niitä on aika monessa ikkunassa ja niin monta vuotta jo niitä tuijotellut :)

      Poista

Ilahdun kommenteista!